Täydellistä piilopaikkaa etsimässä: Oopsy Daisy vie matkalle menneeseen

Jo pari kuukautta sitten minut pysäytti todellinen väripilkku. Kyttälään, Aleksanterinkadun loppupäähän, on avattu kauppa, joka vie ajatukset 60-luvun lopulle. Nimi Forget-Me-Not soitti kelloa. Tampereellahan oli muutama vuosi sitten samanniminen vintage-kauppa. Putiikki on avattu uudelleen ja konseptia hiottu. Nyt osuuskunta pyörittää liiketilan toisessa huoneessa myös kahvila Oopsy Daisya.


Varoitus askeettisen skandinaavisuuden ystäville: tämä on jotain ihan muuta. Kirkkaiden värien, kotikutoisuuden, naisellisen tilpehöörin ja nostalgian rakastajat, astukaa peremmälle. Tässä pienessä puodissa on niin paljon nähtävää, että retrofriikki voisi viettää täällä koko päivän.

Oopsy Daisy ei edes yritä olla perinteinen kahvila. Forget-Me-Not -liikkeen ensimmäistä kertaa vuonna 2008 avannut Emmi kertoi, että yrittäjät ovat halunneet luoda tilan, jossa voi shoppailun lisäksi viettää aikaa. Oopsyn puolelle voi siis pistäytyä kahville ja lueskelemaan, vaikka ei ostaisikaan mitään. Ja ostoksille tulleet voivat vapaasti hengailla kahvilan nurkissa ja rustata nimensä vieraskirjaan. Tavoitteena on luoda kokoontumispaikka, jossa voidaan järjestää erilaisia kursseja ja pieniä tapahtumia. Henki ja idea on siis hieman samanlainen kuin Tammelan Kahvillassa ja edesmenneessä kulttuurikahvila Hertassa.


Olin juuri lounastanut aika tukevasti, joten otin pelkän kahvin. Pienen kahvilan tuotteet ovat kotikutoisia ja edullisia. Leivonnaiset maksavat keskimäärin 3-4 euroa. Tee, kahvit ja kaakao kustantavat 1,5-3 euroa. Tarjolla on tavallista suodatinkahvia termospullosta. Sylvi-lehdessä kehuttiin Oopsy Daisyn vegaanisia leivonnaisia, ja omaan silmääni vitriinissä ollut suklaabrownie näytti aikas syntiseltä. Värikkäistä vanhoista kahvikupeista saa valita itse mieluisimman.

Sumppiaan voi vetäytyä nautiskelemaan sohvannurkkaan tai nojatuolin pohjalle. Samalla voi kuunnella vanhoja levyjä tai selailla lehtiä ja kirjoja. Tai ihan vain olla. Vaikka en ole luonteeltani yhtään askartelija/kotoilija/tuunailija, ihastelin hauskoja tavaroita, joita tuntui olevan enemmän kuin ehdin rekisteröidä. Ihastuin etenkin liikkeen perälle tehtyyn lasten leikkinurkkaan. Siellä voi nimittäin katsella videoita! Juuri niitä Ville Vallattomia ja Muumeja, joita itse vahtasin 80- ja 90-luvuilla. Kulkiessani liikkeen ohi olen arastellut änkeytyä pieneen tilaan vilkkaimmassa touhuiässä olevan taaperon kanssa. Yrittäjät suhtautuvat kuitenkin erittäin myönteisesti pikkuväkeen, eli rohkeasti vain tutkimaan leikkinurkan aarteita.











Forget-Me-Notin ja Oopsy Daisyn tarjonta painottuu kestävästi tuotettuun kotimaiseen. Kahvilan antimet ovat reilua ja luomua. Myynnissä on pienten suomalaisten brändien koruja, vaatteita, tekstiilejä sekä vintagea. Tämä on hyvä paikka etsiä persoonallisia lahjoja, jotka liittyvät vaikkapa lahjansaajan harrastukseen. Myynnissä on myös lahjakortteja, ja lisäsinkin sellaisen joulun toivelistalleni. Koruja oli niin paljon, että minun on palattava tänne ajan kanssa hypistelemään ja mietiskelemään. Mielestäni tuotteet oli hinnoiteltu hyvin. Olen monta kertaa manaillut kaiken maailman käsityöläismarkkinoilla, että on se nyt perkele, kun liimaat napin hiuspinniin ja pyydät siitä ihan pokalla 30 euroa.

