Pargan keskusta

Maukkaita ravintolatärppejä Pargasta

Sateinen sunnuntai on otollista aikaa kirjoittaa vihdoinkin kesälomamatkastamme. Vietimme alkukesällä kaksi viikkoa Länsi-Kreikan Pargassa, Albanian lähellä. Halusimme lomakohteeseen, joka ei ole aivan täyteen ammuttu, ja jonka lähellä on kiinnostavaa nähtävää ja vaelluspaikkoja.

Varasimme ihan Aurinkomatkojen pakettireissun. Hotellimme Alea Resort on pienehkö huoneistohotelli. Hotellissa on allasalue ravintoloineen ja baareineen, mutta se ei ole mikään megalomaaninen viihdekeskus. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja sijainti hyvä. Hotellista oli upeat näkymät vuorille ja merelle. Keskustaan, rannalle ja lähikyliin oli noin puolentoista kilometrin kävelymatka. Hotellin minibussi myös kuskasi asukkaita päivittäin ilmaiseksi sekä rannalle että Pargan keskustaan ja sieltä takaisin.

Parga hyvä hotelli
Parga huoneistohotelli
parga_hotelli_appelsiini

Vaikka hotellissa ei ollutkaan Bamse-nallea ja valtavaa uima-allasosastoa liukumäkineen, sekä taaperot että murrosikäiset näyttivät viihtyvän alueella hyvin. Joissakin matkaoppaissa Pargaa ei suositella lapsiperheille, koska kaupunki on kovin kukkulainen. Jyrkillä liuskekivikujilla on välillä vähän kinkkistä kulkea vaunujen tai rattaiden kanssa. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, ja hankalista mäistä ja kujista selviytyy pienellä sporttihengellä. Me tosin jätimme rohkeasti rattaat kotiin, ja niin vain 3-vuotiaamme jaksoi vaeltaa yllättävänkin pitkiä matkoja. Mies sai myös hyvää treeniä kantaessaan väsynyttä matkalaista välillä harteillaan. 😀

Vaikka mäkisessä maastossa selviytyy neuvokkuudella lapsen kanssa, Parga on hankala kohde liikuntarajoitteiselle. Myös Alea Resort on vaikea majoituspaikka pyörätuolin tai rollaattorin avulla liikkuvalle. Alueella on nimittäin pari jyrkkää mäkeä ja paljon portaita.

Toinen kaupunkia luonnehtiva piirre on värikkyys. Pargasta huomaa, että kaupunki on ollut aikoinaan italialaisten hallussa. Rakennukset hehkuvat mehevissä väreissä, joita näkee paljon Italiassa ja Espanjassa. Perinteinen kreikkalainen rakennustyyli on vaaleampi ja pelkistetympi: valkoisia rapattuja taloja kreikansinisin koristein. Parga sen sijaan on suloisen karnevaalihenkinen, kuin värikäs merestä kohoava timantti. Turistit eivät ole vielä kansoittaneet kaupunkia, vaan paikallisilla on varaa asua keskustassa. Mustiin pukeutuneet mummot päivystävät penkeillään katujen varsilla ja kuivattavat pyykkiä ikkunoilla.

 

Pargan keskusta
parga_oranssi_talo
parga_kissa_skootteri
parga_moottoripyora
parga_mummo
parga_nakymakylaan

Ravintoloiden hintataso on Pargassa hitusen korkeampi kuin Kreetalla, jossa olemme käyneet parina aikaisempana kesänä. Hinnat ovat silti paljon edullisemmat kuin Suomessa. Seitsemän hengen seurueessamme oli viisi aikuista, murrosikäinen ja taapero. Tilasimme joka ilta pöydän täyteen ruokaa ja viiniä, ja kallein laskumme taisi olla hieman yli 90 euroa. Parhaimmissa paikoissa söimme jopa alle 60 eurolla.

Ensimmäisenä iltana kävimme yhdessä Pargan parhaaksi rankatussa ravintolassa, kalataverna Stefanosissa. Stefanosiin kannattaa varata pöytä, sillä ravintola oli ilta täynnä. Stefanosilla on oma kalastusalus, jonka kyljessä lukee ylpeästi ”We are fishing for Stefanos”. Asiakas saa joka päivä takuulla tuoretta ruokaa, ja lista elää sen mukaan, mitä merestä kulloinkin nousee. Söin täällä lomani parhaan kala-annoksen, paikallista vaaleaa Dorado-kalaa, joka tarjoiltiin kokonaisena ja hiillostettuna. Myös Stefanoksen kasvisannokset yllättivät positiivisesti. Pidin esimerkiksi marinoidusta punajuuresta. Stefanos ei ole vain illallisravintola, vaan sieltä saa myös lounasta. Lounasaikaan ravintolasta on myös helpompi saada pöytä.

