Siis…siis tää viinihän maistuu ihan turpeelta

Reilu viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa Muumimaailmassa. Päivän päätteeksi oli sellainen olo, että äiti tarvitsee nyt vähän viiniä. Saimme pariksi tunniksi nukuttajan tyttöselle ja livahdimme miehen kanssa Frenckellin sisäpihalle, missä Kukkaisviikkojen Viinikylä oli viimeistä iltaa.


Viinikylä tuntuu herättävän ihmisissä aika ristiriitaisia tunteita. Joillekin tämä on kesän must-listalla, samaan tapaan kuin Porin jazzit. Sitten on se porukka, jonka mielestä ei ole mitään juntimpaa kuin Viinikylä. Erään luonnehdinnan mukaan tapahtumassa on vain keski-ikäisiä myynti-insinöörejä sikailemassa ja vetämässä punkkua. Tämä on varmasti osa totuutta, mutta vaikka tällainen änkyröivä nirso olenkin, minulla on ollut joka vuosi Viinikylässä tosi kivaa. Turtuneen tissuttelun sijaan olen yrittänyt etsiä listalta oikeasti kiinnostavia viinejä, ja pari kertaa olen löytänyt niin upeita juomia, että ne ovat jääneet ikuisesti maku- ja tuoksumuistiin. Niin kävi nytkin.

Järjestimme myynti-insinöörin näköisen seuralaiseni kanssa rauhalliseen nurkkaan ihan oikean tastingin. Päätimme testata kahteen pekkaan neljä viiden euron cavalasillista. Tosin yksi cava oli loppu, joten suureksi harmiksemme saimme sen tilalle vitosella Taittingerin Nocturne-samppanjaa. Pullo on aika, krhm, eksoottinen, mutta sen ei kannata antaa häiritä. Cavoista maistelimme Xènius Semi-Secon, Castillo Perelada Dulcen ja Luna de Murviedron. Tiskillä oli sen verran hässäkkää, että saimme pinnistellä pitääksemme lasit oikeassa järjestyksessä.

Se on niin myynti-inssi, niin myynti-inssi.
Se on niin myynti-inssi, niin myynti-inssi.


Xènius ja Castillo olivat omaan makuuni turhan makeita ja yksipuolisia viinejä. Xèniusta voisin harkita piknikille viileän hedelmäsalaatin kaveriksi. Väri oli melko vihertävä ja tuoksu todella hento, kuplia vaatimattomasti. Castillosssa kuplia oli onneksi pirteästi, kuten kuvastakin näkyy (toinen vasemmalta). Myös sokeria oli hurjasti, 62 grammaa, mutta maku ei vihlonut hampaita tai hyökännyt äitelästi päälle. Makeudestaan huolimatta Castillo suljahti mukana pyöreästi suusta alas. Maku oli mielenkiintoisempi kuin mieto tuoksu.

Taittinger ei päässyt lempisamppisteni tasolle, mutta laatueron huomasi todella selvästi, kun juomaa vertasi makeisiin cavoihin. Nocturne kuvaa makumaailmaa hyvin. Siinä oli rusinoita ja hiukan tummaa suklaata. Tämä samppanja voisi ehkä sopia herkutteluun kuivattujen hedelmien, pähkinöiden ja suklaan kera. Luna de Murviedro oli muita cavoja kiinnostavampi, mutta jälleen tosi makea ja tuoksultaan vaatimaton.

Päätimme testata kahteen pekkaan vielä muutaman erikoisemman valkkarin. Johan alkoi tapahtua. Valitsimme Vouvrayn 1989:n, vaikka sokeria onkin peräti 80 grammaa. Lupaukset Granny Smith -omenasta ja savuisuudesta kuitenkin houkuttivat. Viini oli todella makea ja marsipaaninen, mutta savu ja hentoinen männyn aromi tekivät siitä särmikkään. Illan parhaiksi osoittautuivat kuitenkin Jasnièresin Jus de Terre (jonka 49 euron pullohinta tosin oli liioittelua) ja aivan mieletön Francoise 1er 2009. Jasnieresissä kiehtoivat suola ja piikivi, ja mies väitti aistivansa maussa herkkutattia – minä en saanut tästä mausta kiinni.

Mutta tuo 1er 2009, katsokaa nyt. Vasemmalla puolella olevan Jasnieresin värikin on ihanan meripihkainen ja syvä. Mutta oikealla oleva 1er, se on kuin voita tai hunajaa.


1erin tuoksu räväytti silmät auki. Siis mitä ihmettä, tämähän tuoksuu ihan kuivalle savimaalle ja turpeelle. Maussa oli runsaasti mineraaleja, ja koko maku- ja tuoksumaailma oli niin omaperäinen, etten ole koskaan kokenut mitään tällaista. Minulla ei ole hajuakaan, millaisen ruoan kanssa näin voimakkaasti turpeinen ja kivinen viini pitäisi yhdistää. Ravintola C:n Christina Suominen varmasti osaisi. Myös rypäle, Romorantin, oli uusi tuttavuus.

Aikaisempina vuosina olemme syöneet kahteen pekkaan Viinikylän vadin. Sen sisältöä on joka vuosi hiukan muutettu, mutta paahdettu ankka ja silakat on nyt syöty sen verran monesti, että tyydyimme maistelemaan vain patonkia ja tuorejuustoa. Ruokalista on aika raskas, kasviskääryleetkin on haudutettu nokkossmetanassa, ja kanaleivässä on sekä smetanaa että fetaa. Isot ja rasvaiset annokset iskevät varmasti vanhempaan väkeen, mutta olisi kiva, jos menuuta freesattaisiin ja päivitettäisiin hieman. Musiikki tuntuu olleen aina linjaa coverbändit ja Sami Hintsanen. Ilokseni huomasin, että ohjelmassa oli myös jazzia ja latinoa. Tässä miljöössä olisi upeaa kuunnella vaikka fadoa ja katsella flamencoesitystä.

Ne tuhdeista grillileivistä ja suomirockista pitävät myynti-insinöörit tuovat aika ison siivun Viinikylän tuloista, joten radikaaleja muutoksia ei varmaan kannata tehdä liian nopeasti. Pienet uudistukset voisi aloittaa vaikkapa tapahtuman nettisivuista ja julisteista. Suosittelen kuitenkin lämpimästi: Rohkaistu Viinikylään kaikesta siitä kakofoniasta huolimatta. Viinivalikoima on laaja ja kiinnostava, ja täällä voi tehdä upeita löytöjä, jos malttaa keskittyä ihan oikeasti maisteluun, ei tinttaamiseen.

Kyllä ei ole yhtään lavastusta tässä kuvassa.
Kyllä ei ole yhtään lavastusta tässä kuvassa.
 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*