Voi rakkaat ihmiset. Jos taas tietäisitte, millaisen ihmeellisen säädön ja sekoilun päätteeksi tämäkin resepti syntyi. Minun siis piti leipoia sitruunaneliöitä. Sellaisia muhevia, tahmeita, makeankirpeitä sitruunapiirakan paloja. No, siitä ei tullut hevon helvettiä, vaikka yritin monta kertaa. Lopputuloksena keittiössä nökötti kasa sitruunoita ja hapan, nälkäinen nainen. Mutta tälläkin tarinalla on hopeareunuksensa. Totesin taas kerran, että en ole leipuri, vaan ruoanlaittaja. Puristin sitruunoista marinadin suolaiseen ruokaan ja tein tofua ja pähkinöitä sitruunakastikkeessa. Ja siitä tuli yksi parhaista koskaan keksimistäni ruoista.
Muuta teriyaki sitruunakastikkeeksi
Tofua ja pähkinöitä sitruunakastikkeessa on siis vegaaninen versio kanasta ja pähkinöistä, jotka on valeltu kirpeällä, tahmealla kastikkeella. Tätä ruokalajia saa Suomessa kiinalaisista ja ns. yleisaasialaisista rafloista.
Epäonnistuin ties kuinka monessa ”helppojen sitruunaneliöiden” ohjeessa, joten keksittyäni, että teen sitruunatofua, päätin, että nyt en noudata ainuttakaan reseptiä, vaan sävellän sellaisen ihan omasta hatustani. Kannatti.
Käytännössä muutin vain teriyakikastikkeen sitruunakastikkeeksi vähentämällä soijan määrää ja lisäämällä sitruunaa. Halusin, että marinadi jää hennon makuiseen tofuun kunnolla kiinni, joten Iisäsin kastikkeeseen Maizenaa, joka tekee mistä tahansa marinadista stickyn.
Täytteet kannattaa kypsentää erissä
Sitruunatofu valmistuu nopeasti, mutta sen verran kannattaa nähdä vaivaa, että kypsentää purjon, proteiinitäytteet ja kastikepohjan erikseen. Lopputuloksena syntyy ruoka, jossa on erilaisia suutuntumia. Saat samalla haarukallisella suuhusi tahmeaa, rapeaksi paahdettua tofua-pähkinämuhennosta, raikasta sipulia ja neutraalia riisiä.
VINK: Tofupalojen koko vaihtelee. Jos käytät isoa, 300-grammaista palaa, voit tehdä kastiketta hieman enemmän. Lisää soosiin vähän enemmän sitruunamehua ja siirappia, niin marinadi riittää varmasti täytteisiin.
VINK VINK: Voit korvata purjon kevätsipulilla tai parsakaalilla.
Tofua ja pähkinöitä sitruunakastikkeessa
4 annosta
Täytteet:
- 250 grammaa maustamatonta tofua
- 100 grammaa cashew- tai maapähkinöitä
- 1 purjon varsi
- öljyä purjon kuullottamiseen
Sitruunakastike:
- 0,5 desiä sitruunamehua
- puolikkaan sitruunan raastettu kuori
- 2 ruokalusikallista soijaa
- 0,5 desiä vaaleaa siirappia tai sokeria
- 2 ruokalusikallista riisiviinietikkaa
- 2 teelusikallista (paahdettua) seesamiöljyä
- 2 ruokalusikallista miriniä/sherryä
- 2 valkosipulinkynttä murskattuna
- peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä murskattuna
- 2 teelusikallista Maizenaa
- Valuta tofusta neste. Kääri pala talouspaperiin ja anna sen olla hetki painon alla, jotta loputkin nesteet imeytyvät pois. Leikkaa tofu kuutioiksi.
- Paahda tofua pannulla ilman öljyä. Älä sekoittele tofua jatkuvasti, vaan paahda paloja pari minuuttia per puoli ennen kuin käännät ne. Kun tofu alkaa olla kullankeltaista, lisää pannulle pähkinät. Paahda vielä pari minuuttia ja kaada tofu ja pähkinät omaan astiaansa odottamaan.
