Vastenmielisimmät ruoat top 10

Henkilökohtaisen Face-profiilini seinällä käytiin taas (yllättäen) aika levoton keskustelu. Kaikki alkoi siitä, kun märisin ärsyttävistä äänistä. En kestä, jos joku kävelee takanani ja pitää koko ajan sellaista painostavaa ähinää. Tekisi mieli huutaa, että hiihdä nyt helvetti ohitse  ja anna ihmiselle rauha. Jotenkin näistä äänistä keskustelu siirtyi banaaniin. Siihen hirvittävään lussutukseen, jota banaanin syömisen tuottama ääni pahimmillaan on. Ja tästähän ajatus sitten sikisi. Mieleeni alkoi tulvia ruokia ja ruoka-aineita, joissa on jokin karmaiseva ominaisuus. Paljasta omat ruokainhokkisi täällä tai Savusuolan Facebookissa.

1. Banaani

Banaani maistuu hyvältä kaksi päivää. Silloin, kun se on täydellisen kypsä, virheettömän kullankeltainen. Helvetti on irti, kun ensimmäiset mustat pilkut ilmaantuvat. Sofistikoituneet maailmanmatkaajat väittävät, että juntit suomalaiset syövät banaanit raakoina. Ne ovat kuulemma kypsiä vasta, kun olemme heittämässä niitä biojätteeseen.

Sopivasti kypsynyt banaani on oiva pari tulisille ja rasvaisille ruoille, joissa on esimerkiksi pekonia. Mutta pehmeä, rusehtava banaani sellaisenaan, bitch please. Kun imelään hajuun yhdistetään syömisen aiheuttama lussutusääni, olen valmis hyppäämään parvekkeelta. Älä ihminen ikinä, koskaan, missään tapauksessa syö banaania kenenkään korvan juuressa! Jotta universumissa olisi edes hitunen oikeudenmukaisuutta, nassuta banaanisi pimeässä ikkunattomassa huonessa, äläkä tule takaisin, ennen kuin haju on laantunut.

Pahin kauhuskenaarioni on ylikypsää banaania hitaasti lussutteleva savolainen. Siinä sitä ihmetellään ja mäyssytellään, että voe mahoton ko tässähän o pannaani, nassun nassun, oe voe ko haetari vuotaa lussun lussun ja mihinkään ei ole kiire, perkele!

Tuota, tuota tulikohan nyt varmasti selväksi, että minä….minä en oikein pidä tuosta banaanista. Savolaistenkin kanssa on vähän vaikeaa. Kaikenlaisten papattajien.


2. Maitorahka

Olen yrittänyt. Voi minä olen yrittänyt. En vaan osaa.

Pidän skyristä. Pidän erilaisista luonnonjugurteista ja rasvaisista hapanmaitotuotteista. Mutta maitorahka. Voin käyttää sitä leivontaan tai tehdä siitä oikeaa, kunnollista rahkaa. Siis semmoista, missä on myös kuohukermaa ja tuoreita marjoja. Mutta maitorahka aamiaiseksi mehukeiton ja jäisten mansikoiden kanssa.

Niin. Voihan sitä aloittaa aamunsa vaikka siten, että pyydät kaveria lyömään itseäsi jääpuikolla päähän.

Maitorahkassa ei töki happamuus, vaan koostumus. Märän betonin syöminen tuntuu ehkä samalta. Kitalakeesi takertuu vahapallo, jota yrität sulatella ja rönkkiä kielellä pois. Monet maitotuotteet jättävät suuhun inhan kalvon, ja maitorahkan jättämä kalvo on erityisen paha. Vaikka rahkan joukkoon laittaisi mitä, ei se siitä yhtään parempaa tee. Olen kuullut, että Ehrmann on hei tosi herkkua, kun murustelet joukkoon Domino-keksejä.

Ei, ei se ole. Se on paskaa.


3. Nötkötti

Naudan säilykeliha, mistä edes aloittaisin. Se haju. Se koostumus. Lihan päällä on hyhmäinen, liukas kerros. Massassa ei ole minkäänlaista purutuntumaa. Se on todellakin vain massaa.

Olen pari kertaa lapsena joutunut syömään jonkun hätävaraviritelmän. Tyyliin ruskeaa jauhokastiketta nöttkötillä ja kuoriperunat. Muistelen, että meillä tehtiin tällaista kerran mökillä, kun haluttiin hyödyntää vanhat säilykkeet. En uskaltanut nirsoilla, mutta vanhempieni mentyä ulos kaadoin ruoan muovipussiin. Pakkasin mukaan kiviä ja upotin pussin mökin pihalla olleeseen lampeen. Uinu uinu säilykelihani.

