Lueskelin naistenlehtikasaani. Pari viikkoa vanhassa Annassa huomioni kiinnittyi lukijapalautteeseen, joka liittyi ruoanlaiton rooliin elämässämme. Lukija kirjoitti näin:
”Elämässä on muutakin kuin ruoanlaitto. Esimerkiksi käsityöt, lukeminen, liikunta, sosiaalinen kanssakäyminen jne. Ruoanlaiton rooli on viime aikoina todella paisunut. Nimim. Arkiruualla pärjännyt.”
En jäänyt miettimään väitettä siitä, että elämässä on muutakin kuin ruoka. Tietenkin on. En minäkään jaksa kokata mitään monimutkaista ja työlästä, kun olen väsynyt tai aika on kortilla. Ruoan lisäksi elämässäni on perhe, työ, harrastukset ja ystävät, joiden välillä yritän tasapainoilla, vaihtelevalla menestyksellä.
Kiinnitin huomiota kirjoittajan nimimerkkiin, Arkiruualla pärjännyt. Nimimerkki vihjaa, että ruoan harrastaminen on jotenkin elitististä. Kulinarismilla on hiukkasen samanlainen kaiku kuin taannoin vaikkapa golfaamisella. Kyllä se kunto pesäpallollakin nousee, perkele.
Olen kirjoittanut tästä lukuisia kertoja, mutta toisto ei näköjään ole pahitteeksi. Siis: ruoan harrastaminen ei ole sama asia kuin nenän nyrpistely tavalliselle arkiruoalle. Juuri sitähän meidänkin perheessämme syödään. Halpoja laatikoita, pastoja, wokkeja ja keittoja. Pitkään haudutetut possunlavat ja ramen-munat ovat kiireettömien viikonloppujen iloja. Muuten mennään hyvin perinteisellä linjalla sen mukaan, mitä jämiä jääkaapissa on, ja mitä ruokaa on helppo tehdä monen päivän satsi.
Pidän ruokaohjelmissa-, -blogeissa ja -lehdissä juurikin siitä, että ne antavat virikkeitä tavallisen arkisafkan tuunaamiseen. Voisin mainiosti elää suomalaisella kotiruoalla, jos kukkaro ei kestäisi ravintolakäyntejä ja kaikki eksoottiset mausteet ja raaka-aineet olisivat jostain syystä pannassa.
Arkiruokaan liittyy jostain käsittämättömästä syystä sellainen harha, että se olisi vastapuolella ravintolaruoan tai sashimin kanssa. Mahtaako muissa maissa olla tällaista vastakkainasettelua? Minun on vaikea kuvitella, että italialainen puuskahtaisi, että koska ruoka on hänelle yhdentekevä juttu, hän syö vain kotiruokaa. Italialaisethan rakastavat juuri kotiruokaa ja vuosisatoja vanhoja reseptejä, koska he kunnioittavat ruokaa. Väheksyisikö japanilainen tuoretta kalaa siksi, että hän syö kotonaan ”vain ihan tavallista arkisushia”?
Arkiruoan ylistäminen ja kulinaristeille tuhahtelu kertoo mielestäni siitä, etteivät suomalaiset osaa arvostaa ja vaatia tarpeeksi hyviä raaka-aineita. Arkiruoan mielletään usein olevan yhtä kuin nahistuneet keittojuurekset, valmiiksi marinoitu, paistettaessa muruksi hajoava broileri ja mössöksi keitetty pussipasta.
Se on surullista, koska samat jauhelihakeitot ja kinkkukiusaukset voi valmistaa samalla rahalla ja usein halvemmalla, samassa ajassa, mutta paljon herkullisempina, kun käyttää hyviä raaka-aineita. Kun vaivautuu opettelemaan kuorimaan ja paloittelemaan kasvikset niin näpsäkästi, että homma hoituu nopeammin kuin ehdit sanoa ”Temptation Island alkaa kohta”.
Väitän, että vaikka aikaa ja rahaa olisi vähän, arkiruoastakin voi tehdä taivaallisen kokemuksen. Kokosin tähän muutaman vinkin, joiden ansiosta minä jaksan mättää viikosta toiseen samoja kiusauksia ja keittoja, koska ne ovat yksinkertaisesti niin hyviä:
1. Heivaa ruokakerma helvettiin ja osta oikeaa kermaa. Kuohukerma on usein halvempaa kuin mauton ja laiha kasvisrasvasekoite. Jos pelkäät, että ruoasta tulee liian rasvaista, käytä kermaa vain tilkka ja lorauta nesteeksi vettä tai maitoa.
