Mausteinen sienipikkelssi

Laskeskelin, että olemme saaneet kolmella sienestysreissullamme noin 30 litraa suppilovahveroita, tatteja ja kanttarelleja. Lautaselta on löytynyt viime viikkoina erilaisia risottoja, pastoja ja muhennoksia, sienihampurilaisiakin.

Sienet ovat siitä käteviä, että niistä haihtuu reilusti nestettä kypsennettäessä. Kymmenen litran saalis kutistuu helposti muutamaan pakasterasiaan. Tänä vuonna tuli sellainen olo, että olisi kiva keksiä uusia säilöntä- ja käyttötapoja. Lisäksi kermaiset sieniruoat ja tavallinen sienisalaatti alkavat kyllästyttää ainakin minua tietyn pisteen jälkeen.

Perinteisten suolasienien sijaan päätimme kokeilla mausteista sienipikkelssiä, johon tulee vahvoja jouluisia makuja: maustepippuria, kanelia ja neilikkaa. Kokeilu kannatti. Ensimmäinen purkillinen hurahti reilussa viikossa.

Pikkelöidyt sienet sopivat hyvin tasapainottajaksi täyteläisiin, rasvaisiin ruokiin. Salaatteihin ja munakkaisiinkin saa mukavaa terää. Ideoin myös sienihampurilaiset, joissa pikkelssi sai kaverikseen itse tehtyä valkosipuli-jugurttimajoneesia, kuivattuja yrttitomaatteja, karamellisoitua punasipulia, goudaa ja mehevän jauhelihapihvin. Happamuus, suolaisuus, makeus ja rasva olivat täydellisessä tasapainossa.

Sienipikkelssi on todella helppo tehdä. Pikkelssi kannattaa säilöä suureen lasipurkkiin tai muovirasiaan. Viisi litraa sieniä kutistuu noin litraksi pikkelssiä.

Ainekset:

5 litraa suppilovahveroita tai muita metsäsieniä
1 suuri keltasipuli
1 desi etikkaa
1 desi vettä
1 desi sokeria
8 maustepippuria
2 laakerinlehteä
4 neilikkaa
puolikas kanelitanko
suolaa
öljyä kuullottamiseen

Puhdista sienet. Kuullota sieniä pitkään keskilämmöllä suuressa kattilassa tai pannulla, sekoittele paiston aikana. Sienet saavat kutistua todella pieniksi, jopa neljännekseen tai viidennekseen alkuperäisestä koosta. Kaada ylimääräinen neste pois paiston jälkeen.

Kaada vesi, etikka, viipaloitu sipuli, sokeri ja mausteet kattilaan. Keitä muutama minuutti. Kiehuva etikka tuoksuu todella voimakkaalle ja voi saada silmät vuotamaan. Kaada sienet mausteliemeen ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä ennen kuin kaadat sen säilöntäastiaan.

Anna sienien tekeytyä mausteliemessä jääkaapissa pari-kolme päivää. Etikkaan säilötyt sienet säilyvät useita kuukausia. Eniten säilyvyyteen vaikuttaa säilykepurkin puhtaus ja hygienia valmistuksen aikana. Lasipurkin voi desinfioida uunissa. Pane purkki kylmään uuniin ja lämmitä uuni 150 asteeseen. Kun uuni on kuumennut, ota se pois päältä ja anna lasiastian jäähtyä rauhassa. Tölkin kaltainen pienehkö astia voi mennä rikki, jos lämpötila vaihtuu äkillisesti.




 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.