helppo lakkakakku

Ylellinen valkosuklaa-lakkakakku

Rakastan lakkaa eli hillaa, siis suomuurainta. Sen syväää makua, jossa on häivähdys jäistä maata. Syön arvokkaat marjat kuitenkin useimmiten sellaisenaan. Lakka on liian kallista ja liian hyvää epäonnistuneisiin kokeiluihin, joten olen ollut niissä varovainen. Nyt uskalsin kuitenkin leipoa helpon lakkakakun. Ylellinen valkosuklaa-lakkakakku on täyteläistä, makeaa ja aidon lakan makuista, mutta kuten kaikki hyydykekakut, se on yksinkertainen valmistaa.

Täyteläisyyden ja raikkauden liitto

Löysin ohjeen hieman yllättäen Metsä-lehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa tuorejuustotäytteeseen ei tule lainkaan liivatetta, vaan se pysyy kiinteänä juuston ja suklaan rasvan avulla.

Päätin kuitenkin laittaa täytteeseen hieman liivatetta. Pelkäsin, että paksu lakkakuorrutus lössäyttäisi kakun reunoilta heti, kun avaisin irtopohjavuoan reunat. En todellakaan halunnut ottaa sitä riskiä, että kalliit lakat menisivät hukkaan, joten pelasin varman päälle ja hyydytin kakun. Koostumus oli kiva, napakka ja pehmeä, ja kakku säilytti muotonsa.

Metsä-lehden kuvassa kakun kiille on täysin sileä. En jaksanut paseerata hilloa, mutta surautin sen soseeksi sauvasekoittimella. Siemensattumia jäi hieman näkymiin, mutta se ei haitannut minua. Kakkuun tuli mielestäni enemmän aitoa lakkaisuutta, koska siemenet ja niiden pureksiminen ovat osa koko juttua.

Bastogneja tai piparkakkuja pohjaksi

Suosittelen lämpimästi käyttämään Bastogne-keksejä tässä kakussa. Monissa muissa juustokakuissa pohjan keksimurulla ei ole niin väliä, ja minäkin käytän milloin kaurakeksejä, milloin Digestivejä tai Dominoita.

Bastogne-kekseissä on kandisokeria ja kanelia. Mausteinen, hieman jouluinen makumaailma sopii lakkoihin ja valkosuklaaseen älyttömän hyvin. Myös piparkakut sopivat pohjaan, ja lakka-valkosuklaajuustokakku puolestaan maistuu vaikka jouluaterian jälkiruokana. Kakku ei ole monimutkainen, mutta siinä on luksuksen tuntua ja suomalainen makumaailma.

VINK: Jos haluat, voit toki paseerata lakat eli painella ne tiheän siivilän läpi, jotta kakkuun ei tule siemeniä. Tässä tapauksessa hilloa kannattaa käyttää hieman enemmän, sillä paseerauksessa syntyy hävikkiä.

VINK VINK: Kakkuun tulee paljon täytettä. Suosittelen käyttämään yli 22-senttistä vuokaa, jotta massa mahtuu astiaan.

VINK VINK VINK: Anna kakun hyytyä jääkaapissa useita tunteja ennen kuin teet kiilteen. Voit tehdä kakun pohjan ja täytteen edellisenä päivänä ja kiilteen seuraavana. Varaa myös kiilteen hyytymiseen aikaa.

Lakka-valkosuklaajuustokakku

22-senttiseen tai suurempaan irtopohjavuokaan

Pohja:

  • 200 grammaa LU Bastogne -keksejä
  • 75 grammaa voita

Täyte:

  • 400 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 desiä vispikermaa
  • 0,5 desiä tomusokeria
  • 140 grammaa valkosuklaata
  • 1 desi lakkahilloa
  • 3 liivatelehteä
  • 2 teelusikallista sitruunamehua

Kiille:

  • 2 – 3 desiä lakkahilloa
  • 3 liivatelehteä
  • 1 ruokalusikallinen sitruunamehua

  1. Paseeraa halutessasi lakkahillo valmiiksi. Tee kakun pohja. Murskaa keksit morttelilla, käsin tai tehosekoittimessa hienoksi jauheeksi. Sulata voi ja sekoita se keksimurskaan. Pingota irtopohjavuokaan leivinpaperiarkki. Painele keksimuru tasaisesti vuoan pohjalle.
  2. Tee seuraavaksi täyte. Pane täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa valkosuklaa paloiksi ja sulata se miedolla lämmöllä sekoitellen kattilassa tai vesihauteessa. Anna suklaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Vispaa kerma vaahdoksi.
  4. Lisää tuorejuusto ja tomusokeri suklaasulaan ja vatkaa tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon kermavaahto ja lakkahillo.
  5. Kuumenna täytteeseen tuleva sitruunamehu mikrossa. Puristele enin vesi pois liivatelehdistä. Sulata ne kuuman sitruunamehun joukkoon ja sekoita. Anna nesteen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
  6. Kaada liivateneste ohuena nauhana kakkutäytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Siirrä kakku jääkaappiin. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.
  7. Tee lopuksi kiille ja ota kakku tämän ajaksi huoneenlämpöön. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta sitruunamehu kattilassa. Puristele liivatteet ja sekoita ne mehuun.
  8. Sekoita nesteen joukkoon lakkahillo. Halutessasi voit soseuttaa seoksen sauvasekoittimella, niin kiilteestä tulee tasaisempaa.
  9. Anna kiilteen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada se tasaisesti kakun päälle. Pane kakku vielä pariksi tunniksi jääkaappiin. Irrota vuoan reunat varovasti veitsen avulla ennen tarjoilua.

juusto-lakkakakku

valkosuklaa-lakkakakku

Valkosuklaa- ja suklaakakkuja

Toinen ihastuttava marja-suklaakakku on vadelma-suklaakakku, johon ei tule lainkaan liivatetta. Kakku pysyy kiinteänä ihan rehdisti kovan rasvan voimalla. 😀 Toki sitä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Tuli muuten mieleen, että lakka-valkosuklaaversio tuosta kakusta voisi olla aikas ihana. Pankaahan kokeiluun, ellen minä ehdi ensin.

Jos pakastit kesän mansikoita, niistä voi tehdä unelmankauniin vaaleanpunaisen mansikkajuustokakun. Kakku on raikas ja hieman kirpsakka. Tykkäsin kovasti, ja kakun väristä tulee mieleen vanhan Muumi-animaation tunnarin vaaleanpunainen pilvi.

Klassista suklaakakkua kaipaaville suosittelen Stockmannin mutakakkua. Ohje on seurannut mukanani jo viitisentoista vuotta, enkä ole parempaa löytänyt. Stockan mudcakesssa on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään ylimääräistä. Sitä voi tuunata kahvitilkalla, viskillä tai makusiirapeilla, mutta kakku on tuollaisenaankin täydellinen.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.