Lupailin taannoisessa Hangon Makaronitehdas –arvostelussani lisämateriaalia kaupunkireissustamme. Hanko ei ole ollenkaan hullumpi matkailukohde syksyllä ja talvellakaan. Paikallinen opas kehui, että etenkin talvella kaupunki on aivan omanlaisensa. Hangossa on tuulen vuoksi syksyllä ja talvella yllättävän kylmä. Lumen tultua upeat pitsihuvilat ja ranta pääsevät oikeuksiinsa ihan toisella tavalla kuin kesällä. Tämä oli ensimmäinen matkani Hankoon, ja ihastuin niin paljon, että aloimme jo suunnitella ensi kesää. Olisi upeaa mennä Hankoon vaikka isommalla kaveriporukalla juhlimaan syntymäpäivää ja vuokrata huoneet jostakin huvilasta.
Olisin jo tällä kertaa halunnut majoittua vaaleanpunaiseen Villa Maijaan, mutta vielä elokuussa huvila oli buukattu täyteen syyskuun puoliväliin asti. Ensi kesänä Hankoon mielivien kannattaa siis olla liikkeellä hyvissä ajoin, siis useita kuukausia etukäteen.
Saimme kuitenkin ex-tempore -majoituksen aivan mahtavasta paikasta, pienestä hotelli B8:sta. Hotellista tekee erityisen se, että se on tehty entiselle poliisiasemalle. Retrohenkisessä hotellissa pääsee paitsi kurkistamaan kalterien taakse, myös tutustumaan suomalaisen designin historiaan. Hotellihuoneet on nimetty suomalaisten suunnittelijoiden mukaan ja sisustettu heidän tyylinsä mukaiseksi. Me saimme Maija Isolaa kunnioittavan, pirteän Maija-huoneen, jonka limenvihreään tehosteseinään ihastuin.
Kylpyhuoneellisten huoneiden lisäksi hotellissa on putkahuoneita, jotka on entisöity oikeista putkista. Sopii, jos et kärsi ahtaanpaikankammosta etkä kaipaa omaa vessaa. Myös pieni aamiaissali on tehty vanhaan putkaan. Aamiainen kuuluu sekä putkien että isompien huoneiden hintaan. Tarjolla oli perussettiä, siis leipää ja erilaisia lisukkeita, puuroa, keitettyjä munia, kahvia, teetä, mehuja ja muroja. Aamiainen oli katettu todella kauniisti, leivänpäällystarjottimelle oli asetettu luonnonkukkia.
Asiakaspalvelu oli todella piristävää, ihanalla tavalla ruotsalaistyyppistä. Ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset eivät minun kokemukseni mukaan ole sellaisia narisevia ylioppilas Larvantoja, kuin stereotypiat väittävät (tai sitten mä olen tällainen pystynokkainen Larvanto, joka on täysin sokea kaltaisilleen, hyvin paljon mahdollista sekin). Ruotsalaisuus merkitsee minulle iloisuutta ja tietynlaista suorasukaisuutta. Aikaa ei tuhlata kenkien tuijotteluun ja sen ihmettelyyn, uskallanko vai enkö. Myös hotellin emännällä oli tällainen lämmin ja reipas ote.
Satuimme Hankoon Ravintolapäivänä. Hämmästykseksemme kaupungissa oli vain kourallinen pop up -paikkoja, ja niistä suurin osa thaimaalaisia. Paikallisetkaan eivät tienneet, mistä moinen johtui. Thairavintoloita kun ei ole Hangossa keskittymäksi asti.
Kaupungin Ravintolapäivä oli pettymys. Olen tottunut Tampereella siihen, että Ravintolapäivänä syön itseni kylläiseksi parillakympillä ja käyn useissa paikoissa. Mansessa annoksen keskihinta on noin 5 euroa. 7-8 euron annokset ovat joko todella gurmeita, runsaita tai muulla tavalla erityisiä. Katselin Hangossa parin thaipaikan malliannoksia, enkä olisi maksanut niistä liki kymppiä. Samalla rahalla saisin paljon runsaamman annoksen ravintolasta.
Piipahdimme Hangon vesitornissa, jossa tehtiin myös bisnestä ravintolapäivänä. Sisäänpääsy maksoi 8 euroa. Hintaan sisältyi kahvi tai tee, pulla ja opastus. Noh, pulla nyt ei todellakaan ollut mikään makuelämys, vaikka kuinka oli kotitekoinen. Opastusta pidettiin vain ruotsiksi parille pariskunnalle, ja muut näköalatasanteelle tulleet yrittivät kuunnella palasia siinä välissä ja katselivat hämmentyineinä toisiaan. Näköalat olivat kuitenkin mahtavat, ja näkötornin oppaat hymyileviä. Tornista näki hyvin, että Hangossa ei ole juuri lainkaan kaupunkimaisuutta. Keskusta on enemmänkin puutalojen täyttämä puisto.
Ja näin se todellisuus iskee vanhaan ylimystön kylpyläkaupunkiinkin. Arvokkaan pankkirakennuksen tilalle on tullut Pizzeria Uno.
Piipahdimme päähänpistosta myös museoon, jossa oli siirtolaisnäyttely. Hanko oli monien Suomesta Amerikkaan ja Kanadaan lähteneiden siirtolaisten lähtösatama. Täällä pääsi selaamaan sähköisiä arkistoja ja etsimään tietoja oman sukunsa siirtolaisista.
Kaikkein fiineimmät iltaravintolat jäivät nyt väliin, koska olimme liikkeellä lapsen kanssa, eikä apukäsiä ja hoitajia ollut. Saimme kuitenkin ihan hyvää ruokaa Makaronitehtaan lisäksi muissa bulevardin ravintoloissa. Lähes kaikkien rantakadun raflojen linja tuntui olevan ”vähän kaikkea”. Siis salaatteja, hampurilaisia, pizzoja, pihvejä, pastaa. Kevyesti syöminen ei ollut kovin helppoa. Mutta hei, mä sentään yritin: tilasin listan kevyimmän salaatin. Siis sen, jossa ei ollut pekonia. Sain sitten sekä kanalla että ravuilla ja erittäin runsaalla kastikkeella kuorrutetun caesarin. Salaattina onneksi pelkkää romainea. Suutun, jos joku idiootti heittää joukkoon tomaattilohkoja ja jotain helvetin jäävuorisalaattia.
Alimmainen otos kuvaa miehen logiikkaa. Ensin valitellaan, että ”siis ei mulla kyllä oo yhtään nälkä, ehkä ihan jotain pientä otan”, ja hetken kuluttua tarjoilija kiikuttaa pöytään jöötipurilaisen. Tässä oli aivan erityisen maukas pihvi.
Ensi kesänä kyllä lataan auton täyteen skumppaa ja suuntaan tänne perhoshaavini ja ylioppilaslakkini kanssa. Mamma!
