Viikonlopun perheaamiainen: matka kaaoksesta kulinarismiin

Viime viikolla kirjoitin reportaasin photoshoppaamattomista arkiruoistani. Nyt ajattelin keskittyä hetkeksi aamupalaan. Kuten repparista selviää, yleisin arkiaamiaiseni on pari palaa ruisleipää juustolla ja vihanneksillä sekä kaksi kuppia kahvia. Mökillä syömme lähes aina aamupalaksi karjalanpiirakoita, se on meidän mökkijuttumme.

Ennen lapsen syntymää viikonloppuaamiaiset olivat juhlahetkiäni. Kiskoin itseni ylös puoliltapäivin. Saatoin hörppiä kahvia ja tavata lehteä parikin tuntia. No, sitten aamut vähän muuttuivat. Tosin pidän edelleen kiinni itsekkäästä oikeudestani hautua punkassa viikonloppuisin. Koska mies on luonnostaan aamuvirkku (hyvin sä vedät Janica, joku voi uskoa tän), hän herää lapsen kanssa ja minä nousen.

Niin. Tuota.

Minä nousen sitten, kun nousen.

Jaaritteluni pointti on se, että vaikka saan nukkua viikonloppuisin ihan mukavasti, luku- ja ruokarauhani on auttamattomasti mennyttä. Tai on sitä nyt enemmän kuin vaikka vuosi sitten, mutta yleensä joudun ostamaan Hesari-hetkeni laittamalla Muumit mölyämään taustalle. Jossain vaiheessa lapsi aloittaa tauottoman jankutuksen ”mennään puistoon mennään mennään Sorsapuistoon Pikku-Kakkosen puistoon puistoon puistoon puistoon”.

Viikonloppuaamujen hälyisyys johti siihen, että koko aamupalahetki nuupahti hätäiseksi kahvin hörppimiseksi. Katselin kateellisena Kipparin morsian -Minkan ihania aamiaistunnelmointeja kirjojen äärellä. Talvella ärsyynnyin lopullisesti kaoottisiin viikonloppuihin. Nyt saa älämölö ja Taavi Tiikerin terrorisointi loppua.

Päätimme alkaa satsata tietoisesti uudelleen viikonlopun aamiaishetkiin. Lastenohjelmat pannaan päälle vasta, kun napero on istunut pöydässä kanssamme säädyllisen hetken. Ja mitä ihmettä: se toimi! En tiedä, johtuuko aamujen rauhoittuminen lapsen kasvusta vai siitä, että arjesta poikkeavat herkut motivoivat tyttöä istumaan kanssamme.

Kunnon aamupala motivoi toistakin perheenjäsentä.

Nimittäin minua.

Meikäläinenhän tunnetaan myös kotoisalla lempinimellä homeperse. Nimitys juontaa siitä, että läheisteni mukaan nukun niin sikeästi, että homeoitiökerros pölähtelee päälläni kuorsauksen tahdissa. Ennätykseni taitaa olla se, kun opiskeluaikoina nukuin eräänä vapaapäivänä viiteen. Siis viiteen iltapäivällä. Mies soitti töistä kotiin ja kyseli, mitä söisimme illalla. Hieman nolotti selitellä, että mää kuule juon tässä vasta aamukahveja.

Aloitimme viikonloppujen piristämisen kattamalla pöydän kauniisti. Asetamme pitkälle tarjoiluastialle croisanteja, leipää, juustoja, leikkeleitä, kasviksia, hedelmiä ja munia. Tiskiä ei tule juurikaan, mutta fiilis on juhlavampi kuin jos kasaisimme voileivät keittiösaarekkeella. Ostan usein myös pari kukkakimppua viikonlopuksi. Tällaiset pienet jutut piristävät arkea oikeasti. Ei siihen tarvita hotellien luksusbrunsseja.

Minun täydellisessä aamiaispöydässäni on aina jotain suolaista kahvileipää. Siis tuoretta leipää, croisanteja tai piirakoita. Niiden kanssa rasvaista juustoa, vihanneksia ja mahdollisesti leikkeleitä. Emme syö leikkeleitä arkena, mutta viikonlopuksi on kiva ostaa pari pientä maistelusettiä jotain hyvää makkaraa.

Rakastan myös kananmunia, etenkin kokkelina ja valuviksi keitettyinä. Hotelliaamiaisilla kiinnitän aina munakokkelin laatuun enemmän huomiota kuin pekoniin. Myös tyttömme on ihastunut munaruokiin ja vetelee kokkelia melkoisia määriä.

Koko perheemme on enemmän suolaisen kuin makean perään, ja siksi aamupalapöydässä pitää olla aina myös suolakurkkuja. Nämäkin ovat lapsen lemppareita. Nyt niiden rinnalle on tullut uusi suosikki eli oliivit. Myös majoneesipohjaiset salaatit ovat kova sana.

Aamiainen on mukava päättää raikkaisiin hedelmiin. Viikolla emme juo mehuja, mutta viikonlopuksi ostamme usein purkin jotain hyvää täysmehua, jossa on hedelmälihaa. Mehua tärkeämpää on kuitenkin pressokahvi runsaalla, lämpimällä maidolla. Ja se maito ei sitten saa olla mitän rasvatonta kurria.

Puuron makuun en ole koskaan oikein päässyt. Tämä johtuu varmaankin siitä, että puurossa ei ole mitään pureskeltavaa. Joskus minulla on kausia, jolloin syön aamupuuron raejuuston, pähkinöiden ja hedelmien kera. Tiedän, tämä kombo joko himottaa tai kuvottaa. Minä pidän suolaisen ja makean yhdistelmästä ja siitä, että hedelmät ja pähkinät tuovat puuroon suutuntumaa.

Vaikka vetelen välipalaksi mielelläni smoothieita, en juuri koskaan syö sellaista aamulla. En pysty syömään mitään kylmää heti herättyäni, korkeintaan pienen mehulasillisen. Ja jotenkin tarvitsen sen pureskelun. Herään paremmin, kun märehdin leipä antaumuksella.

Tämmöistä aamupalaa syödään siis meillä. Mites ruudun siellä päässä?