Puhdistavia ja vatsaa helliviä herkkuja

Kuten parista viime päivityksestä ilmenee, viikonloppu kului aika suolaisissa ja rasvaisissa merkeissä. Kroppani kerää nesteturvotusta suolasta ja höttöhiilareista todella helposti. Paino saattaa nousta tai laskea reilussa vuorokaudessa parikin kiloa riippuen siitä, mitä olen syönyt.

Vihaan turvotusta, koska se tulee minulla aina jalkoihin, enkä saa tiukkoja saappaita pohkeista kiinni. Valmistauduin tällä kerralla viisaasti viikonlopun mättöihin syömällä muilla aterioilla tosi kevyesti ja vältyin pahalta pöhötykseltä.

Lauantaina teimme päivälliseksi tulisia ja kasvispitoisia herkkuja. Mies pyöräytti padan, jossa oli jauhelihan lisäksi todella paljon kasviksia, kuten paprikaa, persiljaa, selleriä ja papuja. Chilin, persiljan ja sellerin väitetään poistavan kropasta tehokkaasti nesteitä. Pavut taas pitävät nälkää todella hyvin. Riisiä padassa on vain ripaus saostamiseen.

Lisukkeena nautimme värikästä salsaa.
Lisukkeena nautimme värikästä salsaa.

Välipaloiksi olen tehnyt viime päivinä erilaisia smoothieita eli suomeksi pirtelöitä. Tosin minun mielestäni smoothie on enemmän terveysjuoma ja pirtelö makea, usein jäätelöä sisältävä jälkiruoka. Puhun siis smoothieista. Nopeimmin smoothien pyöräyttää tehosekoittimessa tai yleiskoneessa, mutta homma hoituu hieman hitaammin myös sauvasekoittimella.

Nämä smoothiet ovat maito- ja jugurttipohjaisia, koska pidän maitotuotteiden tuomasta pehmeydestä. Lisäämällä maitoa  ja nauttimalla smoothien siementen tai pähkinöiden kera annos on täyttävä välipala, josta saa myös hiukan proteiinia, kalsiumia ja rasvoja. Laitan lähes kaikkiin smoothieihin kauraleseitä, koska ne tekevät koostumuksesta samettisen. Leseet tekevät myös hyvää vatsalle, ja niissä on runsaasti beetaglukaania, jonka sanotaan hillitsevän kolesterolia.

Ananas-mansikkasmoothie:

parin sentin paksuinen kiekko tuoretta ananasta
100 grammaa mansikoita
1 desi luonnonjugurttia
1,5 desiä maitoa
1-2 teelusikallista hunajaa tai vaahterasiirappia
0,5 desiä kauraleseitä
1-2 ruokalusikallista sitruunamehua
reilun valkosipulinkynnen kokoinen pala inkivääriä
muutama tupsu persiljaa

Omien kokemusteni mukaan ananas, inkivääri, persilja, sitruuna ja mansikka oikeasti poistavat nesteitä. Kun nauttii tätä juomaa reilun lasillisen, saa varautua juoksemaan vessassa aika tiheään tahtiin. Vierastan pelkistä lehtivihreistä tehtyjä juomia, mutta marja- ja hedelmäsekoituksiin on helppo piilottaa vaikka persiljaa.

Seuraavana päivänä tein kuitupitoisen mustikkasmoothien.

Mustikka-banaanismoothie:

100 grammaa mustikoita
1 pienehkö banaani
1 desi AB-jugurttia
1,5 desiä maitoa
0,5 desiä kauraleseitä

Pinnalle:

2 teelusikallista auringonkukansiemeniä

Banaani antaa tähän makuyhdistelmään niin paljon luontaista makeutta, että makeutusainetta ei tarvita. Banaanissa on runsaasti kuitua ja myös magnesiumia, joka ehkäisee lihaskipua ja kramppeja. Minulla turvotukseen liittyy usein karmeita suonenvetoja, jotka herättävät keskellä yötä. Myös mustikka tekee hyvää vatsan toiminnalle ja sisältää valtavasti vitamiineja ja suoja-aineita. Olen kuullut, että sota-aikana lentäjille syötettiin mustikkaa hämäränäön parantamiseksi.

Auringonkukansiemenet ovat mukavaa naposteltavaa smoothien kera. En käytä leivän päällä kasvisrasvalevitteitä, vaan yritän saada hyviä rasvoja pähkinöistä ja siemenistä. Himokuntoilijat väittävät, että auringonkukansiemenet ovat pellavansiementen ohella parhaita siemeniä suolistoystävällisyytensä ja ravintoarvojensa puolesta.

Tänään rohkaistuin kokeilemaan vähemmän hedelmiä ja enemmän muita aineksia sisältävää reseptiä. Valitsin mantelismoothieen luonnostaan makeita, vatsaa helliviä aineksia. Banaani oli hieman raaka, joten lisäsin makeutta pienellä tilkalla vaahterasiirappia.

Mantelismoothie:

1 banaani
vajaa desi kokonaisia manteleita
0,5 desiä kauraleseitä
1,5 desiä maitoa
1 desi AB-jugurttia
1 teelusikallista vaahterasiirappia
2 teelusikallista kuivattua minttua
2-3 ruokalusikallista vehnänorasta
pari jääpalaa

Valitsin toiseksi pääraaka-aineeksi mantelin sen pehmeän maun ja proteiinipitoisuuden vuoksi. Joidenkin tutkimusten mukaan manteli myös hillitsisi aterian jälkeistä verensokerin nousua.

Tähän sekoitukseen lisäsin hiukan vehnänorasta, jonka sanotaan puhdistavan elimistöä ja olevan todellinen vitamiinipommi. Puhdas vehnänorasmehu on minulle ehkä vielä hiukan hardcorea, mutta oras sekoittui tähän smoothieen sujuvasti. Vehnänoras ei maistu oikeastaan miltään, joten sitä on helppo lisäillä leivän päälle, salaatteihin ja annosten koristeeksi. Käytin mausteena kuivattua minttua, joka sopii todella hyvin yhteen banaanin ja mantelin kanssa. Myös mintulla uskotaan olevan vatsaa rauhoittavia ja suolistoa puhdistavia vaikutuksia. Hyvää se ainakin on.

Resepteistä tulee kaksi reilua tai kolme pientä lasillista. Yksi reilu lasillinen maitotuotteita, leseitä sekä siemeniä tai pähkinöitä sisältävää smoothieta pitää ainakin minulla hyvin nälkää. Smoothie on lempivälipalani ennen jumppaa, koska se sulaa helposti eikä närästä.

Suosittelen smoothieita kaikille, joilla on vihervamma ja vaikeuksia saada alas puuroa. Minä en osannut vielä muutama vuosi sitten syödä luontevasti hedelmiä ja marjoja. En tiedä, mistä tämä nirsoilu johtui. Ehkä siitä, että lapsuudenkodissani emme koskaan syöneet marjoja jugurtin kanssa tai pahemmin hedelmiä välipalaksi. Puuroa olen syönyt vain lapsena ja silloinkin pitkin hampain. Huomasin voivani kätevästi huijata itseni syömään lähes koko päivän kasvikunta-annoksen soseuttamalla marjat ja hedelmät smoothieksi, jonka nautin pitkästä lasista jääpalojen kanssa.

Nykyään marjat ja hedelmät maistuvat jo sellaisenaan. Leseitäkin sujahtaa smoothieihin ja jugurttiin niin paljon, että saan korvattua päivän puuroannoksen. Seuraava projektini onkin ujuttaa ruokavaliooni enemmän yrttejä ja lehtivihreää.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.