Talo Espanjassa 1

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin kesä reissuineen. Tosin vielä viikko sitten vannoin sangriahuuruissani, että en todellakaan aloita narinaa kesän loppumisesta heti, kun pääsen Suomeen.

No joo.

Sitten astuin kuolleen pulun päälle Pirkkalan lentokentällä, sade vihmoi ja totesin, että minulla on pala suolistoa kengänpohjassani. Tahdonvoima ei ilmoja lämmitä, ja edessä on kaamos viehättävine nyansseineen: kiemuralla olevine sukkahousuineen, sähköstä ratisevine hiuksineen ja niin edespäin.

Syksy on ollut minulle aina karmaisevaa aikaa. Kaverini ehdotti, että jospa tänä vuonna antaisit periksi. Olisit ihan luvan kanssa alakuloinen ja väsynyt, lihoisit pari kiloa, nyhväisit villasukissa, joisit punaviiniä ja lukisit Christieitä. Ehkä tänä vuonna teen niin. Ja syksyn tulo on helpompi hyväksyä, kun takana on liioittelematta fantastinen kesä. Hyvät ystävät, kiireettömyys ja ruoka tekivät tästä kesästä ehkä parhaan sitten lapsuusvuosien. Totesin Ilosaarirockissa, että suomalaisen festariruoan taso on noussut kovasti, naureskelin Mustaa Barbaaria ja väristelin Portisheadia. Löysin Kreikasta palan rentoutta ja maanläheisyyttä, jota yliälyllinen pääkoppani kaipaa. Ja löysin sieltä myös maailman parhaat tomaatit, pehmeän punaviinietikan ja pikkutuhmat juustoherkut.

Espanjan-reissumme oli vähintään yhtä ihana, vaikkakin erilainen. Kreikassa asuimme syrjäisessä vuoristokylässä ja teimme päivävaelluksia lähiseudulle. Espanjassa asuimme Málagan kupeessa, ystäviemme sukulaisten lomatalossa. Sitio de Calahonda on iäkkäämmän ja varakkaamman väen turistialue. Sieltä on turha etsiä rustiikkisia tapaspaikkoja. Toisaalta alueella ei luojan kiitos ole möykkäklubejakaan. Palveluita, ostoskeskuksia ja kauppoja lähiseuduilla on paljon. Ravintoloita löytyy intialaisista korealaisiin, taksissa voi maksaa kortilla, ja kaikki puhuvat ainakin auttavasti englantia. Ei siis ihan sellainen atmosfääri, johon yleensä hakeutuisin. Mutta honestly, oma rauhallinen talo, rakkaat ystävät, auto ja hullu, joka suostui ajamaan sitä. En valita.

Päätimme keskittyä reilun viikon ajan pääasiassa kokkailuun, uimiseen, porealtaaseen ja cavaan. Kun talossa on mahtavat fasiliteetit kattoterassia ja grilliä myöten, ja lähikauppa pursuilee halpaa ruokaa, miksi tehdä hommasta turhan vaikeaa. Ajatukset asettuivat taas hiukan viisaampiin uomiin, kun nautin aterian jälkeisestä raukeudesta ja katselin meren takana siintävää Gibraltaria. Selkeinä päivinä jopa Afrikan valot näkyivät. Ja nyt varoitus: kuvaähky. Mene pois, jos haluat elämältäsi lyhyitä, nopeita ja tiivistettyjä asioita.

Tälläkin reissulla rahaa kului lähinnä ruokaan. Lähes kaikki elintarvikkeet olivat itkettävän paljon halvempia kuin Suomessa. Vain lihatuotteet olivat hinnoissaan. Söimme kuitenkin reilusti kasviksia, ja ruokalaskut pysyivät maltillisina, vaikka kuitit olivat markettireissujen jälkeen huikean pitkiä.

Tsekatpaas tämän kuitin loppusumma. Suhteuta siihen se, että ostimme neljälle aikuiselle ja kahdelle lapselle illallis-, aamiais- ja välipalavermeet, ison keissin kaljaa, pari pulloa cavaa sekä pullon giniä. Suhteuta ja nyyhki.