2. Käytä oikeita yrttejä ja perusmausteita maustesekoitusten, aromisuolan ja kuutioiden sijaan. Maustesekoituksissa on usein yllättävän paljon suolaa. Lisäksi ne tulevat kalliiksi ja pilaantuvat, jos hankit jokaiselle ruokalajille oman mausteensa. Jos sitruunapippuri kuivuu purkin pohjalle, älä osta sitä. Osta sen sijaan tuore sitruuna. Tuore kala ei kaipaa sen lisäksi muuta kuin suolaa ja pippuria.
3. Osta yrttejä kesällä, kun ne ovat edullisimmillaan. Kuivaa yrttejä itse talven varalle, ellet jaksa kasvattaa niitä. Bongaile kaupoista kotimaisia Sallisen mausteseoksia. Ne ovat niitä suuriin, koruttomiin muovipurkkeihin pakattuja. Salliselta saat samalla hinnalla 130 gramman jättipurkin tilliä kuin Santa Marialta pienen putilon.
4. Hyödynnä kuivunut leipä uuniruokien kuorrutuksessa. Saat laatikkoon ihanan rapsakan kuoren, kun murustelet päälle tummaa tai vaaleaa leipää ja hiukan juustoa.
5. Peruna, porkkana, lanttu, palsternakka, juuriselleri ja punajuuri ovat upeita raaka-aineita. Syö reilusti niitä, ellet ymmärrä fenkolin ja avokadon päälle. Älä kuitenkaan osta valmiita, vakuumiin pakattuja keittojuureksia. Ne ovat nahistuneita ja suhteessa paljon kalliimpia kuin vaikkapa perunapussi.
6. Älä osta valmiiksi marinoitua lihaa, kalaa tai kanaa. Et opi maustamaan ruokaa itse, ja marinadeissa on valtavasti suolaa. Jopa kolmannes lihasta haihtuu vesihöyrynä ilmaan, kun paistat sen. Häviät sekä rahassa että maussa.
7. Älä ylikypsennä raaka-aineita. Kiusaukset ovat parhaimmillaan pitkään hautuneina. Sen sijaan pitkä kypsennys täydellä teholla tekee broilerista ja possusta kengänpohjaa. Pasta täyttää paremmin, kun jätät siihen hieman purutuntumaa etkä keitä makaronia mössöksi.
8. Jotta oppisit kypsentämään ja maustamaan ruoan, maistele, haistele ja tunnustele raaka-aineita. Havainnoi, mitä uunissa ja paistinpannulla tapahtuu ja luota aisteihisi. Ruoanlaitto on helppoa, kunhan teet ruoalle jotakin etkä katoa toiseen huoneeseen ja ihmettele, miksi kastike paloi taas pohjaan.
9. Uhraa muutama sekunti ruoan suunnitteluun. Riisistä tulee parempaa, kun panet sen likoamaan veteen heti töistä tultuasi. Häärää hetki muita kotihommia, kaada tärkkelysvesi riisistä pois ja aloita ruoanlaitto. Mieti aamulla 30 sekuntia, mitä syötte illalla. Jos aiot tehdä ruokaa pakastimessa olevasta jauhelihasta, ota se sulamaan jo aamulla. Alle kymmenen sekunnin homma.
10. Mieti, onko ruoanlaitto todellakin pois television katselusta tai sosialiseeraamisesta. Voit kuoria perunat vadissa samalla, kun istut sohvalla ja vahtaat Kaunareita, kuten mummoni teki. Voit skypettää tai puhua kaiuttimen kautta puhelimeen, kun kokkaat. Jos ruoanlaitto ei vaadi intensiivistä lieden kyttäämistä, voit plärätä välillä Facebookia tai kirjoittaa vaikkapa rönsyilevän bloggauksen mieltäsi kuohuttavasta aiheesta. Tai ihan vain raapia pakaroitasi ja tuijottaa tyhjyyteen.
Ja nyt suunnittelemaan ensi viikon ruokalistaa. Mielessäni pyörivät siskonmakkarakeitto ja lohikiusaus. Helppoa ja hyvää arkiruokaa. Sen ansiosta ihminen paitsi pysyy hengissä, myös tulee hurjan onnelliseksi.
Amen!
😀
Reaktioni oli käydä täällä hihkaisemassa ”amen!, mutta kappas, Terhi ehti ensin. Taidolla tarinoitua asiaa!
Voi kiitos! Tämä oli tämmöinen tosi impulsiivinen purkaus, joka sai kimmokkeen siitä, kun lueskelin Annaa iltapäiväkahvin kanssa. Viikonloppuna tuli taas kokattua hyvinkin kulinaristisesti. Varmaan juurikin sellaista ruokaa, joka tuon mielipidekirjoittajan mielestä on saanut liian suuren roolin elämässämme. Ja viikolla mennään taas perinteisistä perinteisimmällä. Ajattelin kuulkaas tehdä ihan uunimakkaraa. Sen kanssa perunamuusia ja kermassa ja sinapissa haudutettua kaalia. Loppuviikolla sitten papusoppaa ja viikonloppuna taas jotain ekstraa, varmaankin kalasta.