Valikoimassa on myös sarjakuvia. Tämä sai minut hihkumaan innosta. Kukunorin lopetettua Tampereen sarjakuvatarjonta pienentyi huomattavasti. Olin lapsena sarjakuvafriikki – siis siinä määrin, että piirsin niitä itse ja höpöttelin olevani Disneyllä töissä. Tosin olin vähän laiska, enkä jaksanut piirtää ruutuihin tylsiä taustahärpäkkeitä, kuten puita, pensaita ja aurinkoa. Siispä pakotin suostuttelin parhaan ystäväni assistentikseni raapustamaan taustalle pilvet ja kukkaset. Hän sai palkaksi raivokkaita haukkuja rakentavaa palautetta ja hyvää mieltä.

Myynnissä on esimerkiksi vanhoista napeista ja lusikoista tuunattuja koruja.
Myynnissä on esimerkiksi vanhoista napeista ja lusikoista tuunattuja koruja.
Nämä minä haluan. Mustat talveksi ja turkoosit kesäksi.
Nämä minä haluan. Mustat talveksi ja turkoosit kesäksi.




Bongasin kaupasta myös hauskoja pieniä huomaavaisuuksia, kuten ilmaiseksi jaetut postikortit. Palvelu oli suomalaisittain harvinaisen aktiivista ja avointa. Höpöttelin Emmin kanssa lähes tunnin verran, ja sainpa samalla kutsun liikkeen pikkujouluihinkin, joihin en valitettavasti ehtinyt. Emmi jaksoi kertoa perusteellisesti liikkeen historiasta, vanhoista tavaroista, korusuunnittelijoista ja vaikka mistä.

Kuten Mimi Bo:nkin tapauksessa, en tiedä, tulisinko tänne tekemään töitä tai kirjoittamaan. Silloin kaipaan vähävirikkeistä ympäristöä ja jonkinlaista anonyymia massaan sulautumista. Mutta vaikka tällainen misantrooppinen mörkö olenkin, kaipaan ajoittain pitkiä jutustelutuokiota ja sellaista, noh. Elämän tunnetta. Käynti piristi minua kovasti. Voisin tulla tänne nuupahtaneena päivänä juomaan kahvia ja katselemaan ohikulkijoita. Tai ehkä lukisin tai penkoisin levylaaria.

Pakko mainita vielä yksi ihastuttava löytö. Myynnissä oli vanhoja kulmakyniä, ehkä 50- tai 60-luvulta. Siis oikeaan, kauniiseen hylsyyn pakattuja kyniä, joilla naiset ovat joskus piirtäneet itselleen siiven muotoiset kulmakarvat. Kynät maksoivat vain 6 euroa kappale, ja niitä oli enää yksi jäljellä. Patistin kauppiasta ottamaan viimeisen kynän äkkiä myynnistä pois ja säilyttämään sen palana arjen ja ehostautumisen historiaa.

Kelatkaa nyt mikä asiakas. Ostan vain kupin kahvia, ja kiellän yrittäjää myymästä tuotteitaan. Jep jep.



Oopsy Daisylla on oma Facebook-sivunsa ja Forget-Me-Notilla omansa. Kiinnostuneiden kannattaa seurata, sillä Facebookissa ilmoitellaan esimerkiksi kahvilan valikoimasta ja kaupan uutuuksista.

Vaikka täältä ei saakaan erikoiskahveja ja kahvilan valikoima on melko suppea, suosittelen ihan elämyksenä. Toivoisin, että suomalaiset oppisivat käyttämään kaupunkitilaa monipuolisemmin. Tyyliin vaatekaupassa voi myös viettää aikaa, kirjastoon ja taidegalleriaan voi lähteä kahville. Oman lähikirjastoni Sampolan rakennuksessa toimiva kahvila on hinta-laatusuhteeltaan oivallinen, ja myynnissä on myös terveellisiä välipaloja. Sara Hildénin taidemuseon kahvilan leivonnaiset puolestaan ovat ihania; voissa ei todellakaan säästellä.

