hernepsto hernepasta hernelevite

Hernepesto tuoreista herneistä

Pari päivää sitten tein taas huijauskasvisruokaa. Se on semmoista, joka näyttää tosi fressilta ja kuulostaa jumalaisen terveelliseltä ja hipsteriltä, mutta on todellisuudessa hervotonta mättöä.

Mutta katsokaa nyt tätä. Ah, mikä värien ja koostumusten harmonia. En meinannut raaskia surauttaa blenderiä käyntiin, kun tuijotin vain sinne kasaamiani aineksia. Pienen hetken tunsin olevani ihminen, joka harrastaa ilmajoogaa ja raakakakkuja. On kaikille hirmu empaattinen ja ymmärtäväinen, katsoo syvälle silmiin eikä koskaan suutu mistään. Kun sellaisen ihmisen lapsi haluaa herkkuja, se mankuu äidiltään paahdettuja kesäkurpitsaviipaleita tai auringonkukansiemeniä.

hernepesto

Sen ihmisen blogissa ei muuten olisi kuvaa tehosekoittimesta, jonka kyljessä on vielä vanhoja mustikkaroiskeita. Noi vähän kuivahtaneet mintunlehdetkin se olisi ronkkinut pois, edes valokuvauksen ajaksi. En kuitenkaan pystynyt ylläpitämään illuusioita näin kauan, vaan minulle ominainen Columbo-vaihde iski taas päälle. Hilsettä, rähjäinen poplari ja silleen.

Asiaan. Olen löytänyt viime aikoina paljon hyviä reseptipohjia K-resepteistä. Ei, tämä ei ole mikään piiloyhteistyöhehkutus. Nuo ohjeet ovat selkeitä, ja niitä on helppo muokata omaan makuun. Lisäsin tähän reseptiin hieman hunajaa, koska osa ostamistani herneistä oli kitkeriä. Jos herneet ovat makeita, sitä ei tarvitse lisätä.

Lisäksi korvasin mantelit cashewpähkinöillä, jotka olivat lähikaupassa halvempia. Pesto ei siis vaadi onnistuakseen pinjansiemeniä, joiden hinta huitelee pilvissä. Harkitsin hetken myös valkosipulia, mutta luovuin ideasta. En halunnut, että se jyräisi herneen herkän maun päälle.

Oikeaoppisessa pestossa ainekset murskataan vissiin ensin, ja öljy valutetaan joukkoon tämän jälkeen. Näin öljy ei sekoitu täysin muihin aineksiin, vaan koostumus on hieman rakeisempi. Tämä onnistuu, jos käytössäsi on hyvä monitoimikone.

Minun blenderissäni ei kuitenkaan ole riittävästi tehoja – sauvasekoittimesta puhumattakaan. Sekoitin sekä hieman sitruunamehua että öljyn muiden aineiden joukkoon jo alkuvaiheessa, jotta murskaaminen sujui helposti. Kun öljyn lisää alkuvaiheessa, pestosta tulee sileämpää, mutta makuun tämä ei vaikuta millään tavalla.

Hernepesto

Annos vastaa pientä tuorejuustopaketillista

  • 200 grammaa herneitä (vastaa noin kahta litraa herneenpalkoja)
  • 3/4 desiä cashewpähkinöitä/kuorittuja manteleita/pinjansiemeniä
  • 1,5 desiä parmesaaniraastetta
  • 1 ruukku tuoretta minttua
  • 0,5 ruukkua tuoretta basilikaa
  • 1 ruokalusikallinen sitruunamehua
  • 1 teelusikallinen hunajaa
  • 1 desi laadukasta oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

  1. Tee ensin esivalmistelut. Jos käytät tuoreita herneitä, kuori palot. Rouhi pähkinät/mantelit/pinjansiemenet murskaksi terävällä veitsellä. Paahda murskaa kuumalla, rasvattomalla pannulla. Kaada rouhe viileään astiaan heti, kun se alkaa tuoksua paahtuneilta ja saa ruskeaa väriä pintaan. Etenkin pinjansiemenet palavat nopeasti.
  2. Lisää kaikki ainekset paitsi suola, pippuri ja hunaja monitoimikoneeseen/blenderiin tai suureen astiaan, jos käytät sauvasekoitinta. Jauha tasaiseksi seokseksi. Jos kone jumittuu, lisää öljy alkuvaiheessa peston joukkoon, jotta sekoittaminen on helpompaa. Jos käytössäsi on tehokas monitoimikone, valuta öljy vasta murskattujen ainesten joukkoon ja sekoita kevyesti. Näin koostumus jää hieman rakeisemmaksi.
  3. Maistele seosta ja mausta suolalla ja pippurilla sekä tarvittaessa hunajalla/sokerilla. Anna peston vetäytyä viileässä hetki ennen tarjoilua.

Hernepeston koostumus on hieman samanlainen kuin hummuksen. Tahnassa on paljon palkokasveja ja pähkinöitä, joten se on todella täyttävää. Minä keittelin kattilallisen pastaa ja maustoin peston sillä. Tulin täyteen paljon normaalia pienemmästä annoksesta.

Hernepesto sopii myös levitteeksi leivän päälle, dippikastikkeeseen tai lisukkeeksi. Minun mielestäni herneen makean kitkerähkö aromi kaipaa rinnalleen jotain suolaista, joten lappasin pastan päälle surutta parmesaania. Pastan frendiksi paahdoimme punakampelafileitä voin ja sitruunan kera. Huomenna syön lopun pastan lounaaksi. Ajattelin paistaa sen lisukkeeksi halloumia, ja fetakin voisi toimia. Myös paahdettu, suolainen ja rasvainen liha, kuten pekoni, tahdittaa hyvin hernettä.

Nautiskele silmät kiinni ja kuvittele joka haarukallisella olevasi ilmajoogaaja. Hmm. Mahtaakohan tämä olla oikeasti houkutteleva mielikuva? Mutta mää haluaisin oikeasti kokeilla ilmajoogaa, tekee kuulemma hyvää kipeälle selälle.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.