”Mahtaako muissa maissa olla tällaista vastakkainasettelua? ”
Tätä olen minäkin monesti miettinyt. Hyvä, simppeli arkiruokahan on sitä parasta ruokaa, mutta ei se synny puolivalmisteista. Sitä paitsi juuresten kuoriminen on kivaa, kun siihen suhtautuu niin 🙂
Lista oli mainio, ja vielä lisäisin, että älä käytä pakastevihanneksia. Ne ovat vetisiä ja niiden rakenne on jo rikkoutunut.
Pakastevihannekset tulivat minunkin mieleeni nyt aamulla! Pakastevihanneksista en taida käyttää muuta kuin joskus maissia tai herneitä. Ne wokkivihannekset sun muut ovat kaikista pahinta mössöä. Ja minunkin mielestäni vihannesten kuoriminen ja paloittelu on kivaa puuhaa. Siinä keskittyy ja rauhoittuu samalla tavalla kuin vaikka haravoidessa.
Hehe ”Amen!” tulin minäkin kirjoittamaan 😀 Mun päivän parhaita hetkiä arjessa on se, kun katson läppäriltä frendejä, dokkareita etc. samalla kun laitan ruokaa. Ruoanlaittoon meidän kahden aikuisen taloudessa menee päivässä 30-60min ja on mielestäni super-rentouttavaa kun saa ”itselle” hetken aikaa nauraa vaikka Big Bang Theoryn jutuille samalla kun pilkkoo, keittää, paistaa..
Mä harrastan tuota aivan samaa! On ihanaa, jos saa olla omassa rauhassa keittiössä ja katsella jonkun aivot narikkaan -realityn samalla, kun kokkailee. Tai kuunnella vaikkapa jonkun Ylen radiodokumentin. Kokkailu on meillä myös loistava keino rauhoittaa uhmaikäisen lapsen natina ja kitinä.
Kannattaa tsekata http://www.mgtow.com ja varautua tulevaan 🙂
Ja tämä liittyi nyt ruoka-aiheeseen tavalla X???????
Tämä on niin totta. Ja tämän mukaan menenkin, olen mennyt aina. Mutta silti on niitä päiviä että sen tavallisenkin arkiruuan laittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Siis se päivä, kun on herännyt ennen aamuviittä, takana on superveemäinen vaativa työpäivä kun viiden aikaan palaa kotiin, kotona odottaa nälkäinen kiukkuitkua vääntävä esiteini ja 8 h tukkaputkella juossut nälkäinen ekaluokkalainen joka on unohtanut syödä ja juoda menossa ja on pökräämäisillään. Sellaisen päivän pelastaa pakastin jos siellä on jotain valmista, ja jos ei ole, niin siitä on hauskuus kaukana. Onneksi sentään pakastimeen voi ennakoida, lista ruuista jotka eivät kärsi siitä on melko pitkä (viikonloppu lyhyt).
Just näiden päivien takia me laitetaan aina ruokaa pakastimeen. Esimerkiksi makaronilaatikkoa tehdään aina niin suuri satsi, että siitä riittää muutama rasia pahan päivän varalle. Mieheni on välillä pitkillä työmatkoilla, ja silloin nämä vara-annokset ovat ihania yllätyksiä, jotka pelastavat päivän.
Ja kyllä eineksistäkin voi saada tuunaamalla ihan järkeviä aterioita. Ne vain tuppaavat olemaan niin kalliita, suolaisia ja hiilaripitoisia, etten itse kauheasti syö niitä. Mutta esim. Kokkikartanon ruoat ovat oikeasti hyviä. Siihen vähän salaattia kylkeen ja vaikka nokare raejuustoa. Voisi olla paljon kehnompikin kokonaisuus, vaikkapa joku nuudelikuppi.
Kiinnostavaa pohdintaa! Voisiko olla, että me suomalaiset ajattelemme liian helposti, että jos joku toinen tekee noin niin meidän täytyy tehdä sama, tai mielellään vielä paremmin? Tavallaan syyllistymme esimerkiksi einesmakaronilaatikon lämmittämisestä ilman, että kukaan on edes syyllistämässä. Mutta kun joku tuolla netissä teki paremmin… Hassuja olemme!
Luulen, että kyse voi olla osittain siitä, että luottamus omiin ruoanlaittotaitoihin on heikko. Kuvitellaan, että ns. hieno kokkailu on kauhean vaikeaa ja aikaavievää. Ja lopputuloksen on oltava aina jotakin yybereksoottista, tyyliin matcha-marinoitua lehtikaalia. Sitten tulee se vastareaktio, tyyliin happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Minä pärjään normaalilla arkiruoalla, en kaipaa mitään piperryksiä ja hömpötyksiä jne.
