Isänpäivänä somekanavani tulvivat kukka-asetelmiä, kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvia macaron-leivoksia, kakkuja ja sänkyyn tarjoiltuja mega-aamiaisia. Noh, meidän isänpäivämme aamu näytti tältä.
Lähdimme viikonlopuksi mökille Hämeenkyröön, koska siellä oli aika paljon pihahommia, jotka pitäisi tehdä ennen lumen tuloa. Tontti on siis ollut mieheni suvulla vuosikymmeniä. Vanhassa talossa oli homevaurioita, joten se purettiin pari vuotta sitten ja tilalle rakennettiin uusi saunamökki. Lisäksi pihasta on kaadettu huonokuntoisia puita, jotka olisivat olleet vaarallisia myrskysäällä, on raivattu risukkoa ja rämettä, siivottu ja kylvetty uusi nurmi. Vaikka itse mökki onkin pikkuruinen saunatupa, suurehkossa tontissa on paljon hommaa – etenkin, kun kaikki tekevät sitä vapaa-ajallaan sen verran, minkä töiltään ja muilta velvoitteiltaan ehtivät.
Haravoidessani pihaa pimeässä marrasmyrskyssä mietin, miten ihmeessä te perheelliset ihmiset, joilla on (keskeneräinen) omakotitalo tontteineen ja parhaimmillaan siihen vielä mökki päälle, miten te jaksatte? Tai kaipa sitä jaksaa, jos pihahommat ja rakentelu ovat rakkaimmat harrastukset, joihin kuluvia tunteja ei edes lasketa. Me emme ainakaan nykyisissä työ- ja harrastuskuvioissa ja pienen lapsen vanhempina jaksaisi tätä piharumbaa kovin paljoa enempää. Mökillä on hauska touhuta, koska työtä on juuri sen verran, että sen tekeminen menee hermolevon piikkiin. Lähdetääs skutsiin päästelemään höyryjä, perataan marjapuskat ja kannetaan lehtiä kompostiin.
Kroppaa pakottaa jälkeenpäin kivalla tavalla, ja pitkä löylyttely puusaunassa on ihanaa fyysisen urakan päätteeksi. Ehkä ensi kesänä laiturilta pääsee jo pulahtamaan järveenkin. Olen aina tykännyt mökkeilystä, mutta jostain syystä en ole hinkunut omakotiasumisen perään. Toki minua kiehtoo ajatus jostain mielettömästä mansardikattoisesta vaaleanpunaisesta puuhuvilasta vaikka Tampereen Käpylässä. Järjestäisin siellä Muumi-henkisiä suuria kestejä ja koristelisin puut värikkäillä paperilampuilla.
Mutta ne pamahdukset! Olen aivan pihalla ja kauhuissani näiden mystisten pamahdusten vuoksi, joita omakotiasujat siunailevat. Milloin pamahtaa jokin boileri, milloin ilma- tai maalämpöpumppu, milloin putket, katto, aggregaatti, aina saa pelätä jonkin vehkeen pamahtamista. Sitten tulvii ja soitellaan vakuutusyhtiöön. Ja mitä luulette minun tekevän siinä tilanteessa? Ihmisen, joka tajusi vasta nyt, että perennalla ei ole mitän tekemistä perunan kanssa? Jolle tulee sulakkeesta mieleen vain Olympia-sulatejuusto? No helvetti, laittaisin Matlockiin lisää volaa ja seilaisin sohvalla tulvivassa talossa. Niin kauan kuin tosissani haaveilen elämästä laiskanpulskeana aatelisloordina, on varmasti turvallisempaa pysytellä kerrostalossa ja käydä rapsimassa mökin pihaa vain ajoittain eksotiikan vuoksi.
Mutta takaisin mökkeilyyn. Minä pidän yksinkertaisesta mökkeilystä. En kaipaa vapaa-ajanasuntoon mitään erityisiä hifi-viritelmiä, videotykkiä, paljua tai vastaavaa. Sisävessa, sähkö ja vesi ovat kiva bonus, mutta muuten on kiva vain olla. Mökillä luen kirjan yhdessä illassa tuosta vain ja nukun tosi hyvin. On ihanaa käydä kuuntelemassa yöllä joutsenia, katsella saunan ikkunasta auringossa kimaltavaa hopeapajua ja järven ylle kerääntyvää sumua.
Syömme mökillä tosi yksinkertaista ruokaa. Uunia ei ole ja keittolevyjäkin vain kaksi. Ja kun pihassa on niin paljon hommaa, eikä täällä ole vielä grilliä, emme toistaiseksi ole jaksaneet nyhvertää mökillä kovin erikoista ruokaa. Ja se on ihanaa. Yleensä heitämme vain kiukaalle folionyytillisen kasviksia, juustoa ja makkaraa. Aina sama setti, ja se maistuu joka kerta yhtä hyvältä. Aamupalaksi syödään pannulla ruskistettuja karjalanpiirakoita ja juodaan maitoa ja suodatinkahvia emalimukeista. Tulee turvallinen olo. Ollaan vain.
Miehen isovanhempien vanhasta mökistä löytyi muuten aivan mielettömiä astioita ja aarteita, jotka pelastettiin uuden mökin tarpeistoksi ja koristeiksi. Astiakaapista löytyy värikkäitä emalimukeja, vanhaa Arabiaa ja Iittalaa. Ainoa emalimukien miinus on se, että kuuma kahvi polttaa niistä läpi, mutta emali ei varaa lämpöä, ja juoma jäähtyy todella nopeasti. Ja katsokaapas näitä pikkiriikkisiä posliinikuppeja. Paraatiesimerkki sormustimen kokoisesta kupista, josta nautiskellaan iltapäiväkahvit pikkurilli pystyssä. Makeaksi bebe-leivoksia.
Grrr. Sisäinen rouva Gyggen-Hylderini heräsi juuri.
Löysimme mökiltä myös vanhan öljylampun. Vaikka se on ajateltu koristeeksi, pohdimme, että hitto. Jos lampussa lukee made in DDR, sen on pakko pelittää. Ei kun S-markettiin lamppuöljyä ostamaan. Myyjä tuijotti hoomoilasena ja kyseli, mitä se semmoinen lamppuöljy on. Sitä löytyi lopulta yksi pullo Tokmannilta jyrsijänruokien vierestä.
Tuo lamppuöljyn tuoksu on tosi kiva. Otimme illalla kaikki sähkövalot pois ja fiilistelimme saunan jälkeen pelkän lampun, kynttilän ja takan valossa. Aamulla oli myös kiva polttaa pesällinen puita takassa ja hyristellä sisällä aamiaispöydässä, kun pihalla oli pelkkää sohjoa ja harmautta.
Vaikka Hämeenkyrö on pieni kunta, sieltä löytyy todella mukavia paikkoja, joita suosittelen lämpimästi. Vain kivenheiton päässä mökistämme on Frantsilan yrttitila, jossa on kiva kahvila ja nätti miljöö järvi- ja jokimaisemineen. Kolmostien kupeessa on Heiskan perinnetila, josta voi vuokrata juhlatilaa. Heiskalla on myös pieni puoti ja jopa oma kesäteatterinsa. Samoilta huudeilta löytyy myös F.E. Sillanpään synnyinkoti, joka on museoitu.
Kannattaa tehdä vaikka kävelyretki tuossa Hämeenkyrön keskustan kupeessa, kahvitella ja tehdä ostoksia pikkupuodeissa. Noilla nurkilla on myös niitä ihania mansardikattoisia huviloita. Joissa jokin masiina saattaa pamahtaa ihan just nyt.
