Myönnä pois, kyllä sinäkin sitä mietit.
Maailmaa, joka kätkeytyy pienen verhon taakse. Joka erottaa kiljuvien lastensa kanssa matkustavat mattimeikäläiset niistä, jotka haluavat lennoltaan enemmän sitä kuuluisaa mukavuutta. Siis sitä, joka ennen oli itsestäänselvyys, vaikka olisit lentänyt vain Tukholmaan. Väsynyt sai torkkupeiton, kaikille kiikutettiin suolainen miniatyyriateria ja lennolla sai kitata niin monta pikkupullollista viiniä kuin napa veti. Nämä entiset ”ylellisyydet” kuuluvat nykyään Finnairilla vain business-luokan matkustajille, muut saavat tyytyä mustikkamehuun.
Minä en ole koskaan matkustanut business-luokassa, koska en ole nähnyt mitään tarvetta maksaa siitä. En ramppaa harva se kuukausi Atlantin yli, joten voin kärvistellä lentomatkoillani mainiosti ahtaassa penkissä omien eväiden voimin. Maksan mieluummin kaikesta siitä kivasta, joka odottaa perillä.
Toukokuisella Espanjan-reissullamme teimme poikkeuksen. Kurkistin vihdoinkin verhontakaiseen maailmaan selvittääkseni, kannattaako ykkösluokassa matkustamisesta maksaa, ainakaan Euroopassa. Finnairin kaukokohteiden ja Euroopan business-luokan mukavuuksissa on nimittäin vissi ero. Euroopan-lennoilla hintaan kuuluvaa luksusta on se entinen perussetti. Siis ateria, juomat, lehdet, torkkupeitot ja vastaava. Kaukolennoilla rahalleen saa vastinetta, joka tekee matkustamisesta ratkaisevasti mukavampaa: esimerkiksi hierovan penkin, jonka voi säätää makuuasentoon.
Kaikkein eniten minua kiinnosti tietenkin ruoka. Lentoyhtiöt ovat yrittäneet parantaa parjatun, maksulliseksi muuttuneet lentokoneruoan tasoa. Finnair on käyttänyt business-luokan menuiden suunnittelussa apuna Kari Aihista. Ennen ruoan tarjoilua matkustajille jaetaan menut ja viinilistat, mikä tuo ateriointiin ravintolamaista fiilistä. Luksuksen tuntua tuo lämmin kostea pyyhe, jolla kätensä voi puhdistaa ennen ruokailua.
Ateria alkoi lupaavasti. Alkupalaksi tarjoiltiin tyrnimarinoitua silakkaa ja tilliperunoita. Posliinilautasilta tarjoiltu annos oli jopa niin kaunis, että se vastasi ravintolatasoa. Silakka oli maukas, mutta ei tönkkösuolattu. Perunoissa oli hyvä, napakka rakenne. Aterian koristeena oli tuore tillinvarsi.
Sen sijaan pääruoka oli pettymys. Kalkkunachorizoa sisältänyt lihapulla oli järkyttävän suolainen. Lisukkeena tarjottu perunagratiini muistutti perunamuusia. Vihreät pavut olivat ylikypsiä ja toivat surullisella tavalla mieleen mikroaterian. En viitsinyt syödä annosta loppuun, koska suola olisi turvottanut niin paljon. Turistiluokassa ateria olisi mennyt perussettinä, mutta ykkösluokassa tämä ei todellakaan vastannut lentolipun hintaa.
Jälkiruoka palautti aterian taas alkuruoan tasolle. Mansikkakastikkeen kera tarjoiltu suklaabrownie oli perinteinen, mutta hyvin tehty annos. Aika makea minulle, mutta yllättäen miehelle kelpasi tällä kertaa sekä oma annos että meikäläisen jämät. Hassua, Tyyppi jauhaa aina, miten hän ei välitä makeasta jaadijaa. Siitä huolimatta löydän vaatekaapeistamme tyhjiä Geisha-rasioita, jotka kuulemma ”jonkun nyt oli pakko syödä, kun eivät ne joulun jälkeen ikuisuuksia säily”.
Just.
Business-luokassa kahvi tarjoillaan Marimekon posliinikupeista. Ja se ilmainen alkoholi, joka meitä suomalaisia niin kiinnostaa, on laadukasta. Kahvin kanssa tarjoiltu konjakki on VSOP:ta. Gin and tonicin tonic-vesi on Fever Treetä, ei Schweppesiä, gini taas Bombay Sapphirea, ei Beefeateria. Tällaisen gt-narkkarin mielestä näissä on nimittäin vissi ero.
Sekä Finnairin business-luokassa että ei-Schengen-alueen loungessa juomat tarjoillaan Iittalan Ultima Thule -laseista. Ne henkivät perintäistä skandinaavisuutta ja jäävät matkustajille varmasti mieleen. Gt-lasina Ultima Thule on toimiva, mutta Nicolas Feuillatten Brut Grande Réserve samppanjaa on hiukan hassua juoda matalasta lasista. Toisaalta lasi on lennolla älyttömän kätevä. Se on tukeva eikä rikkoudu pudotessaan yhtä helposti kuin kapeajalkainen viinilasi.
