Joulun tilinpäätös: Raakakakakku, never again

Alan hiljalleen heräillä jouluhorteesta, mutta ihan täydellä teholla en jaksa vielä painaa. Vielä muutama laiska aamu ja iltaolut, vielä muutama ravitsemuksellisesti päin honkia menevä, mutta ah niin herkullinen ateria. Vielä pari päivää, jolloin ei tarvitse lukea juurikaan työmaileja, vaan voi lähteä heti herättyään museoon ja sushille.

Joulu oli yksi elämäni mukavimmista, vaikka lähipiirin sairastelut sitä hiukan varjostivatkin. Pian 3-vuotias tyttösemme tajusi joulun idean kunnolla ensimmäistä kertaa. Olin itsekin aivan pähkinöinä kaikesta, etsin tonttuja hyllyjen päältä ja nurkista, kihisin ripustaessani joulupalloja ja asetellessani kukkavihkoja. Ja minä en edes ole mikään intohimoinen tuunaaja tai askartelija. Mutta saduista minä pidän, ja niihin liittyvästä jännityksestä. Kihelmöivästä odotuksesta, kynttilänvalosta ja siitä tunteesta, kun huomaa tavoittavansa jotakin, jonka ymmärsi viimeksi ala-asteikäisenä.

Oli huikeaa herätä aattoaamuna siihen, kun pieni pullea naama ilmestyi viereeni, kaksi suurta silmää loistivat ja korvaani höpistiin taukoamatta ”äiti nyt on joulu, pukki tulee lahjan kanssa”. Kiljuin itsekin, että niin on, nyt on joulu! Hihitin ja juoksin ympäri kämppäämme, eikä loskasää pilannut tunnelmaa. Televisiosta tuli loputon maraton lastenohjelmia ja tuntui yhtä ihanalta, kuin silloin joskus. Koko päivä odotusta ja jännitystä, illalla saa valvoa ja televisiosta tulee koko ajan jotain kivaa.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme maalle appivanhempien luo. Siellä meitä odotti riisipuuro ja sekahedelmäkeitto. Pidän anopin sekametelisopasta, koska se ei ole liian makeaa. Ja anopille ei tarvitse kuin vihjaista, että olisi kiva kokeilla sellaista ja tällaista, ja toiveet toteutetaan heti. Nyt sain perinteisen riisipuuron lisäksi kookosmaitoon keitettyä puuroa. Oli muuten niin hyvää, että tätä voisin tehdä kotonakin, laittaa vaikkapa uuniin hautumaan.

Tyttösen täti oli leiponut taas piparkakkutalon. Sen pihamaalla on perinteisesti kirmannut mäyräkoiria, mutta tänä vuonna talo sai uuden emännän. Ei liene vaikea arvata, mikä Muumi-hahmo on meillä aika kovassa huudossa. Plikka tuntui tosin hieman hämmentyvän saatuaan mahdollisuuden syödä Pikku-Myy.

Maistelimme rosollia jo päivällä puuron kanssa. Teimme sen lisäksi illallispöytään useampaa kylmää salaattia. Alkupalat ja kalat ovat suosikkejani lähes aina juhla-aterioilla, ja niitä tuli santsattua taas useampi kierros. Rosollin lisäksi teimme italiansalaattia, vihreää salattia ja Waldrorfin salaattia sekä varsi- että juuriselleristä. Varsiversio Waldorfista saksanpähkinän kera oli suosikkini.

Kalavalikoimassa oli vahvoilla joulumausteilla höystettyä silliä, puolukkasilliä, rapusilliä sekä limemarinoituja silakoita, jotka kehittelin kesällä Berthan ravintelivaltaukseen. Nämä silakat maistuivat joulupöydässä erityisen kivoilta, koska ne raikastivat vahvaa makumaailmaa.

Pääruoissa yhdistimme perinteitä ja omia mieltymyksiämme. Syön laatikoita ihan mielelläni, jos niissä on kunnolla makua. Suosikkejani ovat nykyään kookoksella mehevöitetty bataattilaatikko sekä keittämättömästä porkkanasta tehty porkkanalaatikko. Kinkusta emme kauheasti välitä, ja kun appiukon pakastimessa oli kymmeniä kiloja hirveä, päätimme tehdä jotakin siitä.

Keksimme, että kreikkalainen Stifado-lihapatahan on makujensa puolesta suomalaista jouluruokaa. Keittelimme hirvipaistia kuusi tuntia tomattien, punaviinin, mausteiden ja juuresten kera. Mausteinen, ylikypsä liha sopi makeahkojen laatikoiden kaveriksi yllättävän kivaksi. Ei tullut taaskaan kinkkua ikävä.

Niin moni viiniasiantuntija suositteli tänä vuonna joulupöytään kuohuvaa, että päätimme juoda samppanjaa. Olin aikaisemmin löytänyt tarjouksesta Taittingerin Nocturnea, jota maistelin kesällä Tampereen Viinikylässä. Kun vielä Pullon hengetkin suosittelivat Nocturnea joulupöytään, valinta oli selvä. Onhan tuo Nocturnen pullo aivan helvetin kamala, mutta suht edulliseksi samppanjaksi tämä on varsin kiva ja sopi hyvin buffetiin, jossa oli niin salaatteja, lihaa kuin kalaa sekä aika paljon mausteita ja rasvaa.

