Tampereen Teatteri Tyttö ja varis

Jos käyt katsomassa tänä syksynä vain yhden näytelmän, sen on pakko olla tämä

(*Sain lehdistölipun)

Hyviä näytelmiä, kirjoja, keikkoja ja elokuvia mahtuu yhteen vuoteen vain kourallinen. Vähäisyydestään huolimatta mestariteokset jättävät väkevän jäljen. Niin kävi viime viikolla, kun kävin Tampereen Teatterin Tytön ja variksen ensi-illassa.

Olin flunssainen ja väsynyt, enkä jaksanut perehtyä näytelmään etukäteen. Tärkeintä oli se, että saimme Villen kanssa yhteisen illan. Söimme ihanaa punajuuririsottoa Bistro Fabricissa. Tuhdin punkkulasillisen jälkeen oloni oli raukea. Ajattelin ”vähän katsella” näytelmää, mutta yllätyksekseni se imi minut mukaansa vahvemmin kuin yksikään teatterikappale aikoihin.

Kyseessä on Sirkku Peltolan ensimmäinen vierailu Tampereen Teatterissa. Peltolan käsikirjoittaman näytelmän on ohjannut Anna-Elina Lyytikäinen. Frenckellin intiimille näyttämölle nousee koko illan aikana vain neljä näyttelijää.

Tuija Vuolle esittää yksinäistä, mutta pidättyväistä Armia, jonka kerrostaloasunto kaikuu ikävästä. Eräänä päivänä hänen ovikelloaan soittaa laitamyötäisessä oleva Säde, jota näyttelee Ritva Jalonen. Oluelta haiskahtava, rento reppana änkeytyy Armin elämään. Alkaa kahden erilaisen, mutta yhtä yksinäisen naisen epätodennäköinen ystävyys.

Kuvioon liittyvät myös Antti Tiensuun näyttelemä siivoojapoika Jarde ja hänen pomonsa eli Jukka Leisti. En spoilaa paljastamalla juonta liikaa. Kerrottakoon, että syrjäytynyt Säde tekee elämässään ryhtiliikkeen. Hän käy pesemässä Armin ikkunat ja pääsee työkokeiluun siivousfirmaan itseään puolta nuoremman Jarden työpariksi.

Kuten Peltolan näytelmät usein, myös Tyttö ja varis kertoo syrjään jäämisestä, yksinäisyydestä ja vähäosaisuudesta. Tarina osoittaa, että yksinäisyys ei kuitenkaan ole rahaan sidottu asia. Armin kotona on laatuhuonekaluja, mutta tiskit haisevat keittiössä, kun itsensä telonut Armi ei selviydy kotitöistä.

Vaikka aihe kuulostaa synkältä, tarina on kaukana pateettisesta sosiaalipornosta. Dialogi on niin mehevää, että jokainen repliikki sai minut nauramaan ja itkemään. Elämän kivuliaisuuden alleviivaaminen on turruttavaa. Sen sijaan Tyttö ja varis on hauska, lämmin ja lähestyttävä tarina. Aivan kuin Gösta Sundqvistin hahmot olisivat heränneet eloon ja biisit olisivat laajentuneet parituntiseksi tarinaksi.

Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Teatteri
Tampereen Teatteri Tyttö ja varis
Kuva: Harri Hinkka/Tampereen Teatteri

Tyttö ja varis on paitsi dramaturgian, myös näyttelijäntyön juhlaa. Tuija Vuolteen Armi on vähäeleinen, ja juuri siksi katsoja hätkähtää, kun porvarisrouva lyhistyy lattialle ja karjaisee ”vittu”.

Ritva Jalonen ilmaisee uskottavasti Säteen arastelua uudessa työpaikassa vuosien tauon jälkeen. Aloin itsekin jännittää, miten kiillotuskone toimii ja miten pomon aikana pitää käyttäytyä. Säteen arkuus satuttaa, koska se on niin aitoa. Jokaisen oman elämänsä yrittäjyyden perään ulvovan konsultin pitäisi nähdä, miten vaikeaa ja haparoivaa Säteen totuttelu työelämään on.

Näin Jukka Leistin nyt ensimmäistä kertaa vakavassa roolissa. Esittäessään humalaista pomoa hän ei sortunut komediallisiin maneereihin. Hän oli vakuuttava ärsyttävän tärkeilevänä pikkupomona. Antti Tiensuun Jarde puolestaan on tarinan herkkupala. Minun teki koko ajan mieli kiljua, että mä niin tunnistan tuon ihmistyypin. Happy-go-lucky -jätkän, jota mitään ei heilauta. Paitsi hiki, se on tosi ärsyttävää.

Puhuimme näytelmästä koko kotimatkan. Totesimme, että taas tuli todistettua vääräksi se, että taide olisi elitististä haihattelua, joka ei tarvitse rahoitusta. Aika moni ihminen taisi olla liikuttunut tämän illan jälkeen. Minulle tuli sellainen olo kuin olisin käynyt yleisessä saunassa ja kuunnellut mummujen juttuja lauteilla. Tuntui lämpimältä ja raukealta. Elämä sai perspektiiviä, nauratti.

