Nyt se läppäri kiinni! Miten kahvilassa pitäisi käyttäytyä?

Olen ihan tietoisesti viettänyt päivisin enemmän aikaa kahviloissa. Uudenvuodenpostauksessani kerroinkin, että pääsin vähän mökkihöperöitymään viime vuonna. Olen yrittänyt nyt tietoisesti lähteä kämpästä enemmän ulos. Olen tehnyt töitä lounasrafloissa ja kahviloissa, että saisin edes olla ihmisten keskuudessa, vaikka teenkin töitä yksin. Se on ollut hyvä ja virkistävä päätös, ja saan tehtyä jopa tehokkaammin töitä kuin vain kotona nököttäessäni.

työskentelyyn sopivat kahvilat Tampereella

Samalla huomaan alkaneeni miettiä, että mites täällä kahvilassa nyt pitäisi olla tämän läppärin kanssa. Kuinka pitkään voin istua täällä? Kuinka monta kahvia minun pitää ostaa? Ja kyllä nyt joku pullakin on otettava, että olisin kunnon asiakas, enkä vain vie paikkaa joltain toiselta, joka ostaisi enemmän kuin minä.

Toisaalta tällainen pohdiskelu tuntuu hölmöltä. Helvetti soikoon, sitähän varten ne kahvilat ovat olemassa, että ihmiset istuvat siellä ja juovat kahvia, nauttivat tunnelmasta ja tuoksuista. Jos kahvila ei pursuile ääriään myöten, miksi siellä ei saisi olla, jos ei oikeasti vie paikkaa seuraavalta asiakkaalta?

Näinhän sitä voisi kuvitella muidenkin ajattelevan, mutta eipä se ihan niin olekaan.

Leukani loksahti, kun luin erään kaverini FB-päivitystä VR:n ravintolavaunun tapahtumista. Konduktööri oli tullut komentamaan läppäreiden naputtelijoita, että nyt ne koneet pois pöydiltä, tämä on ravintolavaunu eikä mikään kotitoimisto. Konnarin mukaan ravintolavaunu on kuulemma pistäytymistä varten, ei oleskelua. Voit siis ostaa bissen tai kahvin, ja voit armollisesti hörppiä sen nopsasti ravintolavaunussa. Mutta älä hyvä ihminen luule, että sinne saisi jäädä lehteä lukemaan. Saati sitten höpistä vieruskaverin kanssa tai ihan vain nojata poskeensa ja tuijottaa ikkunasta ulos.

Lopuksi konnari oli neuvonut asiakkaita viemään kahvikuppinsa mieluummin omalle paikalleen kuin juomaan sumpit ravintolavaunussa. On siis parempi vaihtoehto koikkelehtia tärisevässä junassa täyden, kuuman kahvikupillisen kanssa kuin juoda se ravintolavaunussa. Jonka nimi siis on ravintolavaunu, ei kioski.

kahviloissa työskentely

Tapauksen voisi kuitata yksittäisenä äksyilynä, mutta ihmetyksekseni asia ei ole ihan niin. En ole kauheasti käynyt eräässä männävuosien lempikahvilassani, koska siellä ei kuulemma pidetä siitä, että ihmiset tulevat kahvilaan tekemään töitä. En tiedä, mikä se oikea olemisen tapa sitten on. Tuttavani oli joskus kysäissyt kyseisessä paikassa, onko täällä läppäripistokkeita. Tiskin takaa oli kivahdettu, että ei ole, koska he eivät halua tänne läppärikansaa. Samaisessa paikassa oli motkotettu toiselle kaverilleni siitä, että hän oli ottanut annoksestaan kuvan kännykällä. Kun ei täällä saa kuvata!

Tuo kuvauskielto ihmetyttää erityisen paljon. Jos ihminen nappaa nopeasti kännykällä kuvan leivoksestaan, eikä siis ala asetella ympärilleen mittavaa kuvauskalustoa, mitä uhkaavaa hänen toiminnassaan on? Se syntinen kännykännäprääjä saattoi juuri olla hehkuttamassa somessa, että olen täällä ihanassa kahvilassa x, ja katsokaas kuinka nätti mun prinsessaleivos on.

kahviloissa käyttäytyminen
Tuollaisesta asiakkaiden ohjeistamisesta tulee aika holhottu olo. Vähän sama fiilis kuin yläasteaikoina, jolloin nuorisoa patistettiin kahviloista ulos pakkaspäivinä. Meillä ei ollut varaa ostaa mitään kovin kallista, mutta eipä ollut sillä viereisen pöydän mummollakaan, joka hörppi sormustimen kokoista kahvikupillistaan.

