Haluatko mukaan ruokaa, pukeutumista ja bloggaamista käsittelevään tutkimukseen?

Tampereen yliopisto lähestyi minua tällaisen aiheen tiimoilta. Yliopisto on käynnistänyt tutkimushankkeen nimeltä Sisältömarkkinointi ja muuttuva journalismi kuluttajien media-arjessa. Tutkijat etsivät nyt ruoasta ja pukeutumisesta kiinnostuneita ihmisiä, joilla olisi sanottavaa myös blogimaailmasta ja blogien kaupallisuudesta.

Hanke lähestyi meitä bloggaajia, mukaan lukien meikäläinen. Tutkijat toivoivat, että vinkkaisin hankkeesta lukijoilleni ja välittäisin teille linkin aihetta koskevaan kyselyyn. Kyselyn tehneistä valitaan joukko ryhmäkeskusteluihin, jotka järjestetään Tampereen yliopistossa toukokuussa 2015. Ryhmäkeskusteluihin valitut saavat palkkioksi kaksi Finnkinon elokuvalippua. Lisäksi keskusteluihin osallistuneiden kesken arvotaan kaksi 100 euron lahjakorttia Ravinteli Berthaan.

Jos siis olet kiinnostunut ruoasta, muodista ja blogeista, ja sinulla on ajatuksia blogien kaupallisuudesta, hae ihmeessä osallistujaksi. Ja ihan tiedoksi: Minä en saa tutkimushankkeen mainostamisesta mitään palkkaa. Sen verran mukana on henkilökohtaisia vaikuttimia, että viestinnän ja median laitos, jolla minäkin opiskelin kaksi tutkintoa, on hankkeessa mukana. Olin aina luennoilta myöhässä, joten tämä on hyvä keino hyvittää leväperäisyyttäni.

Tutkimushanke on mielestäni erittäin kiinnostava ja tarpeellinen. Perinteisen median ja kuluttajien luoman sisällön rajat hakevat uomiaan. Myös journalismin ja markkinoinnin pelisääntöjä ja eettisiä linjauksia on tarkasteltava uudelleen.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.