Kutsukaa minua uusavuttomaksi, mutta minulle selvisi vasta pari vuotta sitten, että mansikoiden perkeistä voi keittää mehua. Kannoista keitetty mansikkamehu on upean helakanpunaista, makeaa ja marjaisaa. Jos ostat ison laatikollisen mansikoita, kannat kannattaa ehdottomasti hyödyntää, sillä kantamehu on yksi nerokkaimmista testaamistani hävikkiherkuista.
Perkeistä on helppo keittää mansikkamehua
Netti on täynnä ohjeita siihen, miten mansikoiden kannoista keitetään mehua. En siis edes väitä, että oma ohjeeni olisi jotenkin äärettömän uniikki ja persoonallinen. Mielestäni kantamehun idea on juuri yksinkertaisuus. Et tarvitse muuta kuin mansikoiden perkeet, vettä, sokeria ja sitruunan tai limetin happoa.
Joissakin ohjeissa mehuun lisätään sitruunahappoa, jota myydään jauheena apteekeissa. Minä taas puristin mehuseokseen yhden sitruunan, kun niitä nyt sattui olemaan. Puristetut sitruunankuoret saivat myös kiehahtaa kattilassa antamassa makua mehuun. Mansikkamehuun voi toki lisätä myös yrttejä, esimerkiksi minttua, basilikaa, timjamia tai sitruunamelissaa.
Laatikollinen perkeitä = pullollinen mehua
Käytin ohjeeseen viiden kilon mansikkalaatikosta kertyneet perkeet. Leikkasin kannat irti marjoista hedelmäveitsellä. Näin kantoihin tarttui hieman marjojen lihaa, joka antaa mehulle maun ja värin. Jos kannoissa ei ole yhtään mansikan jäänteitä, mehu jää laihaksi, enkä mene väristä takuuseen.
Viiden kilon laatikollisesta marjoja tulee perkeitä noin puoli kiloa. Puolesta kilosta perkeitä taas tulee noin 0,75 litraa mehua. Hyvä nyrkkisääntö on se, että käytä sokeria puolet vähemmän kuin perkeitä ja vettä taas puolet enemmän kuin perkeitä.
VINK: Muista puhdistaa hyvin pullo, johon pullotat mehun, ettei se homehdu. Jos käytät pieniä pulloja, voit steriloida pullot, korkit ja tiivisteet keittämällä kattilassa. Iso pullo kannattaa steriloida uunissa. Kääräise pullo sanomalehtipaperiin, laita pullo pellille ja kuumenna uunissa 100-125 asteessa vähintään vartti. Kodin Kuvalehden jutussa on hyvät ja yksityiskohtaiset ohjeet astioiden puhdistamiseen.
VINK VINK: Kantamehusta tulee makeaa, mutta se ei ole yhtä jynkkyä kuin varsinaiset mehutiivisteet. Drinkkeihin laittaisin laimentamatonta mehua. Kun juon mehua, kaadan lasiin noin 2/3 mehua ja 1/3 vettä, sillä haluan maistaa marjojen makeuden. Voit tietenkin laimentaa mehua enemmän tai vähemmän.
Mansikkamehu mansikoiden kannoista
Vajaa litra
- 500 grammaa perattujen mansikoiden kantoja
- 1 litra vettä
- 250 grammaa sokeria
- 1 sitruuna
- Pane mansikoiden kannat, sokeri ja vesi suureen kattilaan. Pese ja halkaise sitruuna. Purista kattilaan sitruunanmehu. Pane puristetut kuoret kattilaan.
- Keitä seosta keskilämmöllä poreillen 25 minuuttia tai kunnes neste on kiehunut noin puoleen. Painele ja survo kantoja muutaman kerran keittämisen aikana.
- Siivilöi mehu kirkkaaksi. Voit tehdä siivilöinnin tarvittaessa kahteen tai kolmeenkin kertaan, jotta kantojen jäämiä ei jää mehuun.
- Jäähdytä mehu huoneenlämpöiseksi. Pullota se puhdistettuun pulloon ja säilytä jääkaapissa.
- Laimenna mehua makusi mukaan, kun nautit sitä.

Strawberry Spritz mansikkamehusta
Olen innostunut versioimaan Aperol Spritz -drinkkiä eri likööreillä ja blandiksilla. Mansikkamehusta voi tehdä monenlaisia spritzejä, sekä makeampia että raikkaampia.
Perusreseptihän on tällainen:
-2 osaa kuohuviiniä
-2 osaa likööriä tai muuta juomasekoitusta
-Niin paljon kivennäisvettä kuin lasiin vielä mahtuu
-Koristeeksi hedelmäviipaleita, marjoja tai yrttejä
Minä vähän pelaan noiden suhdelukujen kanssa alkoholista riippuen. Limoncello Spritziin laitan vähemmän limoncelloa ja enemmän kuoharia, koska limoncello on käytännössä sitruunalla maustettua pontikkaa. Jos taas käytän väkevää viiniä tai likööriä, sitä uskallan lorauttaa lasiin saman verran kuin kuoharia.
Alkoholittomaan mansikkaspritziin voisi tulla vaikkapa:
-2 osaa mansikkamehua
-2 osaa alkoholitonta kuohuviiniä, sitruunalimsaa tai tonicia (punainen tonic sopisi hyvin)
-Loput kivennäisvettä
Alkoholillisen version tekisin näin:
-1 osa mansikkamehua
-1 osa vodkaa tai mansikkalikööriä
-2 osaa kuohuviiniä, makeaan versioon Fresitaa ja kirpsakkaan kuivaa kuoharia
-Loput kivennäisvettä tai punaista tonicia