Maailmassa on tosiaan tsiljoona aika paljon vakavampaa asiaa kuin einesten käyttö. 😀 Markkinoille tulee onneksi koko ajan parempia valmisruokia ja puolivalmisteita. Mielestäni on kuitenkin surullista, jos perustason keittiötaidot näivettyvät, kun ihmiset eivät jaksa kuoria hedelmiä tai eivät pilko sipulia itse, koska se haisee, vie aikaa ja veitsellä voi leikata sormeen. Pihinä ihmisenä einesten kilohinta saa myös minut usein haukkomaan henkeäni.
Keittelin itse eilen kanalientä pakkaseen. Siellä on nyt tilaa, kun marjat alkavat loppua, eli voi keitellä liemiä risottojen, patojen ja keittojen pohjiksi. Kanaliemen aktiiviseen tekemiseen meni ehkä kaksi minuuttia. Kippasin kalutut luut kattilaan, päälle vettä ja mausteita, liemi pulputtamaan miedolle lämmölle ja kansi päälle. Sitten menin päikkäreille. Päikkäreiden jälkeen siivilöin liemen, ja illalla ennen nukkumaanmenoa kaadoin jäähtyneen liemen muovirasiaan ja laitoin pakkaseen. Jos joku olisi ehdottanut minulle kymmenen vuotta sitten kana- tai lihaliemen keittämistä itse, olisin tyrmännyt idean. Liian vaikeaa, vaivalloista ja hidasta – vaikka eihän se oikeasti ole homma eikä mikään. Kokkausta helpoimmasta päästä. Lisäksi sain viimeisenkin lihasäikeen kanasta talteen, kun liha irtosi luista keittämisen aikana > vielä yksi nyhtökanavoileipä lounaaksi > säästöä.
Suosittelen kokkaustaitojen elvyttämistä kaikille ihan jo saituuden nimissä. Se tavallisista perunoista ja jauhelihasta tehty arkiruoka voi olla parempaa kuin kuivatut oliivilastut, ja ruokamenoissa voi säästää hurjasti. Myös onnistumisen tunne on mahtava. Minun keittotaitonihan ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa pakastewokki-tasosta siihen, että kanaliemen keittäminen pakkaseen tuntuu täysin arkiselta ja järkevältä.
Kiusaukset varmaan toimisivat meidän perheessä (1- ja 3-vuotiaat) parhaiten jos maustaminen menisi edes vähän kohdalleen. Jostain syystä uunivuoka kiusausta ei oikein ikinä mene maustamisen (lue: suolaa) kohdalleen. Sitä on aina liikaa tai useimmiten liian vähän. Mutta se taitaa olla ihan vaan reenaamisen määrästä kiinni.
Mutta tuo pidempi haudutus otetaan kyllä kokeiluun. Tunti 180 asteessa lienee melko eri kuin 3 (?) tuntia 120 asteessa? Tai kerropa millä lämpötilalla esmes lohikiusaus menee uunissa sulla?
No se kiusauksen haudutteluaika riippuu ihan siitä, kuinka paljon aikaa on ja miten kauan nälkäänsä jaksaa pidätellä. Jos laitamme ruoan jo alkuiltapäivällä uuniin, esim. viikonloppuna, sitä saatetaan hyvinkin haudutella se 3h 120 asteessa. Joskus on toki pakko nostaa lämpötilaa ja vähentää kypsennysaikaa, mutta kyllä mä yritän pitää kiusausta aina ainakin 1,5 tuntia uunissa noin 165 asteessa. Ja tuohan vaihtelee myös uuneittain, käyttääkö kiertoilmaa vai ei, minkä kokoinen kiusaus on jne. Usein me tehdään nuo hauduttelua vaativat uunisafkat viikonloppuna ja lämmitellään niitä sitten viikolla, kun töiden jälkeen on sudennälkä. Mitä isompia lapset ovat, sitä nopeammin ne vaativat apetta nenänsä eteen illalla, ja arkipäivinä on tingittävä slow foodista.
Se, että ruokaan tulee liian vähän suolaa, ei ole mielestäni ongelma. Mä lisään pintasuolaa oikeastaan aina ruokaan kuin ruokaan. Lisääminen jälkeenpäin kun ei ole vaikeaa, mutta liian suolainen ruoka on aivan hirveää, eikä sitä saa oikein pelastettua. Neuvoisin, että läträä surutta yrteillä, hiukan varovaisemmin suolalla ja ropsaise valmiin annoksen päälle suolaa. 😀
Kiitos. Kokeillaan seuraavaksi näin. 🙂