Tampereen paras runebergintorttu

Kulinaristinen evoluutio eli näin syömiseni on muuttunut vuosien aikana

Surffailin erään naistenlehden keskustelupalstalla ja tein erikoisen löydön. Törmäsin nimittäin omiin kirjoituksiini vuosilta 20062009. En paljasta teille, mikä saitti tai nimimerkki on kyseessä, sen verran höhliä kannanottoni nimittäin olivat. Tai no, eivät ne tyhmiä ole. Osa mielipiteistäni on niin kirkkaita ja luottavaisia, että oikein hämmästyin. Oliko tuo fiksu ja itsevarma nuori nainen todellakin minä?

Osa ajatuksistani aiheutti silti kolmekymppisessä Janicassa ihmettelyä ja raivoa. Elämäni tuntuu pyörineen kymmenen vuotta sitten kilojeni vahtaamisen ja proteiinigrammojen ympärillä. Ei sairaalloisesti, vaan sen verran, mitä pidetän ”normaalina naisen käyttäytymisenä”. Nykyminän mielestä kuitenkin liikaa.

Suloisenkipeät nuoruudenmuistot saivat minut muistelemaan syömis, -liikkumis ja kehonkuvahistoriaani. Päätin jakaa sen kanssanne, koska mielestäni olen kehittynyt hyvään suuntaan.

Lapsuus: Makaronilaatikkoa ja eksoottisia eineksiä

Perheessämme syötiin 80-luvulla perinteistä suomalaista ruokaa. Äiti teki paljon laatikoita ja keittoja. Pidin kalakeitosta ja maailman yksinkertaisimmasta uuniruoasta, johon tuli perunaa, sipulia ja jauhelihaa. Makeaa meillä syötiin lähinnä juhlapyhinä ja viikonloppuna. Tuoreet ja säilykehedelmät olivat vielä tuolloin suurta herkkua. Rakastin esimerkiksi viinirypäleitä ja luumuja. Juhlavampana jälkkärinä söimme sokeriliemeen säilöttyjä persikoita kerman kera.

90-luvulla kotiruokamme muuttui eksoottisemmaksi. Siis niin eksoottiseksi kuin se voi lähiössä elävässä lamaperheessä olla. Lempiruokiani olivat spagetti ja jauhelihakastike sekä kana-currykastike riisin kera.

Marketteihin tuli entistä enemmän eineksiä, arominvahventeita, pakasteita ja valmiita maustekastikkeita. Ainakaan meidän perheessämme einesten käyttöä ei hävetty. Päinvastoin, se oli muodikasta ja jopa jonkinlaisen juppailun aihe. Muistan, että pari kaveriani oli minulle kateellisia, koska meillä syötiin usein pizzaa. Aina, kun Citymarketiin tuli uusia eineskebabeja tai sipsejä, testasimme ne.

Herkuttelun määrä perheessämme lisääntyi 90-luvulla aivan liikaa. Pulskistuin, mutta 12-vuotiaana tajusin itse, että minun pitäisi laihtua terveyteni vuoksi. Pudotin painoa ominpäin aika paljon, yksinkertaisesti lopettamalla roskaruoan syömisen ja käymällä kävelylenkeillä.

uunimakkara sinappikaali
Nuoruus: Marinoituja suikaleita ja köyhää kasvisruokaa

Aloitin lukion vuonna 1999. Koulussamme oli paljon enemmän kasvissyöjiä kuin yläasteella, ja minäkin innostuin karsimaan lihan ruokavaliostani. Ainakin välillä.

Olin aika tyypillinen thaitelianuori, joka kailotti kovaan ääneen koulun ruokalassa, miten ällöä tavisten makkarakastike on. Mutta jos minun teki joku päivä mieli kanaa, sitä ei laskettu, koska kanahan ei tavallaan ole lihaa. Myöskään kännipäissä ahmittuja hampurilaisia ja nakkeja ei huomioida.

Olin aivan kuutamolla ruoan ravitsemuksellisesta sisällöstä, ja niin olivat kyllä koulumme keittäjätkin. Kasvissyöjille oli usein tarjolla vain pastaa. Jos sen joukossa oli ylikypsiä babyporkkanoita, ruoan nimi oli ”puutarhurin pasta” tai ”aurinkoinen pasta”. Tölkkiherkkusienet tekivät pastasta ”syyspastan”. Ruokavalioni oli todella hiilihydraattipainotteinen. Söin harvoin, mutta annokseni olivat valtavia. Vetelin riisikekoja, joista söisin nykyään neljä annosta.

