Tämän postauksen oli tarkoitus käsitellä Ping Helsinki -festivaalia, joka oli tänä vuonna jopa parempi kuin viimeksi. Bussimatka kotiin ja sitä seurannut ihmeellinen sattumus kuitenkin muuttivat suunnitelmani. Kirjoitan Pingistä vähän myöhemmin. Nyt minä haluan kuitenkin puhua busseista.
Kaikki tietävät, kuinka ärsyttävää on, kun ihmiset varailevat täydessä bussissa paikkoja laukuilleen ja nyssyköilleen. Kukaan meistä ei tietenkään tee sitä itse, vaan asialla ovat aina ne ärsyttävät muut ihmiset. Minä toki luovutin vieruspaikkani auliisti ja istuin kaksi tuntia riemumielin polvet korvissa ja veskat lattialla.
Osa niistä huonosti käyttäytyvistä muista ihmisistä ei kuitenkaan toiminut näin. Tuoleilla lojui reppuja, Alepan muovikasseja ja Michael Korsin kiiltonahkaa. Bussikuski huomasi tämän, ja asiakaspalvelun ammattilaisena hän päätti puuttua tilanteeseen. Mikrofoni alkoi rahista. Oletin, että kuski pyytäisi matkustajia ”laittamaan laukkunsa ystävällisesti edellä olevan penkin alle, jotta kaikille riittää tilaa”.
Bussikuski ei kuitenkaan tehnyt näin. Hän kertoi ”näkevänsä etupeilinsä kautta kaikki, jotka varailevat paikkoja laukuilleen”, ja jos veskat eivät siirtyisi syliin tai lattialle, hän ”tulisi laskuttamaan laukkuja näiden istumapaikoista”. Vaikka muiden ihmisten huono käytös hämmästytti minuakin, kuskin puhetyyli särähti korvaani. Asian olisi voinut ilmaista neutraalistikin sanomalla, että laittakaa laukut lattialle.
Auton kiitäessä ainutlaatuisten pakettitalopeltojen läpi kohti Tamperetta mietin, miksi vuorovaikutustilanteet tuntuvat olevan vaikeita juuri bussikuskeille? Miksi heidän käytöksensä on erikoista? Suomalaiset kassat moikkailevat jo pirteästi. Tarjoilijat puhuvat niin vuolaasti, että se kuulemma häiritsee Jörn Donnerin ruokailua. VR:n junissa konnareiden kerrotaan jopa lauleskelevan.
Suomalaisissa busseissa kommunikaatio typistyy kuitenkin niukkoihin kurkkuäänteisiin ja suhahduksiin, kuten ”ngh” ja ”tos”. Edellä kuvatun laukkuepisodin kaltaisissa tilanteissa tukeudutaan neutraalin informoinnin sijaan ironiseen silmienpyörittelyyn sekä viestintätapaan, jolle on myös alatyylinen, v-alkuinen sana.
Pohdiskelin kaikkea tätä raahatessani matkalaukkuani kohti kotia. Olin uppoutunut ajatuksiini ja ups, olin kompastuin johonkin. Mikä se oli? Kumarruin tutkimaan maata, ja mitä ihmettä: keskellä kotikatuani lojui vanha kirja. Sen sivut olivat kellastuneet ja sidokset hapertuneet, mutta teksti oli iskevää ja väkevää.
Kyseessä ei ollut mikä tahansa kirja.
Se oli myyttiseen asemaan noussut G.W. Wegeliuksen ”Linja-autoin kuljettajain kultainen säännöstö”.
Käteni vapisivat, työnsin kirjan suojaan takkini alle ja juoksin kotiin. Olin kuullut tästä teoksesta opiskeluaikoinani. Kotimaisen kirjallisuuden luennoilla sivuttiin salaperäistä opusta, jonka olemassaolosta ei ollut täyttä varmuutta. Huhujen mukaan uudet bussikuskit vihitään ammattiinsa salaisessa kasteessa, jossa pyhän tehtävän vastaanottajalle luovutetaan Wegeliuksen kirja. Se on avain bussikuskien vaiketulkintaisen käytöskoodiston purkamiseen.
