Postausväli venähti nyt hieman pidemmäksi, mutta hyvästä syystä. Sain tiistaina niin hyvää materiaalia, että olen halunnut mehustella ja mietiskellä sitä hetken kaikessa rauhassa. Ravintola-alalla työskentelevä siskoni vinkkasi viime viikolla, että kulttimaineeseen noussut lähipubini Huurupiilo täytti kymmenen vuotta. Eikö tässä olisi mielenkiintoinen, bloggauksen arvoinen paikka?
Innostuin, koska minulla on lämpimiä muistoja Huurupiilosta. Eräs opiskelukaverini oli täällä töissä, ja Huurupiilo taisi olla ensimmäinen yritys, joka osti mainospaikan tuolloin uudehkon ainejärjestömme Reettoreiden haalareista. Lisäksi Huurupiilo on todella persoonallinen paikka. Se on yksi Tampereen pienimmistä pubeista. Kivijalkakauppanakin toimineessa liiketilassa ei ole montaa neliötä, mutta niin vain täällä järjestetään keikkoja, blues- ja jazz-jameja, diskoja ja stand upia.
Huurupiilon perustaja Jyrki Paavola halusi tehdä baarista sellaisen paikan, jossa hän itse viihtyisi. Ei siis listapoppia, karaokea tai lärvilautasia. Huurupiilon seiniä koristavat elokuvajulisteet, näyttelijöiden ja artistien kuvat sekä Jyrkin keräilemät hauskat tavarat. Taustalla soi vanha rytmimusiikki, italoiskelmät ja 60-luvun tyttöpop. Huurupiilossa ei ole televisiota tai screeniä urheilukatsomoille, eikä tänne tulla kiskomaan märkää kaksin käsin. Tänne tullaan viihtymään, fiilistelemään ja juttelemaan.
Nykyään Huurupiiloa pyörittävät Raija ja Riku Hakala sekä Raijan tytär Tiia Salmi. Tiia on mieletön persoona. Tapaan harvoin ihmisiä, jotka ovat yhtä puheliaita kuin minä. Itsestäni poiketen Tiian jutut ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Tämän naisen takataskussa on tukuttain meheviä tarinoita pubissa keikkailleista muusikoista ja Huurupiilon väestä. Huurupiilossa asiakkaille ei vain tarjoilla, vaan heidän kanssaan vietetään aikaa. Täällä kanta-asiakkaat istuskelevat tiskillä, juuri niin kuin ajan parkitsemissa brittipubeissa. Pienessä baarissa on onneksi myös pari loosia niille, jotka kaipaavat yksityisyyttä.
Sanalla lähiöpubi on usein huono kaiku. Mielestäni Huurupiilo on Kalevan lähiöpubi, mutta positiivisessa mielessä. Monet vakioasiakkaat käyvät täällä yksillä lukemassa lehdet ja kyselemässä tuttujen kuulumiset. Kulttimaineesta on kiittäminen juurikin kantaporukkaa, joka luo Huurupiilon hengen ja osallistuu niin ohjelmiston suunnitteluun kuin tietovisakysymysten ideointiin. Kantajengi käy keskenään teatterissa ja risteilyillä ja pelaa kesäisin petankkia. Pikkujouluissa palkitaan vuosittain Vuoden Huuru eli henkilö, joka on huomioi muut ja toivottaa tulokkaat tervetulleeksi poppooseen.
Huurupiilo ei ole paikka, johon tultaisiin ördäämään, vaikka hanatuotteet ovatkin melko halpoja. Joukkoon mahtuu toki aina persoonallisia asiakkaita, kuten eräs herra, joka pyrki tiskille täysin alastomana. Reilusti päihtyneille ehdotetaan ystävällisesti vaikkapa taksin tilaamista, eivätkä pelkällä liemikierroksella olevat yleensä edes vaivaudu tänne.