Muutin pois kotoa 20-vuotiaana vuonna 2003. Einesten ja puolivalmisteiden käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti, koska en osannut laittaa ruokaa. Söin yliopistolla usein kasvisruokaa, mutta kotona lihaa, koska en osannut tehdä vihanneksista mitään. Pavut ja linssit olivat täysin tuntemattomia vaihtoehtoja.

Käsitykseni kokkailusta oli se, että ensin paistetaan valmiiksi marinoituja kanasuikaleita. Tämän jälkeen niiden joukkoon kaadetaan purkillinen Uncle Ben´sin kastiketta. Lisukkeeksi keitetään riisiä, ja tervehenkisinä päivinä wokkipannulla pyöräytetään pakastevihanneksia.

Juhlin reippaasti, ja viikottainen alkoholinkäyttö alkoi näkyä turvotuksena. En käynyt puntarissa, mutta aina, kun housut kiristivät, laihdutin. Tämä tarkoitti sitä, että elin sokeroimattomalla mehukeitolla, keittokinkulla, ruisleivällä ja kurkulla. Söin naurettavan vähän ja pari kertaa meinasin pyörtyä. Ihmettelin vilpittömästi, mistä ihmeestä heikotus mahtoi johtua. Jännä mysteeri.

poropasta punaviinikastike ohje
Aikuistuminen: Proteiinitankkausta ja kokkailun opettelua

Syömiseni muuttui radikaalisti vuonna 2006, kun tapasin mieheni. Olin shokissa. Tää heppu osaa laittaa ruokaa. Miekkonen tarjoili minulle niin sisäfilepihvejä kuin tofupastaakin. Olin järkyttynyt, kun näin hänen lisäävän bologneseen kaalia ja palsternakkaa. Juureksethan ovat ällöjä (paraskin wannabe-kasvissyöjä). Kyselin Villeltä myös vilpittömästi, miksi hän teki lasagnen kastikkeet itse, koska pussikastikkeet ovat niin paljon parempia.

Makuni muuttui parissa vuodessa valtavasti. Jäbä houkutteli minut maistamaan inhoamaani silliä. Kaalista ja palsternakasta tuli lempivihanneksiani. Lopetin valmiskastikkeiden ja marinoitujen suikaleiden käytön. Seurustelun ja töiden myötä juhliminen vähentyi ja elämääni tuli kaivattua rytmiä. En ahminut miten sattuu, vaan opin syömään tasaisesti.

Tähän aikaan Atkinsin dieetti breikkasi Suomessa. Minäkin halusin ylimääräisesti fläsästä eroon, mutta halusin myös syödä kaikkea syntistä. Vähähiilihydraattinen dieetti tuntui taivaan lahjalta. Kermaa! Pekonia! Makkaraa! Juustoa! Kunhan luopuisin leivästä, pastasta ja riisistä, voisin sikailla.

Kirjoittelin tuolloin aktiivisesti laihdutus- ja karppausfoorumeille. Netistä löytämieni ruokapäiväkirjojen mukaan olen syönyt kasviksia keskinkertaisesti, liha- ja maitotuotteita älyttömästi. Kuurin lopputuloksena laihduin – ja aloin haista aivan helvetin pahalta, koska kehoni oli ketoosissa. En myöskään jaksanut enää liikkua. Salilla käyttämieni painojen määrä vähentyi olemattomiin ja veivasin stepperiä.

Lopulta Ville rukoili minua lopettamaan karppaamisen. Hän ei enää jaksanut herätä kukonlaulun aikaan pekonin käryyn. Menin nimittäin tuolloin radioon töihin puoli kuudeksi ja aloitin aamuni makkaraorgioilla. Mies oli saanut tarpeekseen myös siitä, että haisin paskalle.

