Kesäpäivä Kangasalla: leivoksia, marjaviiniä ja juustoa

Tänä kesänä olen vihdoinkin tehnyt sitä, mistä olen joka vuosi jauhanut tekemättä mitään asian eteen: kotiseutumatkaillut. Suomessa ja jo Pirkanmaallakin on todella paljon hienoja paikkoja, mutta silti nurisen aina, kuinka tylsää, ankeaa ja hankalaa kaikki on. Ei se pidä paikkaansa. Täällä on todella paljon kaunista luontoa ja idyllisiä maaseutupuoteja. Hankaluus vain on siinä, että autottoman ihmisen on helpompi lentää Tampereelta Rynkyllä Barcelonaan ihastelemaan Gaudin arkkitehtuuria kuin hankkiutua Pälkäneelle juustoputiikkiin.

Nyt olen jaksanut selvitellä, mitä kaikkea mielenkiintoista ja maukasta alle 100 kilometrin säteellä Tampereesta löytyy. Ja täältähän löytyy yllättävän paljon, jos vain autoilee. Toissaviikonloppuna teimme täsmäiskun Kangasalle ja Pälkäneelle. Ystäväni on monesti hehkuttanut Paakaria, joka on sekä kahvila-konditoria että ravintola aivan Kangasalan keskustassa. Ravintola oli valitettavasti lauantaina kiinni (mikä ihmetytti, koska se on auki sunnuntaisin, voiko pyhäpäivä olla kannattavampi, kun työvoimakulut ovat puolet kalliimmat?), mutta kahvila oli auki iltapäivään saakka. Hieman harmitti, että leipävarastomme olivat täynnä. Paakarissa tehdään muun muassa omaa, kovasti kehuttua näkkileipää.

Nautiskelimme leivokset ja teet kahvilan sisäpuutarhassa. Ajatukset karkasivat jonnekin Etelä-Eurooppaan, vaikka viereinen autotie hieman idylliä häiritsikin. Tästä paikasta tuli mieleen uinuva puutarha. Haluan testata joskus ravintolankin, mutta ensin pitää selvittää bussivuorot tai hommata James kuskaamaan meidät, koska haluan tutustua myös ravintolan viinilistaan.

Valkosuklaakuorrute kätki marjaisan mustikkatäytteen.
Valkosuklaakuorrute kätki marjaisan mustikkatäytteen.
Perinteisessä kinuskileivoksessa oli mukavasti omenatäytettä.
Perinteisessä kinuskileivoksessa oli mukavasti omenatäytettä.

Terassista tuli mieleen kätketty puutarha.
Terassista tuli mieleen kätketty puutarha.

Teehetken jälkeen jatkoimme Lahdentietä Pälkäneelle, missä sijaitsee Rönnvikin viinitila. Tavallaan tunnen tämän paikan tosi hyvin, mutta en ole koskaan käynyt täällä. Olen tehnyt copyn hommia mainostoimistossa, joka on tehnyt Rönnvikin markkinointia. Oikoluin yhden kesän vesi kielellä kuvauksia Rönnvikin tilaviineistä ja fiilistelin kuvauksia miljööstä ja viinipuodista, mutta sain vasta nyt aikaiseksi hankkiutua paikan päälle.

Haluaisin joskus käydä täällä kunnon tastingissa, mutta nyt tyydyimme shoppailemaan viinipuodissa ja ihmettelemään päärakennuksen yläkertaan järjestettyä pontikkapannunäyttelyä. Jep, oikein luit. Ja niitä takavarikoituja pannujahan piisasi. Harmi, että paikan päällä ei ollut opasta tai esitteitä, joissa olisi kerrottu enemmän pannuista ja siitä, miten ne ovat päätyneet Rönnvikiin. Tänne voisi järjestää oikein kunnon show´n, jossa opas kertoisi kaskuja männävuosien viinankeitosta ja vetäisi porukalle vaikka tietovisan. Kuinka monta päivää perunaviinaa voi säilyttää koulun säilytyslokerossa, ennen kuin boksi räjähtää? Mieheni tietäisi tähän heti vastauksen.

Siinä on tynnyri poikineen.
Siinä on tynnyri poikineen.

Aijaijai, millähän se Virtasen Maukka nykyään ponunsa keittää.
Aijaijai, millähän se Virtasen Maukka nykyään ponunsa keittää.

Viinipuodista nappasimme mukaamme pari marjaviiniä, jotka sopivat erilaisten ruokien kylkeen. Mustaherukkaviini Kostian Kutsua valmistetaan useilla kuivuusasteilla. Valitsimme rutikuivaksi luonnehditun ruokaviinin, jossa sokeria on 8grammaa/litra. Tämä säästetään varmaan syksyyn oikein voimakkaan lihapadan kumppaniksi. Olen kehitellyt jonkinlaista reseptiä peurasta ja laventelista. Saapa nähdä, sopisiko tämä yhdistelmään.

Ostimme myös Rönnvik-viherherukkaviiniä. En nyt muista, valitsinko makean vai puolimakean version. Vinkkinä valmistajalle, että sokerimäärä olisi hyvä merkitä etikettiin. Olen joskus maistanut puolimakeaa versiota, ja sekin oli omaan makuuni tarpeeksi makea aperitiivi-, jälkiruoka- tai yömyssyviini. Luulen ottaneeni puolimakean, koska haluan maistaa marjaviineissä myös marjojen luontaiset hapot ja raikkauden.

Suosittelen suomalaisia tilaviinejä lämpimästi. Hifistelijät varmasti märisevät nyt, että ei se ole viiniä, jos sitä ei ole valmistettu rypäleistä. Whatever. Suomalaiset marjaviinit – anteeksi, alkoholipitoiset aikuistenjuomat – ovat hyviä. Olen maistanut lukuisia luonteikkaita, ihanan marjaisia ja laadukkaita marjaviinejä, joilla ei ole mitään tekemistä imelän Metsmaansik-liköörin kanssa. Harmi, että Suomea ei osata markkinoida ruoka- tai viinimaana, sillä täällä on paljon mielenkiintoisia ja laadukkaita tuotteita ja raaka-aineita. Itsekin keskityn liian usein moittimaan kaikkea sitä, mikä on huonosti, kömpelöä ja noloa. Toisaalta pyyhkeitä pitää heittää vähän tuottajienkin suuntaan. Kuluttajat eivät voi löytää ihania maalaistiloja- ja kauppoja, jos niitä markkinoidaan vain matkailuinfojen väsähtäneissä lehtisissä. Paikat ovat usein julkisen liikenteen ulottumattomissa. Tuottajien pitäisi sekä jalkautua enemmän kaupunkien yleisötapahtumiin että markkinoida itseään kekseliäämmin, enemmän ja laajemmalle yleisölle.

Myynnissä oli myös naapurin Heikkilän juustolan juustoja. Valitsin 28-prosenttisen, pehmeän ja voimakkaan Rudolfin. Oli todella hyvää. Söimme tätä yhtenä iltana piknikillä italialaisen Goudan kanssa. Suomalainen pieksi kisan 6-0.

Tänne ei ulkopuolinen uskalla mennä kurkistelemaan...
Tänne ei ulkopuolinen uskalla mennä kurkistelemaan…

 

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*