Lihaa piiraina, italialaisena fileenä ja punaviinissä haudutettuna

Lihaa, lihaa ja lihaa. Se oli viime lauantain teema. Ystäväpariskunta kävi meillä syömässä, ja päätimme hemmotella lihanystäviä appiukon kaatamalla peuralla.

Koska alkumaljana oli Franciacortaa, himmailin lihan määrää alkupaloissa. Esittelinkin jo jouluna suolaiset tortut, joiden täytteenä oli tuorejuustoa, punasipulia, timjamia ja savuhärkää. Nyt härän tilalla oli hevosta. Mikä tahansa voimakas, kylmäsavustettu leikkele siis käy. Mausteeksi viherpippuria ja hitunen suolaa.


Ujous karisi ja kuola valui pidäkkeettömästi lautasliinoille, kun pöytään kannettiin varsinainen alkupala. Mies ihastui työmatkoillaan Italiassa paikalliseen tapaan valmistaa file. Yksinkertaisimmillaan liha vain paistetaan, maustetaan suolalla ja pippurilla ja tarjoillaan rucola-pediltä runsaan parmesaanin kera. Kastikkeeksi voi lorauttaa hieman balsamicoa. Halusimme tähän lihaan talvista makua, joten file kieriteltiin reilussa rosmariinissa ennen kypsennystä.

Toinen vieraamme ei voi juoda punaviiniä, joten päätimme nautiskella ruoan kerrankin oluen kanssa. Alkon myyjän suosittelema Asahi oli mainio tuttavuus. Tumma lager, joka on yllättävän raikas. En halunnut jymäkkää stoutia, koska se on ateria itsessään, kuin mämmiä joisi. Knoppitietona mainittakoon, että Asahi Kasei Corporation on aika mielenkiintoinen firma. Bisnesvalikoimaan kuuluu kaikkea panimoista viskitislaamoihin ja lastenhoitoon, lasin valmistuksesta hienoelektroniikkaan ja kemikaaleihin. Japanin ihme nautittiin Lahtelaisen laseista, totta kai.




Olut oli kaiken kaikkiaan hyvä idea ruokajuomaksi, vaikka päädyimme siihen sattuman kautta. Se täydensi voimakasta lihaa riittävästi, eikä olo ollut ruoan jälkeen niin raskas kuin viiniä tinttailtaessa. Pääruoan kanssa joimme hieman vahvempaa Blackfriarin skottilaista alea. Vahvasta mausta huolimatta tämäkin olut oli raikas. Aromeja oli kuitenkin riittävästi pitkään kypsyneen lihan pariksi.

Pääruoaksi oli stifado-tyyliin punaviinissä haudutettua peuraa. Liha kiehui monta tuntia keski lämmöllä. Mausteina oli pari suurta kanelitankoa, laakerinlehtiä, mauste- ja mustapippuria sekä suolaa. Joukkoon vielä voimakkaita kasviksia eli porkkanaa, palsternakkaa ja lanttua, niin eipä siinä aromikuutioita tarvita.

Halusin yksinkertaisen lisukkeen, koska padassa oli niin paljon makuja. Teimme polentaa perusreseptillä, ja joukkoon lorahti reilu ruokalusikallinen siivilöityä lihalientä padasta. Se otettiin talteen ennen punaviinin lisäämistä, kun liemeen oli jo irronnut makua mausteista ja lihasta. Polentan joukkoon kaadettiin myös runsaasti parmesaania, joka ei kuitenkaan syönyt pääruoan makua. Nappiin meni.


Välijuustoina maistelimme paria Riitan Herkun juustoa, kovaa ja puolikovaa. Olen syönyt Mouhijärven juustolan juustoja nyt niin usein, että oli mukavaa kokeilla muutakin. Nämä olivat ihan hyviä ja laadukkaita, mutta hitusen tylsiä. Olisikohan toinen ollut Appenzeller, toista en muista. Muistamattomuus kuvannee sitä, etten innostunut niin paljon, että olisin painanut nimet muistiin. Anopin kirpsakka kriikunahillo taittoi hyvin juustojen rasvaisuutta.


Vieraamme eivät juurikaan pidä makeasta, mutta halusin aterialle selkeän jälkiruoan. Tein pannacottaa, nyt vaihteeksi mokan makuisena ja Valion ohjeella. Ihan jees, eipä pannacottaa kauheasti voi pilata. Mokkaisuutta vain olisi saanut olla reilusti enemmän, vaikka keitinkin mausteeksi aika tujun espresson. Ensi kerralla pitää keittää vissiin tervaa, ja murustella päälle vaikkapa kahvipapukarkkeja tai kaakaonibsejä.

Käytin ohjeen mukaan kaksi liivatelehteä. Se oli ihan riittävästi, mutta 2,5 olisi varmaankin ollut optimi. Kolmella saattaisi ehkä tulla liian Jacky-makupalaa, ehkä ei. Pitää viritellä ja kokeilla. Normaalisti teen yli tuplat isomman annoksen, ja siihen määrään viisi liivatelehteä ja pitkä jäähdytys riittävät hyvin.



Yöpalaksi oli tarjolla vielä tortillasipsejä ja kikhernesalsaa. Nyt haisee itsekehu, mutta salsasta tuli aivan tajuttoman hyvää. Rustailen reseptin tänne lähipäivinä. Kastike on parhaimmillaan oikeastaan vasta seuraavana päivänä. Juuri silloin, kun väsynyt juhlija kaipaa suolaista ja rasvaista hellijää.


Lihaisa menu oli sen verran täyttävä, etten kuullut minkäänlaista seireenien kutsuhuutoa koikkelehtiessani kotiin pikkutunneilla. Pitihän sitä nyt hieman diskoilemassakin käydä ja todeta, että Cousteau-pipo, ananastukka ja graafikkolasit ovat Mansen hipsteripiireissä so 2012. Näkemistäni sarkahousuista, kikkaraviiksistä ja riihipaidoista päätellen vallitseva tyyli on mallia amishi kohtaa ortodoksijuutalaisen. Tai jotain.

Taidanpa pitäytyä jatkossakin mustissa.

Ja hei, heitelkääpä minulle pannacotta-ideoita. Se on yksi suosikkijälkiruokani helppoutensa vuoksi. Pannacottasta pitävät yleensä nekin, jotka eivät kauheasti makeasta perusta. Lempiversioni on valkosuklaa-mustikka, mutta olisi kiva viritellä jotain uutta. Ehkä juuri niille, jotka eivät pidä perinteisistä makeista jälkiruoista. Mietiskelin rosmariini-pannacottaa. Se kaipaisi ehkä kumppanikseen melbaa, mahdollisesti vadelmasta tai kirsikasta?

 

 

2 kommenttia

  1. Rosmariinipannacotta on hyvää, itse olen tehnyt tällä Suolaa ja Hunajaa -blogin reseptillä

    http://suolaajahunajaa.com/tag/resepti-pannacotta/

    Tästä tulee melko sitruunainen myös, mutta näin sitruksenrakastajana se on vain plussaa 😉

    • Savusuolaa

      Tuo on aika kiva, kun pohjana on kaiken lisäksi käytetty jugurttia. Yrttiset jälkiruoat ovat alkaneet kiehtoa minua. Maistelin viime kesänä Minettin yrttijäätelöä. Se jäi hieman kaivelemaan, koska maku muistutti Carmolis-kurkkukaramellia eikä ollut yrttinen sillä tavalla, mitä odotin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*