4. Lihahyytelö

Juu juu. Ymmärrän, että olipa katajainen ja köyhä kansa jakedijaa. Kun lihaa oli kovin vähän saatavilla, sitä piti entrata. Eli syötiin vaikka hyytelöimisainetta särpimenä. Joidenkin mielestä lihahyytelö on ”näyttävä” ruoka kiiltonsa, tutinansa ja tekstuurinsa vuoksi. Sanotaanhan sitä, että myös 70-lukulaiset elementtilähiöt Pasilassa ja Tesomalla ovat näyttäviä. Niissä on kuulemma urbaania DDR-romantiikkaa. Olen myös kuullut ihmisistä, jotka kuuntelevat vapaaehtoisesti Nickelbackia.

Eli kaipa lihahyytelöllekin on paikkansa tässä maailmassa. Kunhan se paikka merkitään sähköaidalla, eikä minun tarvitse koskaan joutua kanssakäymiseen aidan sisäpuolisen elämän kanssa.

5. Pilkulliset leikkeleet

Lihahyytelön alamuoto. Voin syödä salamia, ja balkaninmakkarakin menee jotenkin. Rajani kulkee lauantaimakkaraa muistuttavissa leikkeleissä, joiden joukossa on sattumia tummemmasta lihasta. Tai vielä pahempaa, herkkusieniviipaleita. Tai SEKÄ tummempaa lihaa ETTÄ herkkusieniä.

Hei haluatko syödä tämmöistä  lihahyytelö-sienileikkelettä? No kuule haluan. Ihan yhtä paljon kuin haluan haukata aknesta kukkivaa poskea.


6. Tonnikalahiutaleet öljyssä

Ymmärrän nämä korkeintaan tonnikalasalaatissa, koska salaattiin tulisi kuitenkin lisättyä öljyä. Mutta miksi oi miksi hiutaleet? Ne muistuttavat kissanruokaa, eikä härskiintyneen öljyn löhähdys auta asiaa.

En voi mitään sille, että öljyssä lilluvista tonnikalahiutaleista mieleeni tulee aina eräs kissamummo. Mamman rakkain katti kirjaimellisesti mätäni pystyyn, kun emäntä ei suostunut viemään kissaansa piikille. Että hyvää hyvää ruokahalua vaan sulle ja sulle ja sulle ja sulle.

7. Marie-keksit

Olen aina miettinyt, miten näin mitäänsanomattomalle keksille on kehdattu antaa näin kaunis nimi. Pienenä innostuin aina, kun äitini kysyi kaupassa, ostetaanko Marie-keksejä. Sanoin joka kerta joo, ja toivoin, että jos ne tällä kertaa maistuisivat paremmilta. Jos ne maistuisivat edes joltakin.

Marie-keksi vie ajatukset puutarhaan huhtikuisessa Pariisissa. Valkoisiin puuvillamekkoihin pukeutuneet naiset istuvat päivänvarjojen katveessa, juovat iltapäiväkahvia ja nautiskelevat hedelmiä. Samassa lauseessa puhutaan rakastajista ja maailmanpolitiikasta. Nurmella juoksee paljasjalkaisia lapsia. Sellaisia, jotka pulppuavat elämäniloa, mutta eivät koskaan sotke paikkoja tai sano vastaan.

Todellisuudessa Marie-keksi antaa yhtä paljon aistinautintoja kuin kuivan taulusienen jyrsiminen. Toisin kuin kaurakeksit ja Digestivet, Marie ei kelpaa edes raaka-aineeksi johonkin herkullisempaan. Ei murupohjaksi juustokakkuun tai rapinaksi jäätelön pinnalle.

Tuokaa minulle Marie-keksin kehittäneen ihmisen pää. Minä katson häntä silmästä silmään, syvästi halveksien.

8. Irtokarkit

Tunnetaan nimillä irttis ja irttari sekä epämääräisellä pluraalimuodolla mässy.

Irtokarkeissa ei ole mitään herkullista. Ei suussa ranksahtelevaa sokeria, ei rasvaa tai voita. Irttarin sokeri on sulatettu piiloon räikeän elintarvikevärin ja gelatiinin uumeniin. Koostumus muistuttaa puussa kasvavaa sientä. Irtokarkkien haju on vielä makuakin etovampi. Ne tuoksuvat samalle kuin marketeissa myytävät teinien hajuvedet, Naomi Campbellit ja vastaavat.