No kannattaako business-luokan lipusta maksaa Euroopan-lennoilla ekstraa koneen palveluiden vuoksi? Mielestäni ei. Kolmen tunnin lento Barcelonaan olisi taittunut mukavasti myös omakustanteisten juomien ja suolakeksien voimin. Paluulennolla päädyimme taas business-luokkaan, tosin vahingossa. Meidät oli buukattu samoille paikoille turistiluokkaan toisen parin kanssa. Tilanne ratkaistiin sijoittamalla meidät business-luokkaan, joka oli lähes tyhjä.
Paluumatkalla oli mukavaa, että tyyny ja torkkupeitto odottivat penkillä. Niille oli yölennolla käyttöä. Tilaa Euroopan business-luokan penkissä ei tosin ole enempää kuin economy-puolellakaan. Uni olisi maittanut varmasti myös hupparin suojissa.
Business-lippu on kuitenkin kätevä, jos matkaan sisältyy pitkiä tai kiireisiä vaihtoja. Sillä nimittäin saa samat edut kuin lentoyhtiöiden bonuspisteillä. Business-lipulla pääsee priority-turvatarkastukseen, jonne ei juurikaan tarvitse jonottaa.
Lipulla pääsee myös loungeen. Helsinki-Vantaan Schengen-alueen lounge on ihan ok, mutta ei mitenkään erityinen. Ruuhka-aikaan siellä ei ole kovinkaan paljon rauhallisempaa kuin muualla kentällä. Ruoka on todella basicia, tyyliin, tomaattikeittoa ja tonnikalasalaattia. Se on kuitenkin kiva vaihtoehto, jos haluaa jotain kevyempää kuin kahviloiden sämpylät. Juomavalikoimassa on kahvin, teen mehun lisäksi puna- ja valkoviiniä. Loungessa pääsee myös suihkuun, ja työskentely on siellä hieman helpompaa kuin matka-aulassa. Mutta kuten sanottu, ruuhka-aikaan Helsinki-Vantaan perusloungessa on jopa kaoottisempaa kuin kentän kahviloissa. Barcelonan perustason lounge oli hyvin samantyyppinen. Tarjolla oli ilmaista cavaa, mukavat nojatuolit ja hiljentymishuone. Ruoka sen sijaan oli tasoa keksejä ja oliiveja, joten kävin ostamassa leivät alakerran delistä.
Helsingin Ei-Schengen-alueen loungessa taas on sitä mystistä, vanhan maailman luksuksen tuntua, jota verhojen ja suljettujen ovien takaiselta maailmalta odottaa. Tarjolla fine dining -tason pikkusuolaista, ja Nikke-pullot poksahtelevat baaritiskillä tasaiseen tahtiin. Tunnelma on rauhallisempi kuin Schengen-loungessa. Tai siis oli, ennen kuin meidän perheemme saapui sinne räyhäkkään 3-vuotiaan kanssa Englannin-reissullamme. Pääsimme siis koko perhe loungeen, koska miehelle kertyy työmatkojensa puolesta lentobonuksia.
No ei vais. Ihan kiltisti se oli. Söi lohta ja mokkamoussea ja ihmetteli ilmaan nousevia lentokoneita. Jätin sen isänsä hoiviin ja vetäydyin kapselimaisen tuolin sisälle vetämään samppista.
Milloin business-lipusta siis kannattaa mielestäni maksaa? No silloin, kun matkustaa niin paljon, että lentokentän ylihintaiset vesipullot ja matelevat jonot tulevat korvista ulos. Tosin näillä ihmisillä on yleensä jonkun lentoyhtiön bonuskortti, jolla he saavat kentällä samat edut kuin business-lippulaisetkin. Pelkkien koneen palveluiden takia en maksaisi Euroopan-reissulla ykkösluokasta. Saimme saman tasoista ruokaa muutamalla kympillä tavallisella Thomas Cookin turistilennolla lentäessämme Pargaan. Pitkällä matkalla lisätila ja makuuasentoon säädettävä tuoli helpottavat kuitenkin oloa. Etenkin, jos heti lennon jälkeen pitää olla skarppina töissä.
Näkymät ovat onneksi kaikille matkustajille samat. Espanjaan lentässämme meitä helli kirkkaansininen taivas, josta nautin vähintään yhtä paljon kuin ilmaisista lihapullista.
Samaa mieltä. Pari kertaa Finnair pisteiden ansoista olen onnistustunut ”ilmaiseksi” ylentämään business-luokkaan.. onhan se ihan kiva, sellasta kohtuullista muttei mitenkään loistavaa ruokaa ja niin paljon hyvää juotavaa kun vaan kerkeää juoda mutta ei siitä ilosta nyt ihan ylettömästi ekstraa maksaisi. Käyttää nekin rahat sitten paremmin siellä matkakohteessa.