Grillissä ja köökissä muhi perinteisen fläsän lisäksi parsaa, rapuja, tonnikalapihvejä, guacamolella ja sinihomejuustolla höystettyjä kanahampurilaisia, täytettyjä tomaatteja ja paprikoita ja tietenkin paellaa. Jälkiruoaksi riittivät grillatut hedelmät. Papaija on grillattuna lähes suolainen, ananas taas mehevän karamellisoitunut. Kokeilkaa tummasta suklaasta tehdyn kastikkeen kanssa, mausteeksi tilkka appelsiinimehua tai -likööriä.

Tällä reissulla joimme vain valkoista sangriaa. Perusidea siis sama kuin punaisessa, eli tee juuri semmoinen soosi kuin huvittaa, mutta käytä pohjana cavaa ja jotain vaaleaa blandista, vaikka Spritea, tonicia tai kivennäisvettä.

Maistelimme ihan mielenkiinnosta todella halpoja cavoja. Jopa Lidlin euron cava oli ihan kelvollista, vaikka kuplia oli hieman hintsusti. Hesarissakin taannoin kehuttu Jaume Serra maksoi peräti neljä euroa.

Tutustuin myös jälkiruokaviini Pacharániin. Hassua, etten ole tullut juoneeksi tätä Kataloniassa, jossa juoma ymmärtääkseni on tyypillinen digestiivi. Maku on todella erikoinen. Pääraaka-aine on oratuomi, jota Suomessa kasvaa lähinnä Ahvenanmaalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole puhdas marjalikööri, sillä aromeja tiristellään myös kahvipavuista, vaniljasta ja anisviinasta. Maku ja tuoksu saivat minut hämmentyneeksi. Yhdistelmä oli samaan aikaan karvas, makea ja hapan. Mihin tätä nyt vertaisi, ehkä tyrnin ja aniksen sekoitukseen. Hyvin Pacharán kuitenkin kirvoitti kielenkannat öisellä terassilla.

Näihin varpaisiin ja varjoihin, näihin tunnelmiin. Napsin matkalla älyttömästi kuvia, ja säästelen höpinät kaupunkiretkistämme seuraavaan postaukseen. Näihin kuviin on mukava palata marraskuussa, kun mietin taas, mitä järkeä missään on. Muistoista saan toivon mukaan motivaatiota tehdä töitä, jotta ensi kesänä on taas varaa kaikkia aisteja hemmottelevaan lomailuun.

Näiden lomareissujen jälkeen alan kallistua entistä enemmän talon tai asunnon vuokraamisen kannalle – ainakin pidemmillä reissuilla ja isommassa porukassa. Nuorena minulle oli aivan sama, mihin majoituin. Halusin vain juosta vaatekaupoissa 12 tuntia ja ihmetellä sitä, että mää oon Roomassa, hei mää oon ihan oikeesti Roomassa ny ja poltan täälä tupakkaa. Nykyään arvostan hyvää majoitusta, jossa ei tarvitse jonottaa vessaan ja taistella aamiaisbuffetin munakokkelista. Hotelleissa on kauhean raskasta. Heti aamusta pitäisi pukeutua ja käyttäytyä jotenkin inhimillisesti aamiaisella. Elämää helpottaa todella paljon jo se, että käytössä on oma veden- ja kahvinkeitin, ja yksinkertaisen aamiaisen voi valmistaa itse.

Hmm.

Johtaako tämä nyt siihen, että muutaman vuoden kuluttua olen kuin edesmennyt mummuni, joka matkusti milloin Marokkoon, milloin Turkkiin maatakseen vain hotellihuoneessa valittamassa Suomesta raahaamiensa eväiden kanssa. ”Loritassa” pärjäsi kuulemma sillä, että ”ek” on muna ja ”vatter” vesi, ja sälekaihtimet vedettiin illalla tiukasti kiinni, koska takapihalla ammuskeltiin. Gangsterit olivat kuitenkin kuulemma oikein kohteliasta väkeä ja kehuivat arvonsa tunteneen daamin violettia lierihattua.

”Aina kummää kävelin karulla, ne huusi mun perään että Lila Woman, Lila Woman ja vihelsi.”