Turistina kotikaupungissa

Takana on mahtava viikonloppu, vaikka sää ei ihan nappiin mennytkään. Tykkään yhdistää vapaa-ajalla sopivassa suhteessa loisimista, hyötypuuhailua ja aktiivisuutta. Nyt se tarkoitti kiireettömiä aamiaisia, ulkona syömistä, kotona kahvittelua, siivousta ja pientä kirjoittelua, ystäviä, drinkkejä ja sukulointia.

Lauantaina tuli taas sellainen olo, että Tampere on todella kiva kaupunki asua. Tämä on vielä melko kohtuuhintainen paikka keskinkertaiselle palkansaajalle. Kaupungilla on koko ajan pientä kuhinaa käynnissä, ja keskustakin on ihan luonnon sylissä. Ihan kuin olisin ollut turistina kotikaupungissani. Sadekuuroista huolimatta kaupunki näytti parhaat puolensa – tai sitten omat biorytmini sattuivat kerrankin olemaan kohdillaan.

Lauantaina suuntasimme lounaalle Purebiteen, josta innostuin jo kovasti yhden noutoaterian perusteella.

Tällä reissulla oli mukana vain kännykkä, joten pahoittelen kuvien epätarkkuutta ja kokoa. Mielikuvani mukaan entisen Sweet Sushi Cafen liiketila oli todella pieni. Purebite on kuitenkin ihan kohtuullisen kokoinen, ja ravintolalla on myös terassi. Mahduimme hyvin sisälle rattaiden kanssa, vaikka paikalla oli toinenkin vankkuripoppoo. Ravintolan sisustus on vaalea punaisin tehostein, mikä avartaa tilaa entisestään.

Ihastuimme niin kovasti pikkupurtaviin, että kokosimme lounaan niistä. Tilasimme kana- ja nautavartaita (2 ja 2,20 e/kpl, minimitilaus 2 kpl), savulohi-, kana- ja tofuwrappeja (2,30 e kpl, minimitilaus 2 kpl) sekä äyriäiscocktailin (6 e). Vartaita markkinoidaan tikkuina ja wrapit ovat siis kesärullia. Tämä hämmensi minua ensimmäisellä kerralla, kun en oikein tiennyt, mitä annokset sisältävät, ja pari kaveriani valitteli samaa. Voisi olla hyvä, jos menussa olisi hieman tarkemmin kuvailtu, millaisia annokset ovat.

Wrapit eli kesärullat ovat ihania. Ohuen riisipaperin sisällä on reilu annos proteiinitäytettä, tuoreita kasviksia ja hiukan chiliä. Näiden hinta-laatusuhde on mielestäni oivallinen. Pakastimesta napatut kevätrullat maksavat peruskinskeissä 1-2 euroa kappale, ja täytteitä on paljon niukemmin.



Viimeksi jo vinkkasinkin, että vartaat ovat parhaimmillaan paikan päällä, koska mikrottaminen syö niiden mehevyyttä. Rakenne olikin nyt paljon parempi kuin viilenneenä noutoruokana. Olin erittäin tyytyväinen kanavartaaseen: liha oli kypsää, mutta mehevää. Se on harvinaista jopa iltaravintoloissa.

Nautavartaat olivat tällä kerralla mureampia, liha oli jätetty hieman punertavaksi keskeltä. Vartaiden kanssa tarjoiltu teriyaki-dippi on todella hyvää: makeaa, mutta hieman potkivaa. Suosittelen dippiä myös kesärullien kylkeen.

Äyriäiscocktailin tilaaminen hieman jännitti. En voinut mitään mielikuvalle 80-luvun ruotsinlaivasta ja sen noutopöydästä. Tiedättehän, jäisiä pikkurapuja tuhdissa majoneesikastikkeessa, kyljessä sitruunaviipale ja tillinoksa.

Mutta mutta. Tämä cocktail oli tillistä huolimatta jotain vallan muuta. Saimme kuudella eurolla melkoisen annoksen näyttävästi kuorineen tarjoiltuja simpukoita ja jättirapuja. Äyriäiset tarjoiltiin kevyesti chilillä maustetussa, paksussa tomaattikastikkeessa. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Ja hinta-laatusuhdetta jaksan taas painottaa.

