Mielestäni ruokablogeissa pitäisi puhua enemmän epäonnistumisista. En voi uskoa, että jokainen maallikkokokki onnistuu luomuksissaan aina täydellisesti, eiväthän ammattilaisetkaan onnistu. Blogeilla ei ole ravintoloista poiketen painetta markkinoida vain kokin onnistumisia. Epäonnistumisten jakaminen on mielestäni helpottavaa ja tekee huippuunsa tuunatuista ja photoshopatuista blogeista inhimillisempiä. Nostan hattua Kinuskikissalle, joka on julkaissut jopa kuvia pieleen menneistä luomuksistaan. Valitettavasti en voi heti linkittää kyseistä postausta tänne, koska Kinuskikissan sivustossa näyttää olevan joku bugi.
Epäonnistumiset tekevät onnistumisesta vielä parempaa. Kun leivonnaisen makeus tai koostumus osuu lukuisten yritysten jälkeen kohdalleen, tunne on mahtava. Epäonnistumiset tulivat mieleeni, kun törmäsin Facebookissa kiertävään juttuun pieleen menneistä kotikokkailuista. Suosikkejani ovat ilman peltiä tai pizzakiveä pelkällä ritilällä paistetut pizzat. Uunin pohjalle valuneita täytteitä katsoessa tuli sellainen mitä helvettiä -olo. Heti seuraavaksi mieleeni alkoi tulvia omia keittiömokiani vuosien varrelta. Tässä keittiössä kaikki kun ei todellakaan suju aina kuin Strömsössä.
Tässä valikoima parhaita häpeäpilkkujani vuosien varrelta. Puolustauduin hieman sillä, että monen mokan sattuessa olin nuori ja tyhmä. Enkä ollut vielä tavannut ravintola-alan koulutuksen saanutta puolisoani. Mutta silti. Mokailen edelleen, koska en vaan tajua.
1. Kahden tulipalon alun sytyttäminen. Tämä on minulle arka paikka, koska kodissamme oli paha tulipalo, kun olin noin 9-vuotias. Olen siitä saakka pelännyt jopa kynttilöiden sytyttämistä ja pelkkä savun haju ahdistaa joskus vieläkin. Nämä äksidentit tapahtuivat muistaakseni ennen kyseistä tulipaloa (jota minä en siis sytyttänyt, oikeasti).
Mitä lapsi tekee säädettyään leivänpaahtimen liian kovalle, ja masiinasta alkaa tupruta savua? No yrittää tietenkin tukahduttaa savun käsipaperilla ja tunkee palavat paperit roskikseen. Vanhemmat kiisivät onneksi nopeasti paikalle.
En kuitenkaan ottanut opikseni, vaan yritin vielä sulattaa voipakettia mikrossa. Kaikki varmasti tietävät, miten metallia sisältävä käärepaketti käyttäytyy kuumuudessa. Pian mikrossa roihusivat lieskat. Näppäränä tyttönä nappasin mukillisen vettä, vedin mikron luukun auki ja kippasin veden liekkien päälle. Äiti tuli ihmettelemään, miksi tiskipöytä ja mikro lainehtivat vedestä. Sanoin, että mikron ovi oli auki ja kaaduin vesilaseineni mikroa päin…
2. Palovammat ja haavat. Edellisessä asunnossamme oli säälittävän pieni keittiö. Purimme yhden seinän, mutta köökki oli edelleen niin ahdas, että kahden ihmisen hyöriminen siellä samaan aikaan oli turvallisuusriski. Kerran tilapuute ja oma kömpelyyteni aiheuttivat sen, että jotenkin vain kaaduin tulikuumaa pastakattilaa vasten ja poltin paljaan kainaloni. Ei liene vaikea arvata, että ala-asteella liikunnanumeroni oli kutonen.
Olen lisäksi leikannut veitsellä lukuisia haavoja sormiini. Pahimman haavan sain 12-vuotiaana, kun en malttanut odottaa Rio Cola -jäätelön sulamista. Halusin saada jäätelöherkun heti ulos tötteröstä ja päätin leikata tötsän kylkeä saksilla auki. Leikkasin sitten etusormeeni viillon melkein luuhun asti. Valkoinen arpi sormessa muistuttaa ikuisesti tuosta hetkestä.
Sattui niin pirusti, etten pystynyt edes itkemään. Juoksin olohuoneeseen ja aloin nytkähdellä ja vääntelehtiä vanhempieni edessä. He luulivat, että kyseessä oli jonkinlainen pantomiimiesitys.
3. Mädäntynyt wokkipannu. Tässä tapauksessa en voi enää vedota ikääni. Olin aikuinen, noin 20-vuotias, juuri muuttanut omilleni. Ja olin aivan helvetin tyhmä ja laiska. Tein eräänä iltana wokkipannulla ison satsin jotain opiskelijamössöä. Jääkaappini oli täynnä tavaraa, samoin pakastin. Näppäränä plikkana keksin, että voin säilyttää ruokaa padassa kannen alla yhden yön parvekkeella, koska pakkasta oli 20 astetta.
Yksi yö venyi kahdeksi. Yöt venyivät viikoiksi, viikot kuukausiksi. Kevät koitti. Toukokuun tienoilla kurkistin varovasti kannen alle. Sisältöä tuskin tarvitsee kuvailla kovin tarkasti. Sanotaan nyt vaikka näin, että näkymä ja aromit toivat mieleen erikoisen yhdistelmän hämähäkinseittiä, rintakarvoja, vanhainkotia ja kaikkia ruumiin eritteitä. Vein koko pannun suosiolla roskiin.
