Ai ai. Eikös näytäkin idylliseltä? On vaaleanpunaisia ruusuja, kakku ja macaronseja pastellisävyissä.
Voi hellanlettas. Se on koristellut oikein kakunkin niillä ruusunterälehdillä. Zoomataan nyt vielä hieman lähemmäs. Katu-uskottavissa ruokablogeissa on aina ekstraläheltä kuvattuja yksityiskohtia. Tutkiskellaan suolakiteitä, öljypisaroita ja moussen ilmakuplia.
Kelataanpa sitten vuorokausi ajassa taaksepäin ja raotetaan parvekkeen ovea. Mitäs täältä löytyykään?
No siellä on kuulkaa Prisman muovikassi täynnä suklaavelliä ja paskana oleva irtopohjavuoka. Ja paljastetaan nyt, että tuo kakku näytti hyvältä tasan sen hetken, kun valokuvasin sitä. Sitten se suli. Se oli täyttä sontaa.
Ja miksi tämä purkaus? No.
Tyttäreni päätti syntyä vappupäivänä kolme vuotta sitten. Olemme jostain syystä järjestäneet hänen syntymäpäivänsä aina uskollisesti oikeana päivänä. Logiikka meni jotenkin niin, että koska olemme aina järjestäneet vappuna muutenkin jonkinlaisen brunssin, hoidetaan tyttären synttärit samalla iskulla.
Idea toimi hyvin pari ensimmäistä vuotta. Oli ihan mukavaa kokkailla ja napsia kuohuviiniä samalla, kun lapsi veti päikkäreitä. Sitten se kömpi ulos vauvakuorestaan, lopetti päiväunien nukkumisen kotona ja aloitti helvetillisen uhmaragen. Yhdistetään tähän se, etten ole enää aikoihin ollut hoitovapaalla. Ja töihinpaluu tietää paitsi ihanaa aikuisten tekemistä ja rahaa, myös väsymystä. Kaikkia niitä ihania pöpöjä, joita päiväkodista tulee joka toinen viikko. Veteliä vatsoja, köhimistä, duunien vääntämistä silmät ristissä samalla, kun toinen huutaa korvatulehdustaan viereisessä huoneessa.
Tiivistetään kaikki edellä mainittu: Keksisin vappuna ihan hitosti rentouttavampaa tekemistä kuin kokkailu kuumana päivänä kaikki mahdolliset allergiat huomioiden. Haluaisin painella ulos, nauttia sillistä, bullista, öllistä, mitä näitä onkaan, lakittaa patsaita, ostaa ylihintaista krääsää torilta ja syödä ravintolassa jonkun toisen laittamaa ruokaa.
Jossain helvetin emäntäfantasioissani aloin kuitenkin vääntää suklaa-mustaherukkakakkua, josta olin höpöttänyt lapselle viikkokaupalla. Todettakoon, että tämä Hesarin ohje, jota mukaillen tein kakun, on täysi susi. Älkää haksahtako kokeilemaan. Mietin jo suklaamoussea tehdessäni, että eikö tähän todellakaan tule yhtään liivatetta? Miten mousse kannattelee marjakerroksen lössähtämättä? Päätin soveltaa ja lisäsin suklaatäytteeseen liivatetta. Päätin myös hyydyttää kakun kunnolla jääkaapissa, vaikka ohjeen mukaan riittää, kun moussella täytetty pohja lepäilee viileässä tyyliin vartin, kun teet marjatäytettä.
Levitin suklaamoussen keksipohjan päälle irtopohjavuokaan. Vuoka oli napakasti kiinni. Nostin vuoan syliini. Otin askeleen ja tajusin, että pohja irtoaa rämähtäen ja putoaa lattialle, samoin vetelä suklaatäyte.
Tämän jälkeisiä tapahtumia en kuvaile siveyssyistä tarkemmin. Sanotaanko nyt vain, että sanoin sanoja. Soitin puheluita. Puhuin puhelimeen asioita melko kovalla äänellä. Lopulta suklaavelli ja vuoka päätyivät muovipussiin, jonka dokumentoin jälkipolville.
Päätin kuitenkin tehdä saman kakun uudelleen. Vaihtoehtoja olisi ollut. Konditoria, joku satavarmasti toimiva luottoresepti. Vetoan siihen, että jouduin niin sanottuun tunnelitilaan. Se ajaa Renny Harlinin ohjaamaan vuosi toisensa jälkeen toimintaelokuvia mötkälemäisistä robottihaista. Se saa meidät jännittämään Euroviisujen pisteidenlaskua toiveikkaasti.
Jos se toimisi sittenkin.
