Kesä lautasella: tagliatelle kesäkurpitsasta

Teimme taannoin jämäsalaatin tortellineista ja jääkaapin aarteista. Puolivahingossa syntynyt yhdistelmä ricottaa, avokadoa, pähkinöitä ja kesäkurpitsaa oli niin toimiva, että kehittelin aineksista kasvislisukkeen, joka sopii parhaiten suolaisen lihan tasapainottajaksi. Hennon ja kermaisen kesäkurpitsatagliatellen makupariksi sopivat esimerkiksi pekoni, paahdettu siankylki tai ilmakuivatut lihat.

Ainekset:

1 kesäkurpitsa
puolet kevätsipulista
300 grammaa ricottaa tai vastaavaa herajuustoa (käytimme jotain kotimaista merkkiä, jonka nimeä en nyt muista)
1 suuri tai 2 pientä avokadoa
kourallinen cashewpähkinöitä
oliiviöljyä kuullottamiseen
merisuolaa itkettämiseen

Vuole kesäkurpitsasta pitkiä, pastamaisia nauhoja esimerkiksi kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Ripottele nauhojen päälle hieman merisuolaa ja anna itkettyä, kunnes nestekarpalot nousevat kurpitsan pintaan. Puristele kosteus talouspaperiin.

Paahda pähkinät sillä välin, kun kurpitsa itkettyy. Kuumenna paistinpannu todella kuumaksi ja kaada pähkinät öljyämättömälle pannulle. Kääntele pähkinöitä koko ajan lastalla ja paahda pari minuuttia. Kaada paahtuneet pähkinät pannulta toiseen astiaan, etteivät pähkinät jatka paahtumista kuumalla pannulla ja pala.

Silppua kevätsipuli pieniksi paloiksi. Kuumenna loraus oliiviöljyä kattilassa ja lisää joukkoon sipulisilppu ja kesäkurpitsa. Kuullota kasviksia muutama minuutti, mutta älä kypsennä liikaa. Kesäkurpitsan nauhamaisen rakenteen on tarkoitus säilyä ehjänä, ei pehmentyä mössöksi.

Paloittele avokado isohkoiksi lohkoiksi. Lisää avokado, pähkinät ja juusto kesäkurpitsahöystön joukkoon ja sekoita kevyesti, jotta avokado ei hajoaisi täysin. Lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Tarjoile tagliatelle hyvän öljyn ja mustapippurin kera lihan tai voimakkaasti suolatun tofun lisukkeena.

Jos haluat tehdä tästä ruoasta alkupalan, riittää lihaksi muutama paahdettu pekonikuutio tagliatellen päälle siroteltuna. Tällöin juomaksi sopii valkoviini. Isomman lihamäärän kanssa nautiskelisin tämän marjaisan roseeviinin kanssa.

PS. Ilmiantakaapa mulle ihania roseita!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.