Se oli sitten sen kokeilun loppu.

nyhtökauralla täytetyt uunipaprikat


Kolmekymppisyys: Kunnollista kasvisruokaa ja laatulihaa

Kun vertaan nykysyömisiäni kymmenen vuoden takaisiin, suurin ero on liha- ja maitotuotteiden kulutuksessa. Yritämme syödä kasvis- ja kalapainotteisesti. Suuri osa syömästämme lihasta on appiukon kaatamaa peuraa. Se on siis niin luonnonmukaisesti ja eettisesti elänyttä ja tapettua eläintä kuin vain voi.

Olemme vähentäneet tehotuotetun lihan syömistä kiinnittämällä huomiota etenkin pieniin valintoihin, joista kasvaa vuodessa iso satsi. Pari vuotta sitten lopetimme leikkeleiden ja maustettujen jugurttien ostamisen. Samalla syömämme sokerin, suolan ja nitriittien määrä vähentyi huomattavasti. Syömme leivän päällä rasvaisia juustoja, mutta yritämme pitää rasvalla herkuttelun jotenkin aisoissa. Viime aikoina olemme alkaneet käyttää levitteinä erilaisia mausteisia kasvistahnoja, kuten hummusta. Joskus ostamme viikonlopuksi vähän leikkeleitä kauppahallista.

Olemme opetelleet käyttämään proteiininlähteinä palkokasveja. Soija tosin on meillä jonkinasteisessa pannassa. No juu, kyllähän me käytämme soijakastiketta ja joskus muitakin soijatuotteita. En kuitenkaan halua syödä kauheasti ruokaa, joka on tuotu kaukaa, ja jonka viljely kuormittaa ilmastoa valtavasti. (Toisaalta matkustan lentokoneella, heh heh.)

Saan ruoasta sen verran proteiinia kuin kohtuullisen aktiivisesti liikkuva ihminen tarvitsee. Piilosokeria ja -suolaa syön vähemmän kuin ennen. Kuitujen määrä on lisääntynyt huimasti.

Käytän nykyään myös paljon enemmän rahaa ulkona syömiseen kuin nuorena. Uran käynnistymisen ansiosta rahaa on enemmän, mutta tämä ei ole ainoa syy. Kuten kerroin jo pari vuotta sitten Hesarissa, olen lopettanut kosmetiikan ja vaatteiden kerskashoppaamisen ja panen säästyneen rahan syömiseen. Ruoka on minulle insipiraatio, haastaja, hemmottelija ja taiteenlaji.

Olen iloinen myös siitä, että olen löytänyt luonnollisen tasapainon syömiseni ja kulutukseni välille. Olen hyväksynyt sen, että ilman hullua rääkkiä minusta ei tule koskaan todella hoikkaa ja timmiä. Meikäläisen ruumiinrakenne ei ole sellainen, mutta so? Vaikka liikunta ei laihduttaisi, sillä on valtavasti positiivisia terveysvaikutuksia. Koska olen freelancer ja sosiaaliturvani on hyvin epävarma, minun on huolehdittava työkyvystäni. Jos haluan voida istua ja kirjoittaa, en saa tehdä sitä jatkuvasti, etten riko kroppaani.

Liikunta on myös mahtava keino päästellä höyryjä ja tyhjentää mieli. Luovaa, yksinäistä työtä tekevän elinehto.

hernepsto hernepasta hernelevite
douliana_mina_vuorilla

Näin siis minun ruokailutottomukseni ovat muuttuneet vuosien varrella. On mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavat kymmenen vuotta tuovat tullessaan. Toivon, että voisin syödä enemmän kotimaista kalaa. Valitettavasti se ei ole nyt aina mahdollista, sillä kalatiskeissä myydään usein vain hävettävän vanhaa norjalaista lohta.

Olisi myös mahtavaa voida syödä joskus pääosin vain itse pyydystettyä lihaa. Miehellä on metsästysseuran jäsenyys, aseenkantoluvat ja tarvittavat taidot. Vielä pitäisi repiä jostain aikaa ja opetella laittamaan eläin itse lihoiksi. Olisi kiinnostvaa nähdä, miten kuolleen eläimen käsittely vaikuttaisi haluuni syödä lihaa. Onneksi lapsemme tietää jo nyt, että liha on kuollutta eläintä, eikä se ilmesty kylmäaltaaseen miltään jauhelihapellolta.

Entä ovatko hyönteiset jossakin vaiheessa yksi proteiininlähteeni? Saapa nähdä, olen avoin!

 

4 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*