Sen sijaan kaukolennoilla saa ilmeisesti tällä hetkellä Sasu Laukkosen suunnittelemia aterioita että vähän eritason ruokakokemus varmaan. Chef & Sommelier on muutenkin omia suosikkeja pääkaupunkiseudulla niin olis kiva kokea villiyrtteihin mieltyneen michelin-tähti kokin idea lentokoneruoasta.
Ahaa, siellä on nyt Laukkosen ruokaa. Nettisivuilla puhuttiin vielä Aihisesta. Kiva, että ottavat monia Suomen kärkikokkeja kohentamaan ruoan tasoa.
Tässä ateriassa ote tosiaan lipsui valitettavasti pääruoassa. Ja kun nyt mietin kokonaisuutta, niin reilut 20 euroa maksanut Thomas Cookin turistilennon safka ei tälle hävinnyt. Ja jos minä juon koneessa, mulle riittää yksi piccolo-pullo kuohuvaa ja senkin jaan usein miehen kanssa. Lärvit, turvotus ja kropan kuivuminen on kamalin yhdistelmä, minkä voin tällaisena herkästi pahoinvoivana ihmisenä kuvitella, joten ilmainen viina ei kauheasti houkuta.
Lehtien sijaan luen koneessa yleensä kirjaa, joka on kätevämpi koonsa puolesta, joten ilmaiset iltapäivälehdetkin jäivät selaamatta.
Minulla on haave, että joskus pitemmällä lennolla mentäisiin sinne verhon taakse. Tai oikeammin jäätäisin. Mutta ei Euroopan lennoilla, pitäisi mennä pitemmälle, että tulisi vastinetta rahalle, kun ei työmatkalennetä eikä pisteitä keräillä. 🙂 Mutta eipä tässä olla minnekään pitemmälle nyt menossakaan.
Kyllä mäkin haluaisin kokeilla joskus tuota kaukolennon business-puolta – mutta olen niin pihi, että alan heti laskeskella, kuinka monessa hyvässä raflassa määränpäässä voisi samalla rahalla syödä. 😀
Juu, lärvit lennolla ei ole mitenkään suositeltavaa enkä tarkoittanutkaan että siihen kannattaa pyrkiä.
Lähinnä sitä että Finnairin business luokan juomapuoli vaakutti huomattavasti enemmän kuin itse ruoka. Ruoka ei nyt ollut mitenkään valtava harppaus verrattuna siihen mitä vielä turistiluokassa joku 5+ vuotta sitten. Nythän siellä on lähinnä joku kolmioleipä tai pieni salaatti.
Mutta siis ei todellakaan ole useamman sadan euron arvoista nostaa business-luokkaan.. ei ole kovin hyvää vastinetta rahoille omasta mielestä.
Pitemmällä lennola olis tosiaan mukava päästä busines-luokkaan mutta kun ne kaukolennot on jo ihan riittävän kalliita jo itsessään.
Juuri näin! Odotin, että busineksessa olisi samantasoista ruokaa kuin Helsinki-Vantaan kaukolentojen loungessa, mutta esitys ei todellakaan ollut sellainen, että siitä kannattaisi maksaa satasia ekstraa.
Muutaman kerran business-luokassa eri lentoyhtiöillä lentäneenä, mielestäni Finnairin ruokapuoli on sieltä heikoimmasta päästä. Toisinaan vastaan tulee positiivisia yllätyksiä, mutta useimmiten tarjonta on aika vaatimatonta. Eipä silti, ei mennä kuuhun myöskään British Airwaysin tai American Airlinesin ruokatarjonnalla (positiivisia poikkeuksia löytyy tosin Finnairia enemmän). Ehdoton ykkössuosikkini Oneworld-allianssin yhtiöistä on Qatar Airways, myös ruokapuolen osalta. Viime kevään Bangkokin reissusta väännetty Airbus A380 matkaraportti löytyy (englanniksi) osoitteesta https://www.alwaysflybusiness.com/qatar-airways/review-qatar-airways-a380-business-class-from-doha-to-bangkok
En välttämättä suosittele Qatar Airwaysin business- tai ykkösluokassa matkustamista kenellekään, sen jälkeen Finskin business-puoli (etenkin ikivanha A330) tuntuu turistiluokalta 🙂
Moro! Juuri tämä ruokapuoli tuntuu tökkivän – ja pahasti. Viimeksi lentäessään Finskin bisneksessä mies otti kasvisruoan ja se oli kuvien ja kuvailujen mukaan aivan surkeaa. Tyyliin muusin kanssa vähän erilaista juuresmuusia, mutta friteerattuna pallerona. Pitkillä jenkkilennoilla jalkatila ja makuumahdollisuus ovat kuulemma jees, mutta siihen se sitten tuppaa jäämään.
Tuttavani oli joskus Qatarilla töissä. Tulin kateelliseksi jo niitä tarinoita kuunnellessani, ja kuten sanoit, sen kultapossuluokan jälkeen Finskin bisnes tuskin tuntuu yhtään miltään.