Kasvoillani on vilpittömän hämmentynyt lapsen ilme aina, kun joku hehkuttaa, että nyt haetaan mässyä. Siis kilon säkki irttiksiä, Pepsi Maxia, sour cream and chilimix ten peppers -sipsejä, raakapatonkeja ja vähärasvaista Creme Bonjour -tuorejuustoa. Ja oli mässyn sisältö mitä hyvänsä, en ymmärrä, miksi ihmeessä kukaan haluaa syödä asiaa, jonka nimi on mässy. Se kuulostaa juuri siltä kuin maistuukin. Suussa lilluvalta liivatteelta, jota hapokas juoma hyväilee, kunnes liivatteesta ja hampaistasi on jäljellä vain riekaleet.

Irtsikkanarkkarit varmaan itkevät verta, mutta 300 grammaa lensi roskikseen...
Irtsikkanarkkarit varmaan itkevät verta, mutta 300 grammaa lensi roskikseen…

9. Maitokiisseli

Mietitäänpä hetki, mitä maitokiisseli on. Se on kuumaa maitoa, joka on sakeutettu hyhmäiseksi. Siis vetelä, lämmennyt vanukas.

Kaikkein pahinta on se, kun sinut pakotetaan syömään maitokiisseliä samalta lautaselta, jolta olet juuri popsinut nakkikeittoa. Siis samalta pesemättömältä lautaselta, samalla lusikalla. Kiitos isänmaa ja lama-ajan lapsuus. Kiitos suomalainen gastronomia, kierrätys, säästö ja pöytätapojen kaltaiset hyveet ja jorinat. You shall not pass, maitokiisseli. Älä koskaan tule tänne kylään, koska sinulle ei ovea avata.

10. Kinder-yllätyshedelmät

Se tunne, kun löydät hedelmälaarista täydellisen appelsiinin. Tai jaffariinin, pomelon, shamelon, sharm el sheikhin, mitä näitä onkaan. Hohtavan oranssin, pehmeän ja kimmoisan. Herkuttelet ajatuksella mehusta, joka pirskahtaa pintaan, kun halkaiset hedelmän. Kuvittelet tv-sarjojen täydelliset aamiaiset. Niissä joku jaksaa perata hedelmiä aamukuudelta, jotta päivään saadaan ”fressi startti”.

Kuorit hedelmän. Ei ei ei, nyt ei vaikuta hyvältä. Appelsiini on paksun valkoisen kerrostuman peitossa. Elättelet toivoa, mutta siivujen toisistaan irrottaminen paljastaa totuuden. Hedelmän sisältö on pelkkää kuivaa putua. Rihmastoja, vahamaista möhnää, siemeniä.

Se tuntuu samalta kuin pettymys Härmä-Näkkilän kasikaluokan diskossa vuonna ysikuus. Kun se yksi tyyppi vähän vihjaili siihen suuntaan, mutta ajoikin jonkun toisen tyypin mopon tarakalla pois. Sinä tarvoit yksin sateessa lähimmälle bussipysäkille, jolle oli kuuden kilometrin matka. Pyyhit poskeltasi suolaisia kyyneliä ja mietit, että miksi taas näin.

Bonus: Silakkapihvit

Mitäs kuule tykkäisit, jos käryyttäisin tuolla valurautapannulla semmoisia pikkukaloja, joissa ei juurikaan ole syötävää? Kärsittävää kyllä senkin edestä, ja kalan käry pinttyy keittiöön koko loppuviikoksi. Sen kalan ruodot ovat selvästi suuremmat kuin kuoreessa tai neulamuikussa, mutta minä se vain jankutan, että kyllä ne ruodot voi syödä. Itse kalaa yhdessä pihvissä on ehkä 30 grammaa. Suurin osa ajastasi kuluu perkaamiseen ja yskänkohtauksiin, ja se on sitten eri asia, onnistutko samaan yhtään vatsantäytettä.

Lisukkeeksi keitän rupisia kuoriperunoita. Tarjolla on myös piimää ja viimevuotista näkkileipää, hyvin se säilyy. Jälkiruoaksi syömme huoneenlämpöistä maitokiisseliä pesemättömältä lautaselta ja kuuntelemme Kansanradiota.

Kyä o hyvää ja kaiken syät. Oo mistään kotoisin semmonen ronkelointi.

 

 

25 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.