No, tulihan niistä lopulta ihan kivat juhlat. Oli lihaisia makkaroita, itse tehtyä perunasalaattia, tomaatti-parsakaalipiirakkaa, munia, kirkasta coleslawia, juustopaneroitua parsaa, isomummon lusikkaleipiä, jäätelöä ja simaa. Oli serpentiiniä, poksahtelevia ilmapalloja ja riemunkiljahduksia. Oli hyvin onnellinen 3-vuotias, joka puhalsi kynttilät lösähtäneestä kakustaan niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt saada kuvaa.
Mutta siitä huolimatta. Ei ensi vuonna.
En ole nyt lopettamassa vappusynttäreitä lopullisesti, mutta haluan pitää ainakin välivuoden. Ensi vuonna haluan mennä laiskalle vappubrunssille ja katsoa teekkarikasteen parin vuoden tauon jälkeen. Kutsut voi järjestää vaikka vappua edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna. Teen kakun niin tylsällä ja miljoonaan kertaan testatulla reseptillä, etten voi epäonnistua. Tai sitten hilppaisen ihan vain tuohon Hakasen leipomoon ja ostan jotain klasaria. Tyyliin kinuskikakun. Sanon, että se on nyt muodissa, niin kuin paljaat jalat tennareissa 20 asteen pakkasella.
Onneksi jääkaapista löytyi lohdutus. Sain Hartwa-Tradelta pari ihanaa testiviiniä, muun muassa vuoden kuohuviiniksi valitun Stift Klosterneuburg Mathäi Brutin. Viini maksaa Alkossa hieman alle 16 euroa ja menee kategoriaan ehdottomasti hintansa väärti. Tuoksu oli kuohuviiniksi harvinaisen luonteikas. Maussa on rotevuutta ja hedelmäisyyttä, ja jälkimaku oli yllättävän makea, jopa lakritsimainen. Lämmetessään viini oli siinä rajoilla, oliko se makuuni hitusen makea, mutta tämä päihittää kyllä monet reilun kympin skumpat.
Avasimme pullon ukkonen taustallamme. Kadulla joku rääkäisi; viiniä suihkusi aika paljon parvekkeelta alas. Yksi vuosi vanhempina taas takana. Ihanaa, väsyttävää, opettavaista, raastavaa, maailman parasta, elämää.
Kippis sille.
Jos sua yhtään lohduttaa niin osataan me muutkin. Vappuaattona tehdessä mokkapaloja, onnistuin pudottamaan kaapista strösseleitä kaivaessani balsamico-pullon niin että se pullo kaatoi mokkapalataikinakulhon. Katselin hetken tyrmistyneenä kun taikinaa valui lattialle ennen kuin sain nostettua kulhon oikeaan asentoon. Kaiken päälle seuraavana päivänä simapullon sisältö räjähti pitkin keittiötä sitä avatessani.
Kun tämä katastrofi tapahtui, soitin itkua vääntäen mm. kaverilleni, jonka kaikki tarjottavat ja juhlat ovat aina täydellisiä. Hän paljasti leiponeensa lapsensa synttäreille kolme erää donitseja ennen kuin ne onnistuivat. Yhdet donat paloivat niin pahasti peltiin kiinni, etteivät ne irronneet, vaikka hän hakkasi peltiä seinään.
Jollain kierolla tavalla sen kuuleminen lohdutti. 😀
No, tulipahan nyt ostettua vihdoin se pienempi irtopohjavuoka, kun entinen, vähän liian iso meni rikki. Se reunusvanne oli jotenkin vääntynyt ja löystynyt.
Ai niin, mä heitin kerran rahkaan vaniljasokerin sijaan pari lusikallista ruoksaoodaa. Mies vielä urheasti söi sitä mössöä ja sanoi, että ”tää on nyt jotenkin parempaa kuin se oikea, kun tää maistuu vähän vissylle”.
Mä olen kerran tehnyt suklaakakun kolme kertaa uusiksi. Silloin kyllä lensi kakkuvuoka aika komeasti keittiön seinään. Toisen version kohdalla Heikki todisti tätä kamalaa leipomisurakkaa ja totesi vaan eteisestä, että mä lähden koiran kanssa lenkille soita, kun tilanne on rauhoittunut…
Mun tekee usein mieli heitellä tavaroita seinään, mutta silloin puren huulta ja hoen itselleni ”valkoiset tapetit, valkoiset tapetit”…. Mutta käykääpä katsomassa tuo Hesarin resepti. Mietä mieltä olette? Jos en olisi laittanut mousseen liivatetta, se ei mitenkään olisi voinut kannatella päällimmäistä kerrosta. Hyvä kun pysyi itsekään kasassa, vaikka vatkasin sokeri-ranskankermavaahdon niin kovaksi kun sen vain voi saada. Ja vaikka suklaa jäähtyessään hyytyy, moussekerros oli liivatteenkin kera niin löllö, että kakkua ei olisi saanut pitää huoneenlämmössä kuin tyyliin vartin ennen kuin se alkoi sulaa.