Avainsana: Juustokakku

Kun ei muutakaan tekemistä ollut: valkosuklaa-juustokakku punaherukalla

Taiteilin toissaviikonloppuna tämmöistä. Harmonisen makuidyllin luominen edellytti tätä. Tuossa ei edes ole läheskään kaikki. Oikeasti keittiömme oli yhtä kippokasaa tehtyäni tämän valkosuklaa-juustokakun punaherukkamarmoroinnilla (kiesus mikä sana). Sain olla melkein koko päivän ihan yksin, edes koira ei ollut täällä tassuttelemassa ja kerjäämässä. Niinpä päätin tehdä juustokakun hieman pidemmän kaavan mukaan. Helppo […]

Marmoroitu juustokakku ja muita vappuherkkuja

Palaillaanpa vielä parin viikon jälkeen vappufiiliksiin. Meillä oli pirun kiva vappu, ihan erilainen kuin aikaisempina vuosina. Kaksi vuotta sitten vappupäivänä kun kävi näin. Huvittaa vieläkin, kun muistelen tuota. En pihahtanut blogissa enkä Facebookissa sanaakaan raskaudestani. Tosin jälkikäteen tuo kevään 2013 leipomisvimma ja väsymyksen valittelu on aika silmiinpistävää. Vielä hetkeä ennen […]

Mascarponekakku pistaasilla ja karpaloilla

Löysin taannoin jostakin ruokalehdestä joulukakun reseptin, joka oli periaatteessa kiinnostava, mutta kaikki elementit eivät vain natsanneet kohdalleen. Jo pelkät joulumausteet (maustepippuri, neilikka, kaneli jne.) ovat niin voimakkaita, että niiden sekoittaminen muihin makumaailmoihin tekee lopputuloksesta liian äitelän sekasotkun. Karsin reseptistä joulumausteet enkä tehnyt pohjaa piparkakuista. Päätin korostaa suolaisen ja makean liittoa […]