Häpeäkseni tutustuin Ravinteli Huberiin vasta pari viikkoa sitten. En todellakaan tiedä, miksi tämä yksi Tampereen ravintolahelmi on jäänyt väliin. Nyt tilanne tuli kuitenkin korjattua aivan mahtavalla tavalla: ystäväni häitä juhlittiin Huberissa. Ravintola osoittautui paitsi todella mainioksi ruokapaikaksi, myös toimivaksi juhlapaikaksi.
Promosin ravintolajuhlien puolesta jo alkukesällä, kun tyttäremme nimeä juhlistettiin Ravintola C:ssä. Huber-häät vahvistivat käsitystäni siitä, että ravintolat voivat olla todella tunnelmallisia ja helppoja juhlapaikkoja. Jenkeissä ja Briteissä esimerkiksi hääjuhla järjestetään usein ravintolassa. Suomessa olen törmännyt käytäntöön paljon harvemmin. Valtaosa häistä, joissa olen ollut (myös omani) juhla on järjestetty maatilalla tai juhlahuoneistossa, ja ruoka on joko tilattu erikseen cateringista tai tehty itse. Luulen, että moni valitsee tämän vaihtoehdon, koska a.) sen arvioidaan olevan halvinta ja b.) ravintola koetaan persoonattomaksi tilaksi, jossa ei voi viettää intiimiä perhejuhlaa.
Näissä häissä tajusin yhden ravintolajuhlien loistavan puolen. Jatkopaikkaa ei tarvitse miettiä, koska porukka voi jäädä juhlimaan ja seurustelemaan paikan päälle. Jatkojuomien ostaminen vieraiden omaan piikkiin tuntuu ravintolassa luontevammalta kuin esimerkiksi juhlahuoneiston yhteydessä olevassa baarin tapaisessa. Vieraiden kestitseminen ei siis välttämättä tule ylivoimaisen kalliiksi, kun juhlaparin ei tarvitse kustantaa koko yön juomia. Toinen hyvä puoli, josta ainakin minä maksan mielelläni, on helppous. Etenkin häissä stressiä piisaa tarpeeksi muistakin asioista kuin ruokien tekemisestä ja tarjoilusta. On ihanaa, kun voi keskittyä seurustelemaan ihmisten kanssa ja voi luottaa siihen, että henkilökunta todella osaa hommansa.
Näissä häissä ei ollut noutopöytää, vaan pöytiintarjoilu. Ruokahalua herättelevien, kevyiden alkupalojen jälkeen pöytiin kannettiin sellaiset lihavadit, että kenellekään ei takuulla jäänyt nälkä. Huberin idea kiteytyy kahteen sanaan: liha ja jakaminen. Keittiössä on kokonainen ruho, jota paloitellaan ja valmistetaan tilausten mukaan. Jäljellä oleva lihamäärä merkitään liitutauluun, josta asiakkaat näkevät, mitä tänään on tarjolla ja kuinka paljon. Tavallisesti vihaan ”kokoa itse oma annoksesi” -ravintoloita, koska lopputulos on usein ylihintainen makujen sekasotku. Huberin konsepti on kuitenkin niin yksinkertainen, että homma toimii. Syödään pari isoa liha-annosta pöytäseurueen kesken yksinkertaisten lisukkeiden kera, piste. Ei omia listoja maustevoille, kastikkeille ja muille härpäkkeille.
Jännitin hieman, miten kevyet alkupalat onnistuvat ronskissa ravintolassa, mutta pelko oli turha. Gazpacho oli samaan aikaan raikas, täyteläinen ja mehevä. Varsinainen yllättäjä oli rapukakku, jonka voinen maku istui hyvin yhteen ohuiden retiisisiivujen kanssa.
Todellinen taivas aukesi, kun pääruoat tuotiin pöytään. Kylkiribsit olivat taivaallisia, mureita, makeita, suolaisia, ihania. Ihania olivat myös kaikki lisukkeet: kermaiset kuoriperunat, mintulla ja basilikalla maustettu tomaattisalaatti ja paahdetut kasvikset. Kaikkein parasta ruoissa oli se, että niissä ei ollut mitään turhaa kikkailua. Huberissa tehdään yksinkertaista ruokaa yksinkertaisella tavalla. Tällaisia maanläheisiä, mutta huipputason ravintoloita todellakin tarvitaan. Ehkä suomalaiset oppisivat niiden avulla syömään ulkona luontevasti. Ei siis niin, että mennään kerran vuodessa pippuripihville, napsutellaan sormia tarjoilijoille ja vedetään lärvit talon punkulla.
Kun Huber avattiin, kuulin valitusta sen sisustuksesta ja akustiikasta. Etenkin yläkerta oli kuulemma todella meluinen, ja sisustus liian karu. Sekä ala- että yläkerran katossa on nyt ääntä vaimentavat levyt, eikä hälinä ollut mielestäni häiritsevä. Avokeittiöstä noussut vieno savun tuoksu ei myöskään ollut liian tuhti, vaan mukavalla tavalla ruokahalua kutkuttava. Olen kuullut napinaa tästäkin, mutta haju ei todellakaan ollut niin vahva, että vaatteet olisivat haisseet aamulla.
Miljöö voi olla pettymys, jos kuuluu siihen koulukuntaan, jonka mielestä ravintolassa kuuluu olla kullattua krääsää ja punaiset samettiverhot. No, sellaiset ihmiset voivat mennä Tillikkaan syömään sen kermassa ja voissa uivan perusfileensä. Mielestäni teollisuustyyli sopii Huberin rouheaan imagoon ja ennen kaikkea Tampereeseen. Tehdaskaupungissa kun ollaan, saavat betoni ja rauta näkyä reilusti. Sisustuksessa oli myös pehmentäviä elementtejä ja huumoria. Ravintoloitsijat vartioivat vessoja seinän kokoisissa valokuvissa, ja omaa vuoroaan voi odotella rennosti säkkituolissa. Sieltä täältä löytyy kauniita yksityiskohtia, kuten tiskille huolella aseteltuja pullovalikoimia ja design-valaisimia.
Pitää testata paikka vielä normaali-iltana. Jo tämän illan jälkeen jäi sellainen kutina, että tästä taitaa tulla yksi lempiravintoloistani.
Oliko häissä muuta ohjelmaa kuin ihanaa ruokaa?
Jep. Kyllä ne musiikkinumerot, valssit ja vastaavat onnistuvat ravintolassakin. Täällä oli myös hauskaa, kun avokeittiön ruoanlaittoa pääsi seuraamaan sivusta. Osa ohjelmasta järjestettiin kirkosta ravintolalle kulkeneen bussimatkan aikana. Seremoniamestari/tietovisa/pariin jollain tavalla liittyvä matkamusiikki on kivaa viihdykettä etenkin pidemmän yhteiskuljetuksen aikana, ja muuten tylsä paikasta toiseen siirtyminen muuttuu ohjelmanumeroksi.