Parga kalaravintola Taverna Stefanos

Parga kalaravintola Stefanos paras kalaravintola
Parga hyvä kalaravintola Stefanos

Toinen vanha, suosittu ja erittäin hyvä pargalainen taverna on Sakis. Se sijaitsee ravintoloita pursuilevassa yläkylässä noin kilometrin päässä ydinkeskustasta. Sakis on toiminut 50-luvulta asti, ja ravintoloitsijan otteesta huomaa, että paikka on hänelle enemmän kuin pelkkä elinkeino. Paria kuivahkoa piirakkaa lukuun ottamatta ruoka oli erinomaista. Isäntä tuli itse laskemaan laskun pöytään aterian päätteeksi, ja joka kerta hän ”unohti” laskuttaa yhden ruokalajin. Söimme täällä valtavia illallisia noin 58 euron hintaan. Jääkylmät ouzot tarjoillaan aperitiiveiksi talon tervehdyksenä.

Sakisiin kannattaa tulla alkuillasta, sillä heti seitsemän jälkeen ravintola on täpötäynnä. Innokkaimmat jonottavat pihalla yli puoli tuntia saadakseen pöydän, ja odottelijoille tarjoillaan kylmää ouzoa. Aterian päätteeksi isäntä tuli kättelemään seurueemme, ja paikasta jäi todella lämmin ja henkilökohtainen fiilis.

Parga hyvä ravintola Sakis

Maalaismaisempaa tunnelmaa löytyy Anthousasin pikkukylästä. Se sijaitsee reilun kolmen kilometrin päässä keskustasta. Meidän hotelliltamme Anthousasiin oli parin kilometrin matka – valitettavasti ylämäkeä. Onneksi jaksoimme tarpoa, sillä täältä löytyi yksi matkan parhaista ravintoloista. Ravintola- ja hotelli Oasis sijaitsee Anthousasin keskustassa. Ravintola on todellinen keidas, sillä terassi on ihanan vehmaalla sisäpihalla oliivipuiden suojassa.

Hinta-laatusuhde oli aivan ässä. Lista eli päivittäin raaka-aineiden mukaan. Isäntä ei suositellut ruokia, joiden raaka-aineet eivät olleet parhaimmillaan. Oasiksen moussaka oli matkamme paras. Söin täällä myös uskomattoman hyvää okraa. Okra on hernettä muistuttava palkokasvi, joka tarjoiltiin Oasiksessa pitkään haudutettuna runsaan öljyn ja mausteisen tomaattikastikkeen kera. Ruoka voi näyttää vaatimattomalta, mutta se oli mielettömän hyvää. Okran kuori suli suuhun ja kastike oli ihana.

Oasiksen palvelua kuvaa se, että kun emme saaneet myöhään illalla taksia, ravintoloitsijan veli heitti meidät omalla autollaan hotellille. Yritimme tarjota hänelle kymppiä korvaukseksi, mutta mies naurahti, että tarjoatte minulle bissen, jos tulette tänne vielä uudelleen. Ravintoloitsijan mahtava tytär sulatti taaperomme sydämen. Toinen papatti kreikkaa ja toinen omien sanojensa mukaan englantia. Tytöt häippäsivät hotellin toimistoon katselemaan koneelta paikallisia lastenohjelmia, ja perheen isoisä katsoi heidän peräänsä.

Parga ravintola Oasis
Ravintola Oasis Parga
parga_ravintola_oasisi_lapset

Vietimme miehen kanssa myös oman treffi-illan. Aloitimme sen cava- ja kahvibaari Brazilian Green Cupista. Paikalla on viehättävä pieni terassi. Tarjolla on laadukkaita kahveja ja kohtuullinen valikoima cavoja ja proseccoja. Kuohuviinien puute on ainoa asia, joka minua häiritsee kreikkalaisessa ruokakulttuurissa. Paikallisten kuohareiden taso on vaihteleva ja valikoima suppea. Viinikaupoissa ja ravintoloissa tarjolla on lähinnä Freixenetiä ja Codorníuta, jotka ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa.

Brazilian Green Cupissa saimme kuitenkin ihan hyvää proseccoa ja cavaa. Juomien kanssa tarjoiltiin valtava kipollinen meheviä kirsikoita. Täällä oli mukava nostattaa ruokahalua ja seurata kylänraitin vilinää.

Parga Brazilian Green Cup cava-bistro
parga_skumparavintola_lasi

Skumppalasillisten jälkeen siirryimme naapuriin ravintola Filomilaan. Sen tyyli on italialais-kreikkalainen, ja ravintola on hiukan hienompi paikka kangaspöytäliinoineen ja laadukkaine viinivalikoimineen. Annokset ovat kalliimpia kuin paikallisissa tavernoissa, mutta täällä oli kiva käydä juhlistamassa romanttista iltaa.