Ja vaikka olimme 15-vuotiaita, en usko, että sanoimme tai teimme koskaan mitään niin ärsyttävää, että siitä olisi oikeasti ollut häiriötä. Juttumme taisivat olla aikuisen korvaan enemmänkin hupaisan söpöjä. Analysointia siitä ja tästä ihanasta jätkästä, märinää läksyistä ja ripsivärien vertailua. Mutta se oli väärä tapa täyttää tila. Kahvikupin tyhjennyttyä tarjoilija tuli painostavaan sävyyn kyselemään, olimmeko jo valmiita. Mummolle hän heitti hymyn, koska nuoret nyt ovat lähtökohtaisesti ärsyttäviä ja vanhuksia pitää kunnioittaa.

Tamperelaiset kahvilat ovat harvoin niin täynnä, että kahvinsa juoneita pitäisi patistella ulos seuraavien tieltä. Todella täyttä on yleensä vain viikonloppujen brunsseilla, mutta olen aina saanut paikan jopa hektiseltä Fazerilta, jonne ei oteta pienten seurueiden pöytävarauksia. Siksi ihmettelenkin murinaa, jonka mukaan ravintolavaunussa saa vain pistäytyä, mutta ei oleskella. Ja erityisen paljon ihmettelen sitä, miksi läppärin naputtelu tai kännykän plärääminen tekisi asiakkaasta jotenkin huonomman? Ja vaikka hän ei ostaisikaan aivan valtavasti, mitä sitten, jos tyyppi ei vie paikkaa toiselta?

Kahvila, jossa ihmiset viihtyvät yhtä hyvin kuin omassa olohuoneessaan, on kahvila, johon minä haluan astua sisälle. Onneksi enemmistö tamperelaisistakin kahviloista alkaa olla tällaisia. Kaikkein ihanimpia ovat paikat, joissa taustamusiikkikin on elämys, ja seinillä on vaikka vaihtuvia taidenäyttelyitä. Minun mielestäni kahvila on paikka paljon enemmälle kuin sufeen nopealle ryystämiselle. Toivottavasti yrittäjätkin ajattelevat entistä enemmän näin.

kahviloissa työskentely

 

4 kommenttia

  1. kaffittelija

    Täytyy muistella suurella rakkaudella 90-luvun helsinkiläiskahviloita, joista kahta höpöttävää ja kikattavaa, kahvikupillisiaan ikuisuuksia juovaa teinityttöä ei koskaan heitetty pois, ei mulkoiltu pahasti (ei me ainakaan huomattu) eikä vaadittu ostamaan mitään lisää. Aina me tultiin takaisin, ja edelleen muistelen noita paikkoja lämmöllä ja kiitollisuudella 🙂 Niin, ja myöhemmin kahvittelu jatkui opintomonisteiden ja kirjojen kanssa. Sitähän varten ne kahvilat on!

    • Kyllä vain! Murrosikäisen kasvua tukeva kahvilakasvatus johtaa sangen suopeisiin lopputuloksiin. 🙂

      Yksi mukavimpia kahviloita ilmapiirinsä puolesta täällä Tampereella on pääkirjasto Metson kahvila. Se ei ehkä ole miljööltään intiimein ja viihtyisin, mutta se on sellainen kansankahvila, josta minä pidän. Kahvilassa saa syödä omia eväitä ja notkua läppärillään tuntikausia yhden kahvikupillisen voimin. Metson kahvilassa ihmiset tuntuvat myös avautuvan häkellyttävän intiimeistä asioista, vaikka vieruspöydän asiakas kuulisi kaiken. Olen joskus miettinyt, johtuuko se kahvilan ilmapiiristä. Kirjasto on monelle koti, johon tullaan joka päivä, jotta elämässä olisi rytmiä.

  2. Palvelu ja ilmapiiri jää mieleen. Syömiset on harvoin niin tajunnan räjäyttäviä hyvässä tai huonossa, että niitä pitempään muistelis.

    • Juurikin näin. Esim. yksi lempipaikoistani oleskelun kannalta on Tampereen Paahtimon kahvila. Vitriinin tarjottavat ovat ihan hyviä, mutta kaikkein tärkeintä minulle on se, että kahvi on priimaa. Siis pannukahvikin on tummapaahtoista. Taustamusiikki on rauhoittavaa, palvelu mukavaa ja tunnelma intiimi ja rauhallinen. Siksi palaan kerta toisensa jälkeen, vaikka piskuisen kahvilan valikoimassa ei olekaan sen seitsemää sorttia seitsemän sortin päälle. Ja ihan samasta syystä menen Metson kahvilaan, vaikka tarjottavien puolesta se onkin aika basic.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*