Yllätyin positiivisesti siitä, että täällä on satsattu myös juomiin, etenkin viinilistaan. Useimmissa lounaspainotteisissa pikkupaikoissahan on vain ne perinteiset Freixenetit ja Torresit. Lähituotannon suosiminen näkyy Nokian Panimon ja Laitilan wirvoitusjuomatehtaan tuotteina. Listalla on myös Tsingtaota, Singhaa ja Coronaa.

Viinilistalla oli luojan kiitos jotain ihan muuta kuin Torreseja ja Hardy´sia. Maistelimme Karl Schaefer Feinherb Rieslingiä (12 cl/8 e) ja Domaine La Louvièren Le Galantia (12 cl/ 8,10 e). Moni muukin asiakas näkyi ottavan purtavan seuraksi oluen tai viinilasillisen, ja istuskelijat löysivät terassin.

Tällä kerralla emme ottaneet saaristolaissusheja. Ne ovat siis saaristolaisleivästä, suomalaishenkisistä täytteistä ja wasabilla maustetusta tuorejuustosta tehtyjä pikkupaloja. Leipäpohja tekee susheista melko ruokaisia, kuusi kappaletta vastaa toimistotyöläisen ateriaa. Näitä tilannut kaverini toivoi, että listassa olisi selitetty tarkemmin, että sushit eivät ole perinteisiä susheja, riisiä ei siis ole käytetty. Toinen testaaja taas kehui palojen yltävän makunsa puolesta perinteisten sushien tasolle.

Palvelussa näkyi tyypillistä alkuvaiheen haparointia. Äyräiscocktailimme meinasi unohtua, ja tarjoilija oli hieman hämmästynyt, kun pyysin vartaille tarkoitettua dippiä myös kesärullien seuraksi. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja pirteää, parempaa kuin tyypillinen mitä-sais-olla-maistuiko -litania.

Mietin kovasti, mihin kategoriaan Purebiten sijoitan, ja mitä genreä vasten arvioin sen. Jos vedän päälle narisevan hipstervaihteen, voin nurista pienistä yksityiskohdista. Annoksen koristelu herneenversoilla ja rucolalla on siis niin 2005, ja taustalla soi hei Fun Tampere, ja vielä aika kovalla.

Tälle linjalle lähteminen olisi totaalinen vääryys paikkaa kohtaan. Ensinnäkin, käynnistä jäi todella hyvä fiilis. Henkilökunta oli  välittömämpää ja palveluhenkisempää kuin paikoissa, joissa tarjoilijat ovat vain ja ainoastaan töissä. Toiseksi, näin hyviä raaka-aineita ei saa monestakaan lounas- tai pikapaikasta. Ravintolan liikeidea on myös raikas. Listalla on lounassalaatteja ja keittoja, mutta myös fiinimpejä illallissalaatteja ja harkittuja viinejä. Määrittelisin Purebiten laadukkaaksi street food -paikaksi, jollaiset ovat hiljalleen löytämässä tiensä tännekin.

Tuomio: Vasta tuloaan tekevässä genressä ja ravintolan lyhyen taipaleen huomioiden 4.

Odotan jatkoa ilolla ja mielenkiinnolla. Ja hei, se Fun Tampereen kuunteleminen palauttaa pystynokan ihan kivasti rotvalliin. Ja lapsi tykkäsi musiikista 😀

Samana iltana lähdin vielä hummailemaan naisseurassa. Testasimme Arto Rastaan Bar Burriton, ja kävimme istuskelemassa Minibaarissa. Arviota Burritosta luvassa siis lähipäivinä.

Aleksanterinkadun Minibaari on jostain syystä jäänyt oman kaupunkikarttani katveeseen. En tajua miksi. Minibaari ei ensinnäkään ole enää ahdas pikkupaikka. Remontin jälkeen se on mukavan kokoinen illanvietto- ja istuskeluhuone.