Jälkiruoaksi tein elämäni ensimmäisen raakakakun, joka taisi olla samalla viimeinen. Antakaa minun selittää. Kakku ei ollut epäonnistunut, sielumme eivät vain kohdanneet. Yhdistelin kakussa sekä tätä Vaneljan suklaisen kookoskakun reseptiä että Voi hyvin -lehden avokado-suklaakakun ohjetta. Raaka-aineita hankkiessani huomasin, että raakaleivonta ei ole kovin halpaa puuhaa. Löysin kaapista onneksi Ruohonjuuren lahjakortin, joka tuli tarpeeseen. Sen verran mantelisatsin, luomukaakaon, kookosöljyn, taateleiden ja muun hinta kirpaisi.

Juu juu, tiedän kyllä. Raakaleivonnaiset ovat ehtaa kamaa. On paljon järkevämpää tyydyttää makeanhimonsa leivonnaisella, jossa on kuituja, proteiinia ja antioksidantteja. Ikävää vain on se, että näiden leivonnaisten kokkailusta keittiöön ei leviä huumaavaa paiston tuoksua. Ja ennen kuin alat sompailla raakaleivonnan kanssa, varmista, että sinulla on a.) todella hyvä monitoimikone tai tehosekoitin ja b.) riittävän suuri pakastin, jossa on tilaa.

Minä olen kuvitellut, että tehosekoittimeni murskaa jäät ja pähkinät näppärästi. Liotin manteleita vielä yön yli, jotta murskaaminen olisi helppoa. Mutta voi jeesus sentään mitä nyhvertämistä. Sain murskattua manteleita pari ruokalusikallista kerrallaan, koska blenderi jäi koko ajan jumiin. Minun piti tehdä vielä lisäjauhaminen käsipelillä morttelilla.

Avokadotäytteestä tuli todella jynkkyä. En ole mikään sokerihiiri, mutta lisäsin sekä hunajaa että sokeria paljon enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, jotta täyte maistuisi edes tummalta suklaalta. Lisäksi maut jotenkin katosivat täytteeseen pakastamisen jälkeen ja tajusin, että makeutta olisi saanut olla vieläkin enemmän. Jos muuten teette kuorrutevaahdon tuon Vaneljan ohjeen mukaan kookosmaidosta, tässä pari vinkkiä. Ensinnäkin, yksi kookosmaitopurkki riittää enemmän kuin hyvin suureenkin kakkuun, kaksi on liioittelua. Toiseksi, älä säikähdä, jos vaahto ei tahdo kovettua riittävästi vatkaamisesta huolimatta. Vaahto jähmettyy kyllä, kun laitat sen jääkaappiin.

Kakun säilyttäminen oli aika hankalaa, koska säilytys- ja tarjoilulämpötilan kanssa piti olla tarkkana, ettei koostumus lössähtänyt, mutta kakkua sai leikattua helposti. Minusta tuntui, että olin koko ajan siirtämässä kakkua tai jotakin tahnaa tunniksi pakkaseen, huoneenlämpöön tai puoliviileään tilaan ja raivaamassa kipoilleni paikkaa. Raakakakku oli myös turhan täyttävää tavaraa joulupöytään. Tulitikkuaskin kokoinen pala näin rasvaista ja täyteläistä herkkua on enemmän kuin riittävästi. Appiukko käkisteli palansa kanssa eikä edes yrittänyt syödä sitä loppuun. Kakussa oli kuulemma kaikkea, mitä hän ei ollut ennen maistanut, ja shokki oli liian kova. Konvehditkin oli päällystetty jollain oudolla nöyhdällä (ruiskaunokki). Laskin mielessäni raakakakun annoshintaa ja minun teki mieli huutaa,  että nyt saatana me syödään tämä kakku tai itketään ja syödään.

Olin kuitenkin hiljaa ja join konjakkia. Joulumieli ja semmoista.

Taidan jatkossa pysytellä ravintoköyhien, mutta ah niin kukkaroystävällisten höttöleivonnaisten parissa. Tuoksuttelen uunista leijailevaa pullan aromia ja jätän raakahommat niille, jotka sen paremmin handlaavat (ja joiden pakastin ei ole täynnä epämääräisiä koiran jäljestysharrastukseen tarkoitettuja veripusseja).

Tapaninpäivänä keli alkoi olla sen verran inhimillinen, että uskaltauduimme ulos. Teimme ensin pienen metsäretken tytön kanssa, taata sytytti nuotion ja söimme sen äärellä voileivät ja joimme glögit. Tämän jälkeen lähdimme vielä miehen kanssa kaksi koiralenkille Kuloveden rantaan. Iltapäivät joulun tienoilla ovat kuvaamisen ja valon kannalta maagisia hetkiä. Näissä viime vuonna otetuissa kuvissa on lumikiteitä ja ihanan huurteisia pastellisävyjä. Nyt väritys oli lähes elokuinen. Valossa oli jännä himmeänkuparinen sävy, joka loi kauniin kontrastin siniharmaan veden ja taivaan kanssa.

Kylänraitilla oli oikein ruuhkaa, ainakin nääs kuusi autoa tuli vastaan. Moni muukin pysähtyi Kutalan kasinolle ikuistamaan maisemia ja iltapäivän valoa.

Kiitokset taas kasvaneelle lukijakunnalle yhdestä uudesta vuodesta Savusuolan matkalla. Tämä on ollut tähänastisista bloggausvuosistani paras, ennen kaikkea tapaamieni ihmisten ansiosta. Kiitos teille kaikille ja lämpöistä, ihmisen mittaista, turvallista ja maukasta vuotta 2016! Huomenna juhlistan vuodenvaihdetta Masussa ja alan sen jälkeen juonia teille uutta fiksua ja vähemmän fiksua luettavaa.