Rakkaat lukijani, jaan teidän kanssanne nyt jotain ainutlaatuista. Avataan patinoitunut kansi ja aloitetaan.
Kultainen sääntö nro. 1: Puheentuottoelimistöä ei tule turhaan rasittaman
Wegeliuksen opus antaa seikkaperäisen ja loogisen selityksen sille, miksi bussikuskien kommunikaatio on pelkistettyä. Wegelius esittelee kirjassaan laajoja Turun anatomisen instituutin keuhko- ja kielitieteiden osastolla tehtyjä tutkimuksia. Niiden mukaan suun tiuha aukominen kuivattaa nielun takaosaa ja hengityselimiä niin raskaasti, että kuljettaja voi sairastua vuosien saatossa hengenvaaralliseen alapalleaödeemaan.
”Tos”, ”ngh” ja ”mmh” eivät siis ole tylyjä ynähdyksiä, vaan kyse on työergonomiasta. Seuraavan kerran, kun kuljettaja kommunikoi tällä tavalla, voit olla hyvillä mielin. Sinua kuljettaa ammattiautoilija, joka huolehtii työterveydestään.
Kultainen sääntö nro. 2: Kun metallia hieroo paperiin kolmesti vastapäivään täydenkuun aikaan, voi voittaa 87 miljoonaa Eurojackpotissa
Oletko ihmetellyt, miksi bussikuski asettaa kolikot aina setelin päälle, kun hän antaa sinulle vaihtorahaa? Oletko manaillut, miksi hän ei voi laskea kolikoita käteesi ja odottaa, että ehdit laittaa ne lompakkoosi, ennen kuin hän kiihdyttää, kolikkosi kilisevät lattialle ja kaadut edessäsi seisovan mummon päälle?
Kiusantekoa? Ehei, vaan viisaan ihmisen toimintaa. Wegeliuksen vakuuttavat teosofis-fysikaaliset laskelmat osoittavat, että kolikoiden asettamisesta seteleiden päälle on hyötyä sekä rahoja koskettavalle kuljettajalle että asiakkaalle.
Metallin ja paperin kosketuksesta syntyvä hierrevoima nimittäin laskee 2-tyypin diabeteksen ja veromätkyjen riskiä. Lisäksi Wegeliuksen tilastot osoittavat, että mitä useammin hierrevoimalle altistuu, sitä paremmin voimansiirteen molemmat osapuolet menestyvät erilaisissa veikkauspeleissä.
Hierrettä runsaasti hyödyntävien bussikuskien on todettu menestyvän 27,8 prosenttia paremmin Totossa ja Eurojackpotissa kuin keskivertokansalaisen. Tämä selittää myös sen, miksi bussikuskit viettävät tauoillaan runsaasti aikaa veikkausmahdollisuuden tarjoavilla kioskeilla.
Kultainen sääntö nro. 3: Etuoven avaaminen muualla kuin bussipysäkillä päästää pelsebuubin sisään
Bussi on pysäkillä, viimeiset asiakkaat kiipeävät sisään. Matkaa on 25 metriä ja yrität juosta nopeammin, mutta kauppakassit hidastavat sinua. Bussiin on ehdittävä, sillä vesisade tekee tuloaan, ja seuraava bussi tulee vasta puolen tunnin kuluttua. Viimeinen asiakas nousee sisään, ovet sulkeutuvat, eih!
Bussi pysähtyy kuitenkin uudelleen liikuttuaan vain pari metriä, sillä liikennevalot vaihtuvat punaisiksi. Koputat etuoveen, katsot kuljettajaa koiranpentuilmeellä ja elehdit jotain kauppakasseihisi liittyvää. Kuski tuijottaa kuitenkin sitkeästi eteenpäin eikä avaa ovia. Auto seisoo paikoillaan niin pitkään, että olisit hyvin ehtinyt nousta sisään, leimata korttisi ja sujahtaa istumaan (kassit sylissäsi, tottakai). Kuski ei kuitenkaan avaa ovea. Mistä on kyse?