Pienistä jutuista tulee täällä huomioitu olo. Juomat tarjoillaan pöytiin ainakin silloin, kun paikka ei ole täynnä, ja drinkkilistaa saa selailla rauhassa. Nostan hattua myös sille, että paikka on todellakin keskittynyt drinkkeihin. Hana-Karhun sijaan tarjolla on muutama hieman mielenkiintoisempi olut ja siideri. Spitzer-henkisessa Gandalf The White -drinksussani ( 7,5 e) oli kuoharia ja seljankukkamehua.

Kyllä teki gutaa vanhalle Tolkien-nörtille. Nyt jaksaa taas narista ja valittaa. Kun on niin ikävä sää tulossa tälläkin viikolla, kenkä hiertää ja hikikin on. Kenen on vastuu ja kuka korvaa, kysyn vaan.

 

 

10 kommenttia

  1. Purebite tuli myös testattua viikonloppuna. Kenties näytettiin niin urpoilta, että meiltä tarjoilija kysyi oletteko käyneet aikaisemmin ja kieltävän vastauksen jälkeen esitteli lyhyesti ruokalistan ja avasi mm. mitä wrapit oikeastaan ovat. Jälkkärijäätelö oli itsetehtyä, mutta valitettavasti makea kookos ei oikein iskenyt tähän jäätelönarkkariin. Lisukkeena olleet säilykemangot olisi voinut suosiolla jättää purkkiin. Kokonaisuudessaan silti myönteinen kokemus: tuoreita raaka-aineita ja erittäin onnistuneita kastikkeita/dippejä.

    Minibaari pitäisi kyllä testata. Perusbaareissa mojiton tilaaminenkin voi jo tuoda haasteita, ”meillä ei oo minttua” on yleinen vastaus ja jos pyytää tekemään jotain samantyyppistä, niin tiskiin tulee mojito ilman minttua 😀

    • Surullisimpia mojito-kokemuksiani oli se, kun raaka-aineiden puutteen takia sain jonkinlaisen sitruunalla koristellun kossuvissyn. Mies oli joskus jossain pikkubaarissa yrittänyt tilata jotain perusdrinksua, johon tuli tummaa sokeria ja jäämurskaa. Lasin pohjalla oli sitten takahuoneessa pilkottua Sirkku-palasokeria…

      Tuo drinkkien tekeminen on aivan oma taitolajinsa. Esim. Rastaan Burrito oli ruokapaikkana positiivinen kokemus, mutta jälkiruokadrinkit eivät olleet samaa tasoa, vaikka yritystä oli. Tarjoilutapa oli tosi kiva, mutta Margarita oli niin paksua sosetta, että se piti lusikoida. Pina Colada taas hailakkaa, ja alkoholin maku puski kovasti läpi. Jälkimmäinen tuntuu olevan vaikempia drinkkejä. Harvoin saa täyteläistä kookosjuomaa, jossa on tippa makeutta, mutta ei liikaa. Vaihtoehdot seilaavat usein vetisen viinatujauksen ja äitelän esanssin välillä.

      Kookos tuntuu olevan sellainen maku, että se jaksaa ihmiset, samoin kirsikka ja pistaasi. Mä rakastan tällaisia karvaan äiteliä aromeja, karvasmanteli on suosikkini! Tosin eihän sekään hyvä ole, jos kookokseen sekoitetaan liikaa sokeria. Mahtaakohan mistään saada kookosmehujäätä? Se olisi ihanaa kesähelteellä.

  2. Heaven Queen

    Mojitoja kannattaa tilata Treella ainakin O’Connellsista sekä New Yorkista. Molemmat hyväksi havaittuja. Tämän paikan Mojitoista olen kuullut myös hyvää, itsellä vielä testaamatta: https://www.facebook.com/pages/Barmacia/569058913188306

    • O´Connellsissa hyvät mojitot? Ei olisi ihan ensimmäisenä tullut mieleeni, kiitos vinkistä! O´Connells assosioituu mielessäni ikuisesti opiskeluaikojen pubivisoihin ja kaljoitteluun.

