Näin taltutat syysmasennuksen: piehtaroi siinä sydämesi kyllyydestä ja vielä pari kertaa päälle

Kun on ikävä.




Tosin nyt olen päättänyt kohdata syksyn positiivisen kautta. Heh heh, kuulen naurunne tänne asti. Mutta ihan oikeasti. Syksy on tullut. Syksy on syksy, se ei ajatusjumpalla ja vikinällä muuksi muutu. En voi venyttää kesää tahdon voimalla, vaikka kuinka sitkeästi sipsuttaisin nahkasandaaleilla vesisateessa. Sorsapuiston kesäkahvila Pulu on suljettu, Itsenäisyydenkatu kiiltelee sateesta ja GoGo täyttyy kesäkilojaan karistavista jumppaajista. Minä kiroan hikisten kyynerpäiden tuoksinassa ja yritän pakkopiristää itseäni kirkasvalolla ja d-vitamiinilla.

Jos sittenkään en.

En oikein tiedä, missä vaiheessa tulin allergiseksi syksylle. Lapsena se oli lempivuodenaikani. Oli ihanaa, kun kirjaston aukioloaika pidentyi vihdoin, sain uuden koulurepun ja muut vermeet. Kerrostalojen pihoilla juostiin taskulamppulittaa, kuivasin vaahteranlehtiä päiväkirjani välissä ja leikin olevani Vihervaaran Anna tai Seljan Virva. En pelännyt syksyä, vaan rakastin sen pimeyttä, kirpeyttä, viileyttä ja värejä. Sitä, kun sai pukea taas syysvaatteet ja pystyi piilottamaan kaikki (lähinnä korvien välissä olevat) makkaransa ja virheensä. Joten jospa tänä vuonna tekisikin näin:

1. Masennun luvan kanssa

Mitä sitten, jos olo on kaihoisa ja elämä tuntuu jumittavan? Ei siihen kuole. Syksy kestää muutaman kuukauden. Sitten tulee taas talvipäivänseisaus ja valo alkaa hiljalleen lisääntyä. Parhaassa tapauksessa sataa lunta, ja pääsen luistelemaan, hiihtämään ja naukkailemaan kaiken tämän varjolla vahvaa minttukaakaota kuusen alle. Kevät tulee, koska se on todistettavasti tullut tähänkin asti miljardien vuosien ajan.

2. En yritä olla menevä ja energinen

Käyn jumpassa sen verran, että selkäni ja niskani kestävät kirjoitustyön ja koneella roikkumisen. Käyn kävelyllä, enkä kävele nopeasti, jos ei huvita. Jään ihmettelemään puolukanvarpuja Kaupin kallioille ja annan maanisten puolimaratoonareiden suihkia ohi. Kiva, kun joku jaksaa huhkia puolestani ja minä vetelehdin heidänkin edestään. Maailma pysyy tasapainossa.

3. Jätän kesken enemmän kuin aloitan

En ilmoittaudu ruokajournalismin kurssille Haaga-Heliaan, en verestä espanjaani työväenopistossa ja jätän kesken kaikki kirjat, jotka eivät ole imaiseet mukaansa sivulle 50 mennessä. Se, että olen keskimääräistä nuutuneempi, ei todellakaan tue minkäänlaista ponnistelua. Teen välttämättömän, mutta sen jälkeen kierähdän sohvalle katsomaan Poirot-uusintoja ja luen pelkkiä Orvokki Aution Pohojanmaa-muisteloita. Jätän nekin kesken, jos viellä sivulla 50 puhutaan kropsunpaistosta ja mittaillaan tupaa saviset saappahat jalassa.

4. Olen täydestä sydämestäni ulkona skenestä, epätrendikäs, eilispäivän lupaus ja junasta jäänyt

Blogini webmastah opiskelee ja on täystyöllistetty, joten Savusuolan ulkoasuun ei ole lähiaikoina tiedossa megalomaanista uudistusta. Blogosfääri on pullollaan kauniimpia, dynaamisempia ja joka asiaan nopeammin reagoivia blogeja. Siitä vain lukemaan, rustailen ja möllötän täällä omaan tahtiini. Kirjoitan romaanistani viidettä täysin uutta versiota, joka edistyy hitaasti, koska yritän tehdä samalla töitä ja sietää 2-vuotiaan raivareita. Kirja valmistuu tai ei valmistu, hittojakos sitä itkemään. Muistutan itseäni siitä, että työväsymys ja kiire ovat positiivisia harmeja, koska media-alan työt ovat yhä harvinaisempaa herkkua. Jos ihmisen ongelmat ovat tätä luokkaa, voi olla aika tyytyväinen elämäänsä.