No miksi Huurupiiloon sitten tullaan? Musiikin ja ohjelman vuoksi. Pieneksi baariksi Huuriksella on todella monipuolinen ja tasokas ohjelmatarjonta. Keikkaillat on myyty nyt täyteen ensi heinäkuuhun asti. Siis heinäkuuhun. Eikä bändien perään tarvitse soitella, päinvastoin. Niin keikoille kuin pian yhdeksän vuotta pyörineisiin jameihin on tunkua, ja todella kovat nimet tarjoutuvat itse esiintymään.
Huurupiilossa saattaa törmätä vaikkapa Dave Lindholmiin, Heikki Silvennoiseen tai Pauli Hanhiniemeen. Artistit eivät tule suurien palkkioiden, vaan ainutlaatuisen tunnelman perässä. Black Motorin basisti Ville Rauhala on saanut jopa free jazzin uppoamaan yleisöön. Keikoilla käy niin Pispalan punkkareita kuin jazz-tietäjiäkin. Diskoissa soitetaan toisinaan 80-luvun italoa, toisinaan 70-luvun musiikkia. Pitkienkin matkojen päässä asuvat asiakkaat ovat soitelleet joskus kuukausia etukäteen kyselläkseen tulevien diskojen ohjelmaa.
Ravintolan markkinoinnista ja keikkamyynnistä vastaavan Tiian mukaan Huurupiilon vetovoimasta on paljolti kiittäminen Jyrki Paavolan pohjatyötä ja kontakteja. Tiia sanoo tekevänsä keikkamyyntiä ennakkoluulottomasti, vaikka musiikillisista päälinjoista pidetään kiinni.
– En anna oman musiikkimakuni tai tietämättömyyteni rajoittaa bändien buukkaamista.
Huurupiilolla on hyvä maine keikkapaikkana, koska täällä yleisö keskittyy musiikkiin. Pieni tila tekee roudaamisesta joskus kinkkistä, mutta asiakkaat ovat kieltäneet kaatamasti loosien seiniä tai puunaamasta sisustusta liian kliiniseksi. Hämyisyys ja ahtaus tuovat jameihin oman, autenttisen silauksensa.
Sivujuonteena kerrottakoon tapaus eräistä jameista, joissa Pauli Hanhiniemi oli soittamassa. Keikan päätteeksi yleisöstä asteli nainen, joka esittäytyi Hanhiniemelle ja antoi soitosta rakentavaa palautetta (ilmeisesti tajuamatta, kenelle sitä antoi).
– Ihan hyvin vedit, mutta ei kannata lopettaa harjoittelua.
Musiikin lisäksi Huuriksessa pääsee nautiskelemaan stand upista ja tietovisoista. Stand up -iltoja emännöi Anitta ”Iso A” Ahonen. Tietovisa on monista pubivisoista poiketen kirjallinen, ja kysymyslapun voi täyttää koska tahansa. Parhaat palkitaan viikoittain ja kuukausittain. Viikko- ja kuukausikisan tilanne päivitetään tulostaululle joka maanantai.
Ruokaa Huurupiilosta ei saa, lukuun ottamatta sipsien kaltaista naposteltavaa. Tiedoksi kaikille baarien ns. virtasapähkinöistä traumatisoituneille: täällä ei ole niitä. Pringlesit pysyvät visusti pussissa, eikä kukaan toinen tahmatassu pääse näpelöimään niitä. Ruoan pois jättäminen tarjonnasta on tietoinen linjaus. Pikaruoankin lämmittäminen ja astioiden tiskaaminen teettäisi liikaa lisätyötä pienessä paikassa. Pikkujouluissa ja syntymäpäivillä tosin tarjoillaan höyrymakkaraa mehumaijasta. Sen sijaan a-oikeudet Huuris sai hiljattain. Juhlahetkinä kilistellään siis skumppaa, ja kaamosmasennusta voi torjua punaviinilasillisella.
