Vähentääkö demonisointi lihansyöntiä?

Toimittajakollegani Ville Vaarne kirjoitti Ylen sivuille kiinnostavan kolumnin otsikolla Tuen possujen ja nautojen tappamista – auttakaa minua lopettamaan. Jutun lopussa Ville pohtii, pitäisikö lihansyönti saada vaikuttamaan mahdollisimman junttimaiselta, jotta ihmiset vähentäisivät sen syömistä. Lihaorgioille pitäisi siis tehdä sama kuin tupakanpoltolle. Siitä pitäisi tehdä vastenmielistä, vanhanaikaista ja noloa.


Villen juttu on mielestäni mainio, koska hän ottaa avoimesti esille kaikki ne itsekkäät motiivit, jotka ihmistä ajavat, ennen kaikkea laiskuuden ja mukavuudenhalun. Liha maistuu hyvältä, en jaksa ajatella sen vaikutuksia ympäristöön, en jaksa ajatella sikojen elinolosuhteita, en pidä soijasuikaleista enkä halua opetella pitämään. Tällaisen ajattelun vuoksihan me myös ylensyömme, emme liiku, tuhlaamme rahamme emmekä uskalla kokeilla unelmiemme toteuttamista. Se on liian vaikeaa ja vaivalloista.

Olen sekasyöjä ja rakastan hyvää lihaa. Rakastan pehmeitä mausteisia ribsejä, jotka irtoavat unelmanhelposti paahtuneesta luusta. Rakastan lihasnestettä tirskuvaa pihviä ja pehmoista, rapeaksi paneroitua kanaa. Rakastan pitkään haudutettua sianniskaa ja peuran vasan sisäfilettä. Olen itsekäs ja nautinnonhaluinen, ja minun on vaikea luopua kokonaan näistä nautinnoista. Sen vuoksi olen viime vuodet yrittänyt opetella entistä paremmaksi sekasyöjäksi, paino sanalla seka.

Hyvä sekasyöjä syö kaikkea. Lihan ja kanan lisäksi hän syö kalaa ja kaikenlaisia kasviksia. Tavoitteeni sekasyöjänä on se, että liha olisi yksi osa ruokavaliotani. Siis vain yksi. Kuten uunikala, jota aion syödä tänä iltana, ja kreikkalainen kasvispata, jota söimme viime viikolla. Eräs tuttavani heitti taannoin, että hän ei voi ottaa vakavissaan ruokabloggaajaa, joka välttelee lihaa. Lihan välttely on ehkä huono tapa muotoilla ideani ydin. Se myös tekee lihasta niin vastustamatonta, että unohdan muut herkulliset vaihtoehdot, ja päässäni takoo maanisesti ”lihaa lihaa pakko saada lihaa, liha sitä ja tätä, kuolen jos en heti saa lihaa”.

En siis ajattele enää vältteleväni lihaa. Sen sijaan yritän syödä entistä monipuolisemmin, rohkeammin ja tasapainoisemmin. Maistan heinäsirkkoja heti, kun niitä osuu kohdalleni. Haluan oppia enemmän kaloista ja merenelävistä. Toivon, että madot eivät ole tuhonneet ryytimaamme punajuuria, ja voisin viritellä juureksista jopa leivonnaisia ja jälkiruokia.

Netissä törmää usein keskusteluihin, joissa etsitään vinkkejä helppoihin ja maukkaisiin arkiruokiin. Moni miettii, mitä muuta voisi tehdä kuin jauhelihaa, ja voisiko jauhelihasta tehdä muutakin kuin pastakastiketta. Luulen, että runsaan lihansyönnin taustalla on usein arkisia syitä. Väsymys, vanhat tavat, ideoiden puute. Samat arkiruoat pyörivät viikosta toiseen, koska työpäivän jälkeen väsyttää, ja boksin ulkopuolelta ajattelu on aina raskasta. Oman ruokavalioni monipuolistamista on helpottanut utelias asenne. Haluan kokeilla, oppia ja saada wau-elämyksiä väsyneenä tiistai-iltana. Viime aikoina olen ollut innoissani siitä, että olen oppinut irrottamaan siististi muikun selkäruodon, leiponut täydelliset briossit ja tehnyt salaattia retiisinlehdistä.

Kasvisruoka kuuluu joillakin ihmisillä samaan loputtomaan – ja helvetin väsyneeseen – vitsilimboon kuin käninä punavihreästä kuplasta, pyöräilijöistä ja kukkahattutädeistä. Jotenkin sitä ei jaksa nauraa, kun tilatessasi kasvisannoksen on seurueen huumorihenkilön (miehen) pakko aina mainita olevansa barbaari, joka nauttii lihasta sitä enemmän, mitä kovemmat sen tuskanhuudot ovat teurastushetkellä olleet.

Okei. Tämä selvä. Jaksaako joku kolmekymppisenä vielä Kalle Kustaa Korkki muniansa sorkki -hokemaa?

Toisaalta en jaksa sitäkään, että juodessani lasillisen maitoa joku alkaa huutaa korvani juuressa, että maito on valkoista verta. Sekä lihansyöjien äärimmäinen syyllistäminen että teurastusjutuilla hekumointi tympivät. Siksi en usko, että lihan demonisointi tekisi kasvissyönnistä houkuttelevamman vaihtoehdon.Todennäköisesti se saisi molemmat ääripäät vain mölyämään entistä kovemmin. Ruuhkavuosien väsyttämä keskivertotallaaja sulkee korvansa kakofonialta ja nappaa hyllystä tutun jauhelihapaketin.

Miten siis ottaa ensiaskeleet kohti monipuolisempaa ruokavaliota? No miettimällä vaikkapa sitä, miten järkyttävän monista herkuista jäät paitsi, jos syöt vain niitä suikaleita ja jauhelihaa. Kokeilepa Tampereella vaikka Zeytuun ja mieti sen jälkeen, onko hyvässä ruoassa aina pakko olla lihaa. Jos yhtään viihdyt tässä maailmassa, tutustu runsaan lihansyönnin terveysriskeihin ja mieti, kannattaisiko pari liha-annosta korvata vaikka kalalla. Pihejä kiinnostaa varmasti se, että kotimaisten juuresten, sesonkivihannesten ja palkokasvien suosiminen pienentää ruokalaskua mukavasti. Ja jos oikein rohkeaksi heittäydyt, lue Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut, jossa kerrotaan perusteellisesti ja kiihkottomasti siitä, miten jauheliha päätyy pöytäämme. Juuri kiihkottomuus tekee lukukokemuksesta voimakkaan, monien mielestä jopa karmivan.

Kaiken tämän jälkeen huomata, että hedonistisesta makumatkailusta alkaneeseen kasvisruokailuun hiipii semmoinen kiva juttu kuin eettisyys.

PS. Jo ennen kuin kukaan ehtii kommentoida, että kyä nääs nääs nääs miäs lihavuaren tarttee jaksaakseen, niin tiedoksesi, että ei tarvitse. Kyllä sitä näppäimistöä voi hakata vähän kevyemmänkin pöperön voimin. Tekis hyvää sullekin.

 

 

 

 

 

8 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.