Söin erinomaisen simpukkarisoton. Alkupalaksi tilaamamme antipasto-lajitelma oli niin valtava, että jätimme osan maukkaista salameista ja juustoista syömättä, jotta pääruoalle jäi tilaa. Hyvän viinilistan lisäksi taitavasti tehdyt klassikkodrinkit jäivät mieleeni. Illan hämärtäessä sisäpiha valaistiin tunnelmallisesti. Kävimme lopuksi vielä Filomilan vieressä sijaitsevassa Pargan tislaamossa, joka valaistaan myös illalla kauniisti. Muistikuvani ovat vähän hatarat, mutta maistelimme tietääkseni talon omaa brandya ja rakia.

Parga italialainen ravintola Filomila
Parga italialainen ravintola Filomila
parga_ravintola_filomila_simpukka
Pargan tislaamo
Kirjoittelen vielä erikseen kivoista nähtävyyksistä ja vaelluskohteissa Pargassa. Järjestimme huoneemme parvekkeella taas perinteisen kreikkalaisen illallisen ja teimme itse törkeän hyvää saganaki-juustoa. Reseptejä ja makuja on siis luvassa lisää.

Kahden viikon perusteella ei tietenkään voi saada kovin syvällistä kuvaa paikallisista erikoisuuksista. Kuten alussa mainitsinkin, mereneläviä oli tarjolla paljon enemmän ja kohtuullisempaan hintaan kuin Kreetalla. Nautiskelin loman aikana ihania simpukkapannuja, mustekalarenkaita ja kalaa. Pargan parhaita löytöjä olivat okra ja muut hyvin maustetut ja haudutetut palkokasvit. Kaikkien papukammoisten pitäisi saada maistaa näitä herkkuja. Mielikuvat jauhopavuista eivät varmasti riivaa enää sen jälkeen.

 

16 Kommenttia

  1. Tuttuja rafloja ja maisemia! Yllättävän hyvin Pargassa pärjäsi lopulta rattailla, kun olimme siellä vauvan kanssa viikon. 🙂

    • Jep, kyllä siellä paljon näkyi perheitä rattaiden ja vaunujen kanssa. Jos on suht ketterät vaunut, ne voi kantaa hankalimmissa paikoissa portaista. Hankalempaa tuolla tosiaan on, jos kävely on vaikeaa.

  2. Oih 🙂

    • Niinpä! Mulla on nyt jo ikävä. Kaksi viikkoa iloitsin siitä, miten kivaa on palata töihin, ja nyt suunnittelen jo seuraavaa lomaa..

  3. Ei Parga ole mikään mahdoton paikka liikkua. Tosin ei ole kokemusta lastenrattaiden kanssa liikkumisesta.

    • Ei mahdoton, mutta jos lapsemme olisi ollut tuolloin vaunuiässä, olisi se vähän raskasta ollut nostella vaunuja portaikoissa. Ja huonompikuntoiselle/jalkaiselle suht pienetkin korkeusvaihtelut voivat olla vaikeita. Tämmöiselle perusterveelle koheltajalle oli ihan helppoa, ja kolmenvanhakin selviutyi kävellen, tosin välillä kannettiin reppuselässä. 🙂

  4. Parhaita tavernoita ovat mielestäni Dokos, Krioneri, ja yksi jonka nimi ei nyt tule mieleen….sijaitsee kuitenkin vanhan keskustan kujalla risteyksessä. On auki myös lounasaikaan.

  5. Se kiva paikka jonka nimeä en heti muistanut, on Kantouni. Kannattaa kokeilla. Pöytiä on sekä alempana että portailla.

  6. Tosi hyvä tilanne, vajaa kuukausi niin sitten istutaan jo jossain kivassa tavernasta tai kahvilassa Pargan elämän keskellä. Tämä vuosi on ollut sellainen ettei suosikkikuukautena toukokuussa ole päästy Pargaan. Syyskuu on myös mieluisa kun ei ole liian kuumaa. Ensi vuonna sitten voi olla jo pidempään eli vähintään 2 viikkoa, mieluusti kolme.

  7. Syyskuun reissu Pargaan tehty. Ihana matka, hotellissa ennestään tuttuja vieraita. Paljon ihania kokemuksia tältäkin matkalta, seuraava kerta sitten kaksi viikkoa. Aina sama luottohotelli ilman muuta. Parhaaksi tavernaksi osoittautui tällä kertaa Yannis joka on lähellä hotellia. Kaksi kertaa siinä tuli käytyä viikon aikana. Jos ei mene heti kun avaavat eli klo 17 tienoilla, saattaa joutua jonottamaan pöytää.

  8. Tämän vuoden suosikkiravintolaksi muodostui Yannis joka on lähellä hotellimme. Aiemminkin on siinä käyty mutta muutamia vuosia oli väliä. On ihan aito kreikkalainen taverna, ruoka ok ,palvelu loistavaa. Myös moni hotellimme vieras kertoi samaa kun olin puhunut paikasta. Kokemuksen mukaan se paras.

  9. Savusuolaa… hotellimme oli Tropical. Niin on ollut jo 20 kertaa .

  10. Myös Dokos on ok taverna. Siinä tulee käytyä joka lomalla. On myös aika lähellä Tropical hotellia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.