Tältä näyttää Tampere ravintola Periscopesta käsin

(*Ravintola Persicopen kutsuvierastilaisuus, jossa söin ilmaiseksi, juomat maksoin itse)

Viime tiistaina vietettiin Arto Rastaan ravintola Periscopen vip-avajaisia. Ravintola avautui yleisölle lauantaina ja menukin löytyy jo netistä. Aikataulussa pysyminen oli kuitenkin kirjaimellisesti parin sähköjohdon varassa.

Avajaisissa nimittäin kuulimme, että vielä aamulla tilaisuuden perumista oli harkittu, sillä ravintolaan saatiin sähköt vasta viime hetkellä. Vieraan silmillä en olisi kuitenkaan aavistanut ongelmia, ellei Rastas olisi itse kertonut dramatiikasta.

Kaupungin komeimpia näköaloja

Periscope on uuden Ratinan kauppakeskuksen suurin ravintola. Alakerrassa on 100-paikkainen ravintola, yläkerrassa 130-paikkainen drinkkilounge ja maisematerassilla paikkoja on peräti 200. Neliöitä tilassa on huimat 790.

Ratinan suvannon puoleinen seinä on käytännössä pelkkää ikkunaa lattiasta kattoon. Vielä tiistaina kauppakeskuksen edusta oli yhtä työmaata, ja sisälle kompuroidessani minun oli vaikea odottaa, että vastassa voisi olla jotain näin hienoa.

Ulkoa en hahmottanut, miten hienot näkymät Periscopesta avautuvat. Tamperetta voi tarkastella upeista maisemista nyt kolmesta eri ravintolasta: Torni-hotellin Moro Skybarista, Periscopesta ja Näsinneulasta.

Sekä alakerran ravintolan että yläkerran baarin tyyli on melko industriaali ja loungemainen. Koristeita on minimaalisesti ja eniten huomiota saa valtava näköalaikkuna ja sen takaa avautuva, kellon- ja vuodenajan mukaan muuttuva maisema. Voin vain kuvitella, miten upea efekti on kesällä punertavassa auringonlaskussa, niin huikea se oli jopa harmaana iltana.

Naposteltavaa ympäri maailman

Avajaisissa tarjolla ei ollut varsinaista lämmintä ruokaa, vaan cocktail-henkisiä pikkupaloja. Tutkittuani listaa huomasin, että naposteltavat olivat mukaelmia menun varsinaisista annoksista. Saimme siis esimakua siitä, miltä maistuvat esimerkiksi paahdettu kurpitsa vuohenjuustovaahdon ja hunajan kera ja annattohedelmän siemenillä maustettu härkätartar.

Ihan hirveästi en voi ruoasta sanoa parin snäksin perusteella, mutta kuvaillaan nyt niitä. Tartarin raikkaus ja hedelmästä puristettu lisäväri hämäsivät monia. Luulimme tätä ensin kasvisannokseksi ja lihaa tomaatiksi. Vuohenjuusto, kurpitsa ja hunaja olivat takuuvarma kombo, suolainen ja makea toimivat aina yhdessä. Lisukesalaatin kasvikset olivat mukavan al dentejä, mutta olisin kaivannut öljyn oheen enemmän happoa. Salaatin ohessa tarjottu ylikypsä liha oli todella hyvää.

Menu on hieman samanhenkinen kuin Rastaan toisessa, uudehkossa paikassa, Dining 26:ssa. Diningissa 10 euron hintaiset pikkuannokset ovat hyvän kokoisia ja syötävää riittää kahdelle. Siinä missä Diningin koko menu rakentuu jaettavien mezejen varaan, Periscopen listalla on myös varsinaisia pääruokia. Grillilistalla näyttää olevan liha-annoksia, Quick´n´easy -listalla taas ruokaisia toasteja, salaatteja, pitoja ja burgereita.

Periscopessa on myös oma lastenlista – jossa ei luojan kiitos ole nakki- tai nugettikoreja! Lapselle voi tilata myös aikuisten annoksen puolikkaassa koossa, puoleen hintaan.

Ilta jatkuu yläkerrassa

Periscopen konsepti on jotain sellaista, jota olen odottanut Tampereelle pitkään. Se ei ole tiukasti ravintola tai baari, vaan molempia. Baarin puoli ei myöskään tarkoita karaokekoppeja, vaan drinkkipaikkaa, jossa on mukava istuskella ja kuunnella musiikkia. Yläkerrassa on pieni esiintymislava ja ymmärtääkseni tarkoituksena on ottaa tänne dj soittamaan Spotifyn sijaan.

Muusassa on samanhenkinen konsepti ja tällainen eilispäivän nuori pitää siitä kovasti. Olen tullut siihen mukavuushaluiseen ikään, jossa en tuijota hanakaljan hintaa, vaan mietin, tarjotaanko Moscow Mule kuparikupista. On mukavaa, että aterian jälkeen iltaa voi jatkaa samassa paikassa. Myöskään yksillä kävijä ei koe painetta siitä, että hänen pitäisi tilata ruokaa, koska muuten hän vie aterioijan paikan.

Yläkerrassa on myös kabinetti, jonka ikkunasta on suorat näkymät Ratinan stadionille. Tässä taitaa olla aikas hyvä sauma erilaisten keikka- ja pelipakettien myynnille.

Oi ihana ananasmalja!

Kutsuvierasiltana valmistettiin pääosin neljää drinkkiä, kuten Negronia, Old Fashionedia ja erästä vihreää ihanuutta, jonka nimeä en kysynyt. Kaikkein paras oli kuitenkin tämä: The ultimate ananasdrinkki! Kun näimme Marikan ja Hanna-Kaisan kanssa baaritiskillä kiiltelevät, pään kokoiset ja suurin piirtein kolmikiloiset pronssiset ananasmaljat, tiesimme, että tuota on maistettava.

Itse drinkki ei ollut ihan niin päräyttävä kuin olisin toivonut. Se oli vähän hedelmäinen ja vähän hapan, olisin ehkä kaivannut selkeämmin jompaa kumpaa. Vaikka ihan vanhaa kunnon Pina Coladaa. Mutta ananaskippo. Tuo ilta-auringossa, sinistä ääretöntä taivasta vasten kimaltava ananas.

Muisto ananaksesta on riivannut mieltäni pian viikon. Haluan tällaisen ananaksen kotiin. Haluan juoda siitä aamukahvini ja vissyni. Voisin ottaa ananakseni (ihan vain ekosyistä) mukaan kauppaan, siihen voisi ostaa niin take away -kahvin, lounaskeiton kuin salaatinkin. Voisin ripustaa ananaksen kaulaani kultaketjusta, niin kuin ne pelastuskoirat Sveitsissä, täyttää sen rommilla. Koskaan ei voi tietää, mitä Hämeenkadulla tapahtuu nyt, kun kadut on revitty auki ratikan tieltä ja ilma on sakeana pölystä.

Minäkin sain juuri keuhkoputkentulehduksen. Olisin varmasti pelastunut, jos minulla olisi ollut turva-ananas suojaamassa pienhiukkashyökkäykseltä.

Kiitos Periscope. Nyt tiedän, mitä elämältäni haluan.