Näin kamalaa kuraa lapsille ja mummoille syötetään laitoskeittiöissä

Löysin aprillipäivänä Facebookista mielenkiintoisen keissin. Sen takana oleva ihminen/ihmiset vakuuttavat, että kyse ei ole pilasta. Aluksi Irma Taavitsainen niminen henkilö jakoi Facebookissa kuvaa ruoka-annoksesta, jonka väitti olevan peräisin ateriapalvelusta. Taavitsainen kauhisteli muovirasioihin pakattua ruokaa, jonka ateriapalvelu oli toimittanut hänen vanhalle äidilleen. Taavitsainen äimisteli, syötetäänkö vanhuksille todella tällaista mössöä.

Kuva levisi nopeasti. Se keräsi kauhistelua ja päivittelyä. Ruokaa nimitettiin iljettäväksi moskaksi ja ällöttäväksi paskaksi. Tänään Taavitsainen julkaisi päivityksen, jossa hän kertoi kyseisen ruoan olevan Stockmannin Herkusta ostettua valmisruokaa. Annos oli Taavitsaisen mukaan herkullinen. Valepäivitystään hän perusteli sillä, että ihmisten into jakaa somessa ällöttäviä ruokakuvia on mennyt liian pitkälle:

”Idea sai alkunsa toisesta Facebookissa kiertäneestä ruokakuvasta, jonka herättämä reaktio oli minusta ja muutamien ystävieni mielestä omituinen. Tuhannet aikuiset ihmiset yököttelemässä kilpaa tavalliselle lihakeitolle! Miksi? Mikä saa ihmiset moisen joukkohysterian valtaan? Onko massoja noin helppo manipuloida? Tarvitaan vain yksi epäimartelevasta kuvakulmasta otettu valokuva ja sen pariksi tunteisiin vetoava kuvateksti, niin johan ovat ihmiset vannomassa mitä heitä pyydetään vannomaan ja heiluttamaan kilpeä ja miekkaa.”

Vastustan itsensä huvittamista väärän tiedon levittämisellä. Tässä performanssissa on kuitenkin pointtinsa. Katsellessani somekuvia siitä, miten ”kamalaa ruokaa lapsellesi/mummollesi/koirallesi syötetään päiväkodissa/laitosruokaloissa/VR:n junissa” en voi olla ajattelematta, että niin. Aika karulta se Kobe-härkäkin näyttää, jos se viskataan huurtuneeseen muovirasiaan ja valokuvataan huonosta kuvakulmasta salamalla.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin siitä, etten ihan ymmärrä laitosruoan täydellistä lynkkausta. Olen pohtinut, kehtaako jämäruokien kuvia laittaa blogiin. Ja kyllä, olen alentunut itsekin naureskelemaan karsean näköisille ruokakuville, joissa annos on kuvattu niin uskomattoman epäedullisella tavalla, että se on jo oma taiteenlajinsa. Mutta silti.

Laitosruoan kasvis- ja proteiinipitoisuudessa olisi monesti viilaamisen varaa. Suurkeittiöruoka on kuitenkin aina suurkeittiöruokaa. Suurkeittiössä valmistettu noutoruoka on suurkeittiössä valmistettua noutoruokaa. Ilahdun aina, jos noutoannokseni päälle on ripoteltu piristykseksi tuoreita yrttejä. Annos saattaa kuitenkin ottaa kuljetuksessa osumaa, eivätkä kuljetusrasiat ole tuotemuotoilun kukkasia.

Näitä asioita kannattaa miettiä ennen kuin seuraavan kerran alat vaahdota ylivalottuneesta, tärähtäneestä valokuvasta, joka esittää ehkä makaronilaatikkoa, ehkä sittenkin kinkkukiusausta. Jota on kuulemma syötetty naapurin Peran autonkorjaajakaverin nokialaisen tuttavan lapselle perhepäivähoidossa ei kun ala-asteella, ja vanhainkodissa myös. Mummuille siis. Ja Perakin söi sitä kai, tai se sen kaveri, joka tämän kuvan otti.

No jossain sitä on joku ihan varmasti syönyt. Ja maistamatta sanon, että kuraa oli. Klik klik.

kiinalainen

(Kuvan annos ei liity tapaukseen. Huonosti kuvattu mutta ah niin herkullinen mössö on Shanghaista, yhdestä suosikkikiinalaisestani.)

EDIT: Valitettavasti alussa mainitsemani linkki kyseiseen keissiin ei toimi. Tai toimii se, mutta sisältö on poistettu Facebookista. Samoin kaikki kyseistä päivitystä käsittelevät statukset ovat kadonneet Facebookista, mukaan lukien se, jonka julkaisin Savusuolan FB-sivulla. Tämähän se vasta tempaus. Mutta antoi erittäin hyvää ajattelemisen aihetta siitä, mikä saa meidät tuomitsemaan ruoan syömäkelvottomaksi mössöksi.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*