Ei taaskaan tympeydestä tai joustamattomuudesta, vaan turvallisuudesta. Wegelius paljastaa synkän salaisuuden, jota bussikuskit haluavat varjella tavallisilta tallaajilta. Linja-auton liikeen synnyttämät energia-aallot nostattavat ihmeellisiä voimia, joiden Wegelius uskoo liittyvän niin kehnoihin mustikkasatoihin kuin suomalaisten kestävyysurheilijoiden romahduksiin arvokisoissa.
Aaltojen vaikutuksia pitäisi selvittää laajemmin, mutta mustalle massansiirtoenergialle altistuminen pelottaa tutkijoitakin niin paljon, että hankkeet etenevät hitaasti. Niin kauan, kun pysäkkialueen ulkopuolella avattujen bussinovien yhteydet rajuihin noroepidemioihin ovat epäselviä, kuljettajat jättävät ovet varmuuden vuoksi avaamatta. Yksi matkustaja on yksinkertaisesti pakko uhrata, jotta kymmenet muut eivät altistu haitalliselle säteilylle.
Kun siis jäät pakkasessa, vesisateessa tai pissahädässä kyydistä, voit olla jälleen kerran kiitollinen. Tätä bussia kuljettaa vastuullinen ihminen.
Wegeliuksen kirja on täynnä kiinnostavia detaljeja niin kuljettajien radiokanavavalinnoista kuin ”tos”-äännähdyksen alueellisista murre-eroista. Paneudun niihin kuitenkin myöhemmin. Minun pitää nimittäin lähteä kaupungille katsomaan ilotulistusta, joka Tampereella järjestetään 87 miljoonan Eurojackpot-voiton kunniaksi.
Mitä luulette, onko yksi voittajista bussikuski? Entä mikä on seteleiden ja kolikoiden synnyttämän hierrevoiman yhteys megapottiin? Jossain saattaa juuri tällä hetkellä nytkähtää liikkeelle TKL:n bussi, jonka ohjauspyörän takaa löytyy vastaukset näihin kysymyksiin.
Kunnioittakaamme tätä hiljaista viisautta. Nyssykät syliin ja täytetään auto perästä alkaen.
Niin, näin saattaa hyvinkin olla.
Itseäni alkoi ja jäi kalvamaan stereotypinen saksalaisen matkailuyrityksen käyttö ns. natsikäytöksen yhteydessä. Benninghoff Reisen on oletusarvoisesti ystävällinen ja asiakaslähtöinen palveluntuottaja, mutta nyt sen nimi ja logo yhdistetään huonoon palveluun ja ammattitaidottomuuteen.
Tämänkaltaisissa kirjoituksissa kannattaakin pitäytyä esimerkiksi piirettyihin viitekuviin.
Voi apua, miten tämä tuleekaan vaikuttamaan lapseeni, joka LEIKKII KYSEISELLÄ AUTOLLA PÄIVITTÄIN!
Mikä on teoksen julkaisu vuosi?
Janica oot niin megasydänihq!!!
Olen poikkeuksellisen onnekas, sillä onnistuin saamaan käsiini kirjan ensipainoksen vuodelta 1937. Teoksen kerrotaan pohjautuvan vieläkin vanhempaan, vuodelta 1897 peräisin olevaan kirjaan ”Ohjeita wossikkawankkurein kuljettajille”. Tämän esiteoksen kirjoittajasta tosin ei ole täyttä varmuutta.
mitä mä just luin :’D mikä löytö blogiksi
Tervetuloa mukaan, Emma! Välillä kirjoittelen kyllä ihan nättejä ja aikuismaisia juustokakkureseptejä, mutta joskus käy sitten näin, etenkin pienessä krapulassa.