- Leikkaa purjo renkaiksi ja paahda runsaassa seesamiöljyssä, kunnes purjo on keltavihreää. Kaada purjo omaan astiaansa odottamaan.
- Sekoita kaikki sitruunakastikkeen aineet paitsi Maizena pienessä kattilassa. Keitä, kunnes siirappi on sulanut. Lisää lopuksi Maizena, sekoita koko ajan ja kiehauta seos voimakkaasti, mutta nopeasti, jotta kastike paksuuntuu.
- Kaada sitrunakastike, tofupalat ja pähkinät paistinpannulle. Sekoittele ja kiehauta, jotta kastike paksuuntuu ja tahmeutuu entisestään ja tarttuu hyvin täytteisiin.
- Kokoa lopuksi annokset. Laita lautasen pohjalle riisiä, nuudeleita, salaattia tai muuta mieluisaa lisuketta. Asettele päälle tofu ja pähkinät. Koristele purjorenkailla.


Juoksevaa ja tahmeaa teriyakikastiketta
Linkataan nyt vielä kerran alkuperäisen, tavallisen teriyakikastikkeen ohje tähän, jos se meni joltain ohi. Kesällä tykkään tehdä juoksevaa teriyakiakastiketta ilman maizenaa. Raikas kesäruoka syntyy grillatusta teriyakilohesta, joka tarjoillaan minttu-kurkkusalaatin kera.
Liemevä teriyakikastike sopii myös dipiksi aasialaistyylisiin nugetteihin, jotka voi tehdä lohesta, tofusta tai kaurapalasta. Ja sopii se dippi tuoreisiin, ihanasti rapsahtaviin kesärulliinkin.
Tahmean teriyakikastikkeen ohje taas on täällä. Teen sitcky-teriyakia silloin, kun haluan, että ruoan maut eivät sekoitu lautasella, vaan marinadi maustaa vaikkapa vain tofun, mutta kasvikset pysyvät raikkaina. Tällainen ruoka on tofu-nuudelisalaatti, jossa on makeansuolaista, marinoitua tofua ja sen vastapainoksi runsaasti viilentävää minttua.
Mikä on kun ei taidot riitä?
Palaan vielä niihin p&&¤¤&!!!T&n sitruunaneliöihin, joista tämä saaga alkoi. Itkin Instagramissa, että mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun nämä saatanan sitruunaruudut ovat kivikovia ja kuivia, oli ohje mikä tahansa. Aika moni vinkkasi sitten tästä Annin Uuunin sitruunamutakakusta. Luulen, että tämä on juuri se, mitä olen etsinyt, mutta voimat ovat nyt niin finaalissa leipomisen suhteen, että ihan heti en jaksa kokeilla.
Toisaalta mietin, onko tuokaan ihan tarpeeksi sticky. Haluaisin tehdä sellaisia sitruunaruutuja, jotka ovat niin tahmeita, että sormia pitää nuoleskella, kun on syönyt palan. AUTTAKKKEEE!!!!!!!
Ja juu, tiedän, suhtaudun vähän turhan dramaattisesti johonkin pieleen menneeseen piirakkaan. Mutta tämän vuoden aikana pienistä asioista on tullut isoja. Joka kerta, kun voimme eristäytymisen päätteeksi vierailla mummolassa, tuntuu kuin ulkomaille pääsisi. Odotan jokaista viikonloppua sipseineen suorastaan naurettavan paljon. Kadonnut postipaketti tai pieleen menneet mokkapalat riittävät kaatamaan korttitalon.
Koska kun minä itken sitruunaruutuja, itken oikeasti paljon, paljon, paljon isompia asioita.
Olin unohtanut kertoa Maizenan määrän, se on nyt lisätty. Pahoittelut! <3
Tämä oli muuten tosi hyvää! Kaikki tykkäsi, mukaanlukien taapero, joka veteli tofupalat lautaselta alta aikayksikön (juu, kyllä vähensin soijan määrää). Miriniä tms. ei ollut, mutta hyvää oli ilmankin. Raikasta ja maukasta.
Jeee, kiva kuulla! Tämä on kyllä yksi parhaista, täysin hatusta vedetyistä ohjeistani koskaan!