Opin jotain. Ainakin sen, ettei opiskelijalla ole varaa heittää kovin montaa wokkipannua roskikseen.
4. Soodalla kyllästetty mansikkarahka. Tämä fiba opetti tarkistamaan kaiken mahdollisimman moneen kertaan. Olenko ymmärtänyt reseptin oikein? Mitä maustepurkkien kyljessä lukee? Vastaako sisältö etikettiä?
Olin siis tekemässä täyteläistä mansikkarahkaa ja kaadoin vaniljasokerin sijaan seokseen reilulla kädellä ruokasoodaa. Eihän sitä suolaisen kuplivaa mössöä voinut syödä, vaikka mies yritti urheasti vakuuttaa, että ”ei tää nyt niin pahaa oo, siis tää sooda jotenkin sopii tähän rahkan happamuuteen”.
5. Kiilteen pilaama juustokakku. Tämä oli miehen moka, mutta opimme molemmat, että leipomisessa maltti on valttia. Päätimme ”nopeasti pyöräyttää” marjaisen juustokakun ystävällemme synttärilahjaksi. Kakku onnistui hyvin, mutta keksimme tehdä vielä marjamehusta kiilteen kakun päälle.
Aikaa juhlien alkamiseen oli vain tunti. Ylioptimisteina emme malttaneet odottaa mehu-liivateseoksen jäähtymistä, vaan kaadoimme liian lämpimän seoksen kakun päälle. Lämmin mehukeitto suorastaan porautui kakun läpi, ja koko komeus levisi kaikkiin ilmansuuntiin, kun avasimme irtopohjavuoan. Eli jos ohjeessa sanotaan anna jäähtyä/vetäytyä/jäätyä x tuntia, noudata ohjetta kirjaimellisesti.
6. Sulanut viskikakku. Tämä oli kaveriporukkamme yhteinen möhläys. Kokoonnuimme syömään yhden ystävän kämpille. Eräs kaveriporukkamme jäsenistä oli leiponut jälkkäriksi viskikakun, jota piti säilyttää ohjeen mukaan pakastimessa. Kakku unohtui pöytää kattaessamme oman onnensa nojaan huoneenlämpöön.
Jälkiruoaksi ei ollut sinä iltana tarjolla viskikakkua, vaan viskilientä. Mutta se oli parasta viskikakkua, mitä kukaan meistä on näihin päiviin mennessä syönyt. Ehkä kakku olisi ollut vielä parempaa ihan oikeana, kiinteänä kakkuna.
7. Mausteiden kanssa läträäminen ilman hajuakaan siitä, mitä on tekemässä. Sorruin tähän usein silloin, kun en osannut laittaa ruokaa, mutta halusin oppia. Vetelin surutta samaan pataan liemikuutioita, hunajaa, cayannepippuria, yrttejä, kanelia, valkosipulia, ketsuppia, sinappia, you name it. Lopputulos oli varsin aromikas – negatiivisessa mielessä.
Nykyään olen oppinut, että vähemmän on enemmän. Intialaisten ruokien ja molekastikkeen tekeminen on tietysti ihan oma juttunsa. Useimmissa ruoissa paras kombo syntyy suolasta, mustapippurista ja yhdestä voimakkaasta yrtistä tai mausteesta. Valitsen yleensä yhden hallitsevan maun, kuten chilin tai rosmariinin, jota muut mausteet vain tukevat. Tomaattikastikkeissa ja -keitoissa suola+pippuri+sokeri on toimiva yhdistelmä. Peruskastiketta voi säätää haluamaansa suuntaan yhdellä voimakkaalla yrtillä tai mausteella, mutta ilman niitäkin selviää.
Laadukkaista kasviksista ja lihasta irtoaa liemeen makuja, joita ei mielestäni kannata peittää monimutkaisella maustamisella. Yksinkertaisesti maustettu ei kuitenkaan tarkoita mautonta ruokaa. Mausteita voi käyttää reilulla kädellä, mutta liian montaa makua ei kannata sekoittaa, jos ei todella tiedä, mitä on tekemässä.
8. Väärät välineet. Amatöörikokin keittiöstä löytyy usein jumalattomasti tarpeetonta tavaraa, mutta tärkeimmät keittiövälineet puuttuvat. Yksin asuessani minulla ei ollut kunnollista veitsisarjaa tai morttelia. Nykyään en selviytyisi ilman niitä.
Kaapit ja laatikot sen sijaan pursuilivat niinkin tarpeellisia tavaroita kuin mikromunakuppeja, perunankuorintalaitteita, sitruunanpuristimia, munaleikkureita, viipalointikoneita ja piparkakkumuotteja. Nykyään en paloittelisi vihanneksia mistään hinnasta Ostos-tv:n superleikkurilla, jonka koloihin jää aina jotain jumiin. Vihannesten pilkkominen on terapeuttista. Se on rauhoittavaa näpertelyä samalla tavalla kuin neulominen, ja vain harjoittelemalla kehittyy nopeaksi ja näppäräksi.
Valitettavasti en löytänyt kamerasta kuvia pieleen menneistä kokkailuistani. Pitää ryhdistäytyä ja kuvata jatkossa niitäkin. Koska ainakaan minä en elä mitään photoshopattua kartanoelämää. Keittiössämme on usein ihania makuja ja tuoksuja, mutta lähes yhtä usein käryä, sotkua, pohjaan palanutta karstaa ja sadattelua.
EDIT: No löytyihän niitä nöyryyttäviä kuvia sitten kavereidemme kovalevyltä. Hyvät naiset ja herrat, tässä se on. Viskikakku, joka oli tosi hyvää, vaikka kuvista sitä voi olla vaikea uskoa…