Teatteri tuotti minulle lisää iloa, kun kävin Tampereen Työväen Teatterin aamiaispressissä. Kahvittelun ja croisantien mutustelun lomassa medialle esiteltiin kevään 2017 ohjelmistoa.

Tampereen Työväen teatteri kevät 2017
TTT Mielensäpahoittajan Suomi

Tiedossa taitaa olla takuuvarma hitti, sillä Tuomas Kyrön mielensäpahoittaja nousee lavalle helmikuussa. Mielensäpahoittajan Suomi on Tiina Puumalaisen ohjaama komedia tutusta änkyrästä, joka käy näytelmässä läpi omaa historiaansa.

Mielensäpahoittajan vaimo on joutunut laitoshoitoon, ja mies joutuu palkkaamaan itselleen avustajaksi maahanmuuttajataustaisen Alin. Kyrön tuntien tiedossa lienee raivostuttavan ihanaa jääräpäisyyttä ja purevaa kritiikkiä ajan hengestä. Karvalakin vetää päähänsä Raimo Grönberg.

TTT Mielensäpahoittajan Suomi
Kuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Kevään draama sai minut kiljumaan ilosta kahdesta syystä. Ensinnäkin, kyseessä on yksi mehevimmistä tuntemistani tarinoista, Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla. Jos jokin näytelmä on ladattu intohimolla, epätoivolla ja jännityksellä, niin tämä.

En taaskaan pilaa juonta tuntemattomien elämystä paljastamalla liikaa. Kyseessä on siis tarina epätoivoisesta avioliitosta, kielletystä rakkaudesta ja hirvittävistä väärinkäsityksistä. Elokuvaversiossa naispääosaa näytteli Liz Taylor, lavalla roolin tulkitsee Heidi Kiviharju. Näytelmä on myös viimeinen mahdollisuus nähdä Tuire Salenius ennen kuin hän jää eläkkeelle.

Toinen syy riemuuni oli se, että näytelmän ohjaa ystäväni Miika Muranen. Suuret tunteet ja draama ovat Miikan lajeja, ja hän tuntui olevan proggiksesta täpinöissään. Uskallan siis odottaa paljon.

Myös Miikan lasten- ja nuortennäytelmä Vesta-Linnea ja aavelapsen arvoitus on saanut loistavat arvostelut. Ajattelin mennä katsomaan näytelmän itsekseni, vaikka tyttäremme on vielä liian pieni näin jännään juttuun. Näytelmässä on kuulemma tasoja myös aikuisille, ja tarina ottaa lapsikatsojat vakavissaan. Ei lässytystä ja rautalangasta vääntämistä.

Valokuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri
Valokuva: Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Toinen hykerryttävä ensi-ilta on musikaali Spring Awakening, joka on esitetty Suomessa vain kerran. Frank Wedekind kirjoitti aikuistuvista nuorista kertovan näytelmän jo 1891. Rankat teemat, kuten itsemurha, teiniraskaus ja homoseksuaalisuus aiheuttivat skandaalin, ja näytelmä kiellettiin.

Musikaali tehdään yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijoiden kanssa. Rankat nuorisotarinat ovat aina kiinnostaneet minua, ja odotan kovasti Spring Awakenia. On kiehtovaa nähdä, miten moderni poprock ja yli sata vuotta vanha teksti nivoutuvat toisiinsa.

TTT:n syysnäytelmistä olen käynyt katsomassa Cabaretin. Se on loistelias musikaali, jossa on pelottavan ajankohtainen yhteiskunnallinen taso. Tarina sijoittuu 30-luvun alun Saksaan, jossa natsismin valta kasvaa.

Cabaretin elokuvaversio ja Liza Minellin teevadin kokoiset silmät kolahtivat minuun aikoinaan täysillä. Vertasin musikaalia elokuvaan, ja minun oli vaikea uskoa suurelle näyttämölle siirrettyyn rakkaustarinaan. Antti Langin esittämä seremoniamestari on kuitenkin huikea. Hahmo on fyysinen, samaan aikaan koominen ja karmaiseva. Musikaalin visuaalisuus ja bondage-henkinen puvustus voivat saada perusrallattelua odottavan yskähtelemään – hyvä!

Kuva: Teppo Järvinen/Tampereen Työväen Teatteri
Kuva: Teppo Järvinen/Tampereen Työväen Teatteri
Kuva: Teppo Järvinen/Tampereen Työväen Teatteri
Kuva: Teppo Järvinen/Tampereen Työväen Teatteri

Suosittelen siis lämpimästi, että sijoitat joskus reilut 30 euroa teatteriin. Se Hullujen päivien krääsä, muotovaahtopullot ja munkit, sitä saa joka marketista. Purnukat tyhjentyvät, mutta hyvä tarina jättää jäljen. Parhaimmillaan se muuttaa maailmankuvaasi lopullisesti.

Tytön ja variksen jälkeen minä muistan olla kiitollinen siitä, että minulla on perhe, ystäviä ja paikka tässä yhteiskunnassa.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*