 

6 kommenttia

  1. Heaven Queen

    Kylläpä Tampereelle on tullut viimeisen vuoden aikana monta uutta kivaa kahvilaa. Bongasin tuossa eilen Hämeenkadun ja Koskipuiston kulmaan avatun Pella’s Cafen, avautunut käsittääkseni ihan tällä viikolla.

    • Savusuolaa

      Ihastelin tuota Pellaa tänään itsekin, kun kävimme keskustassa kävelyllä. Se oli tosi kivan ja kutsuvan näköinen. Valoisa ja avara, mutta kuitenkin lämmin. Kiinnitin huomiota esiin kaivettuun alkuperäiseen tiiliseinään ja ikkunalla olleisiin tuoreisiin kukkiin.

  2. Mää kävin Pellassa jo sisälläkin kääntymässä, mutta tunnelma oli jotenkin yllättävän kolkko. Siellä ei ollut muita asiakkaita, vaan henkilökunnan äänet kaikui joka nurkassa ja ainakin silloin suolainen valikoima oli todella nirkoinen. Täytyy kokeilla uudestaan joulun jälkeen!

    • Mä en ole vieläkään ehtinyt tuonne Pellaan. Olen ohi kulkiessani rekisteröinyt, että siellä on vissiin joku noutopöytä tai vitriini keskellä tilaa? Tuo paikka voi muuten olla aika vaikea yrittäjälle, kun Kulma ja Wayne´s ovat ihan vieressä. Ja ehkä sitä kolkkoutta tuo hiljaisena päivänä sekin, että suurin osa liiketilasta on ikkunaa. Jos väkeä on vähän, voi tulla semmoinen kaikuva akvaarioefekti. Mutta näytti omaan silmääni kutsuvammalta kuin Kulma, joka on kovin synkkä – vaikka niillä onkin ihanat makeat leivonnaiset.

  3. Se Kulman viisisivuinen lista on niin pelottava, etten siksi uskalla käydä koko paikassa! Olen käynyt kahdesti ja kummallakin kerralla luullut tietäväni tarkalleen mitä haluan, kunnes multa on kysytty 20 tarkentavaa kysymystä ja otatko sitä vai tätä – tyyppisiä huokailuja – ei kiitos. En minä halua mennä kahvilaan/ravintolaan siksi, että voin itse suunnitella annokseni!

    • Jep, Kulman tilaussysteemi on jo klassikko. Haluatko tavallista salaattia vai tammenlehvää, ehkä Lollo Rossoa tai Romainea? Tai mites hei olisi toi ihan tavallinen jäävuori, luomuna vai riistona, montako siivua laitetaan? Mites kurkku, kuorittuna vai kuorilla, kuutioina, viipaleina vai tikkuina, entäs sitten suolakurkku jne.

      Parhaimmillaan Kulman salaatti on passeli ainakin hinta-laatusuhteeltaan. Mutta sitten on tätä kuivaa purkkitonnikalaa ja herne-maissi-paprikaa latistamassa. Ja olen ihan samaa mieltä tuosta oman annoksen suunnittelusta. En minä halua mitään suunnitella! Haluan heittää aivot narikkaan ja eteeni jonkun toisen suunnitteleman täydellisen annoksen. Siksi mua jurppii myös se, että ravintoloissa saatetaan pyytää fine dining -hintaa, ja asiakas joutuu kokoamaan yksilöllisyyden nimissä koko perhanan annoksensa itse kastikkeista ja maustevoista lähtien. Stefan´s Stakehousessahan on tällainen systeemi, ja se on yksi syy siihen, että olen jaksanut käydä ko. ravintolassa vain kerran. En maksa noillä hinnoilla siitä, että joudun pähkäilemään, sopiiko bataatti yhteen pippurikastikkeen kanssa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*