Huurupiilon sisustus ja tunnelma ovat oma ohjelmanumeronsa. Seiniltä ja nurkista tuntuu löytyvän aina uusia yksityiskohtia. Kanta-asiakkaat ovat auttaneet tässäkin. Esimerkiksi hauskat raastinrautalamput ovat palkitun sähkötekniikkasuunnittelija Kari Sirénin idea. Vaikka tavaraa on paljon, vaikutelma ei ole nuhjuinen. Huurupiilo on poikkeuksellisen siisti baari.
Persoonallisten pubien, hyvän musiikin ja lämpimän tunnelman ystävät, suunnatkaa siis Kalevaan. Nyyrikintiellä, hieman Coussiccasta eteenpäin, hohtaa pieni valokyltti. Astu sisään ovesta, jonka Jyrki Paavola avasi kymmenen vuotta sitten tultuan tutustumaan potentiaaliseen liiketilaan. Paavolan silmälasit huurtuivat, kun hän astui kylmältä kadulta pieneen huoneeseen. Nimi tuli kuin annettuna.
Huurupiilo.
Mikä olisi osuvampi nimi sympaattiselle, salakapakkaa muistuttavalle paikalle?
Huurupiilo on auki joka päivä paitsi sunnuntaisin. Maanantaista torstaihin ovet suljetaan kymmeneltä, ja viikonloppuisin hummaillaan puolilleöin. Jameissa notkutaan parittomien viikkojen maanantaisin. Stand upia pääsee katsomaan keskiviikkoisin, ja viikonloput on pyhitetty bändeille. Ravintolan nettisivuilta löytyy tarkempaa tietoa aukioloajoista ja ohjelmistosta, kurkatkaa sieltä. Myös ahkerasti päivittyvää Facebook-sivua kannattaa seurata. Tänään Huurupiilossa on nautittu musiikin lisäksi runoista Rosa Latvan ja Keke Lammassaaren keikalla. Kirjallisuuden ystävä kiittää.
Ollapa meilläkin tuollainen lähipubi! Vaan ei ole, paikallinen on legendaarisen kaukaa kierrettävä 😀
Lähiössä, jossa asuin lapsuuteni, oli myös pari aika karua lähipubia. Juuri sitä tasoa, että sisään kun astut, niin turpiin tulee ja varmasti. Tässä Kalevan ja Tammelan alueella on onneksi useampikin kiva ja rauhallinen paikka. Salhojankadun Pub on tien toisella puolella. Pidän siitä, että yksinäinen nainen saa istua siellä rauhassa lukemassa kirjaa tai iltapäivälehtiä, eikä kukaan tule kieli poskella länkyttämään korvan juureen. Palvelu on ei ole yhtä puheliasta kuin Huurupiilossa, mutta ehdottomasti asiallista.
Pubeilla ja baareilla on Suomessa turhaan negatiivinen kaiku. Kaipa se johtuu tästä kulttuurista, jossa sekä kiskotaan viinaa kaksin käsin että hysteerisesti kytätään terassien aurinkovarjojen logoja. Käy aina kateeksi, kun Briteissä asuvat kaverimme kertovat lähipubeistaan. Heidän lapsensa koulun vanhempainyhdistyksen kokouksiakin on järjestetty paikallisissa. Hääjuhlienkaan järjestäminen pubissa ei ole siellä tavatonta. Siinä ne muksut juovat limpparia, syövät ranskalaisia ja juoksentelevat ympyrää. Itse asiassa Huurupiilonkin nykyisten omistajien hääjuhlat pidettiin Huuriksessa.
Itse tykkään usein käydä ihan vain yksillä, maksimissaan kaksilla. Juon mieluummin 1-2 hyvää, mielenkiintoista olutta ja lueskelen tai juttelen kaverin kanssa kuin vetelen shotteja tai väljähtänyttä alelonkeroa. Kaipa tämä on sitä aikuisuutta 🙂