      Toi Barmacia on suloinen paikka. Tosin maistoin vain oluen, mutta drinkkilista vaikutti kivalta, samoin pikkupurtavat (jotka tosin olivat sen verran isoja, että emme jaksaneet tilata nachoja, kun näimme annoskoon). New Yorkissa en ole käynyt vuosiin. Kun NY avattiin, kävimme siellä silloisen työporukan kanssa usein, koska duunikaverini veli oli tuolla töissä. Eikös se yökerhopuoli sittemmin muutettu ravintolasaliksi?

  3. Hei Savusuola,

    hauska otsikko tekstilläsi! Seikkaillaan vieläpä samassa kotikaupungissa! Kiva löytää uusi blogi näin hassulla yhteensattumalla 🙂

    Aurinkoisia kevätpäiviä,
    Eeva-Maria

    http://turistinakotikaupungissani.blogspot.fi/

    • Kiitos ihanasta kommentistasi, Eeva-Maria! Blogivinkkauksesta kiitän myös. Nyt, kun Aamulehden Valo-liite lopetti, ruokajutut ovat nettilehden maksullista sisältöä, ja aamulukemisemmekin on Hesari, etsin entistä enemmän menovinkkejä ja fiilistelyä tamperelaisten blogeista.

      Mahdollisuuksia turistityylisiin elämyksiin ja vau-kokemuksiin tuntuu tosiaan olevan täällä koko ajan enemmän. Tilanne on muuttunut kovasti reilussa viidessä vuodessa. Vuosina 2004-2006 olin totaalisen kypsä Tampereeseen, yliopistoon, elämääni, kulttuuritarjontaan, kaikkeen. Valmistelin jo tosissani muuttoa Helsinkiin ja hain toiseen kouluunkin, mutta sitten sattuma puuttui peliin, ja ihmissuhde painoi vaakakupissa enemmän.

      Nyt olen tosi tyytyväinen siihen, etten lähtenyt, vaikka tällä blogissakin säännöllisesti ties mistä märisenkin. Mutta oikeasti tämä on tosi mukava kaupunki tällä hetkellä – jos nyt unohdetaan luovien alojen aikas surkeat työnäkymät. Tapahtumia, kahviloita, ravintoloita, puistoja ja hankkeita pulpahtelee esille vähän väliä. Ja kaikesta tästä saa nauttia melko kohtuulliseen hintaan. Aamun Hesaria selaillessani silmiini osui jonnekin suht skutsiin rakennettujen hitas-asuntojen hinta. Tilava kerros/luhti/paritaloasunto maksaa pk-seudulla reilusti yli 400 000 euroa ja lähes 700 euron hoitovastike päälle. Siis mit vit????? Eikö noiden hitas-asuntojen kuuluisi olla jotenkin edullisempi asumismuoto, jos olen oikein ymmärtänyt. Mä en vain tajua, miten tavallisella palkollisella voi olla varaa puolen miljoonan asuntoon, siihen vielä kaikki kulut, autot ja bensat päälle.

      Eli ainakin noita asuntojen hintoja selailtuani olen aina tyytyväinen siihen, että jäin tänne 🙂

  4. Heaven Queen

    Ei New Yorkissa mitään yökerhopuolta kyllä ole enää, en edes tiennyt että siellä on sellainenkin ollut.

    O’Connell’sissa tuo Mojiton saaminen on myöskin tuosta mintusta kiinni, pari kertaa käynyt niin että minttua ei ole joko ollut tai sitten se on päässyt kuihtumaan sen verran huonoon kuntoon että henkilökunta on todennut ettei siitä saa juomaa aikaiseksi. Muutenkin Connell’sista saa oikein hyviä drinkkejä. Muutenkin tykkään paikasta, mukava istuskella hyvässä seurassa, känniääliöt loistaa poissaolollaan ja musiikki soi sellaisella voimakuudella ettei keskustelua tarvitse käydä puoliksi huutaen.

    • Tämä on kiva uutinen. Olen vieläkin surullinen siitä, että Tammelan Hanabi lopetti. Tavallaan tykkäsin siitä jopa enemmän kuin Marusekista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*