5. En tottele

Voin halutessani rikkoa kaikkia edellä mainituista säännöistä, koska pakonomainen elämänsä ruotuun laittaminen on se, mikä syksyssä ahdistaa.

6. Pataruoat

Tätä ei tarvitse selitellä. Ainoa sääntö, jota ei saa rikkoa.

Sunnuntaina suunnitelmissa on haudutella pitkään peuran palapaistia. Kun nyt tuolla kasvisteemalla aloitin viime postauksessani, jatkan vielä hetken samalla tiellä. Kreikassa ihastuin sekä mausteyhdistelmään tilli+minttu että runsaaseen kanelin käyttöön pataruoissa. Lihapata Stifadon lisäksi kaneli sopii hyvin tomaatti- ja paprikapohjaisiin uuni- ja pataruokiin.

kreikkalainen kasvispata
Kanelinen tomaattivuoka on maailman helpoin valmistaa. Se vaatii vain hauduttelua maltillisessä lämpötilassa. Suosittelen ottamaan kiertoilman pois päältä, niin vuoasta tulee mehukkaampi. Aineksia ja mausteita varioimalla syntyvät myös kreikkalaiset uunikasvikset, joissa on vähemmän tomaattia ja mausteena juuri tilliä ja minttua.

1 kilo kypsiä tomaatteja
500 grammaa perunaa
1 kesäkurpitsa
1 suuri keltasipuli
1 paketti hyvää fetaa
3 valkosipulinkynttä
2 kanelitankoa
0,5 teelusikallista mietoa chilijauhetta tai cayannepippuria
suolaa
sokeria
mustapippuria
oliiviöljyä

1. Pese perunat hyvin, mutta älä kuori niitä. Lohko perunat. Pese ja lohko kesäkurpitsa. Kuori kelta- ja valkosipuli, lohko keltasipuli ja murskaa valkosipuli. Poista tomaateista kannat, mutta älä maltoa, koska se tuo ruokaan mehevyyttä. Paloittele myös tomaatit ja feta suuriksi lohkoiksi.

2. Levitä pellille leivinpaperia ja lorauta sen päälle reilusti öljyä. Lado kasvikset pellille. Ripottele niiden päälle chilijauhe, noin teelusikallinen sekä suolaa että sokeria ja pari rouhausta mustapippuria. Sekoita kasvikset ja sujauta joukkoon pari kanelitankoa. Lisää fetakuutiot kasvisten päälle.

3. Kypsennä vuokaa ensin 200 asteessa, kunnes feta ja kasvikset ovat saaneet hieman paistopintaa. Laske lämpö tämän jälkeen 150-170 asteeseen, peitä vuoka foliolla ja kypsennä noin tunti. Mitä miedommalla lämmöllä ja pidempään haudutat vuokaa, sen mehukkaampi lopputulos on.

4. Tarjoile tomaattivuoka sellaisenaan tai vaikkapa pilahviriisin, lihan tai kanan kera.


kanelinen tomaattivuoka
Sitten vain luvan kanssa lihomaan, piehtaroimaan itsesäälissä, väsymyksessä ja aikaansaamattomuudessa. Ihminen tarvitsee sitä, ja juuri siihen pimenevät illat antavat luvan. Pelkkään olemiseen ja voimien keräämiseen. Katsellaan aivotoimintaa sitten keväämmällä. Nyt Väykkärit.

 

4 Kommenttia

  1. Erehdynkö vai onko sulla tuola bannerissa ihan aito baskimainen guindilla pippuri ja ootko koskaan päässy maistaan noita paistettuna?

    • Tähän on vastattava, että mä en ihan vilpittömästi tiedä, blogin ulkoasun tehnyt webmastah osaisi ehkä vastata tuohon 😀 En ole koskaan maistanut guindillaa. Onko se yhtään saman tyylinen kuin padrón?

  2. Okei 🙂 kiinnitti vaan huomiota niin piti päästä kysymään. Voin olla väärässä mutta luultavasti vähän samankaltainen pippuri, ehkä hieman miedompi kuin tuo padrón.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.