(*Söin ja join ilmaiseksi)
Tampere Food Club Bloggers sai tällä kertaa kutsun Hämeensillan kupeessa sijaitsevaan irkkupub Ruby & Fellasiin. Emmi kertoi syöneensä kanahampurilaisen ravintolan uudelta, street food -henkiseltä listalta ja kehui tykänneensä. Tutkailin uutta listaa netissä, ja se vaikutti sen verran kiinnostavalta, että odotin tätä testiä uteliaana.
Kävin Rubyssa suht usein silloin, kun ravintola avattiin viitisen vuotta sitten. Paikan pubiruoat olivat mielestäni paljon kivempia kuin monessa muussa baarissa tuolloin. Tykästyin Rubyn Club sandwichiin, ja minä, joka en ranskalaisista juurii piittaa, halusin tänne juuri yrttiranujen vuoksi. Sitten käynteihin tuli parin vuoden tauko. En oikein tiedä miksi. Ei Ruby-taukooni mitään sen dramaattisempaa liity. Tampereella vain alkaa olla niin paljon näitä rouhean ruoan istuskelupaikkoja, että hyvä kun perheellinen ehtii käydä niissä yksi per vuosi -tahdilla.
Rubyn tila on aika iso, ja tiistai-iltana baarissa oli melko hiljaista. Tosin kesäviikonloppuina täältä on ollut mahdotonta löytää istumapaikkaa. Tiskin lähellä on korkeampia pöytiä ja baarijakkaroita, toisessa peränurkkauksessa tunnelmallinen kirjastosoppi ja toisessa biljardipöytä. Saimme pari isoa pöytäryhmää biljardisalin puolelta.
Totesimme pöydässä lähes yhteen ääneen, että kaikilla oli ihan hirvittävä nälkä. Tosin Sivumaun Jani valitteli, että oli syönyt liian tuhdin lounaan ja vähän jänskäili, miten selviäisi urakasta. No tuota, meidän nälkäisten daamien (minä, Emmi ja Mansen Muijat) pöydässä homma sitten lähtikin hiukan lapasesta. Emme osanneet päättää, haluammeko alkupalaksi perinteistä mättöä vai jotain hieman fiinimpää listan uutuuksista. No, likat. Otetaas molemmat.
Valitsimme sekä lajitelman suomalaisia suolaisia herkkuja että perinteisiä, friteerattuja sormiruokia. Alkuruokien hintoja ei näköjään ole netissä, mutta muistelen, että nämä maksavat 10-14 euroa. Ja annokset ovat isoja. Yhdelle ihmiselle molemmat lajitelmat ovat kokonaisia aterioita, ja on tässä urakkaa kaksinkin.
Suomalaisten suolapalojen lajitelmassa oli laihialaisen Saloniemen juustolan yrttijuustoa. Kiljahdimme Emmin kanssa riemusta: kerrankin jotain muuta kuin vain Mouhijärven Vilhoa! Härkäpastrami puolestaan tuli Ylöjärveltä Veljekset Mattilalta. Kokonaisuus oli sekä todella kaunis että maukas. Lihan ja juuston lisäksi tarjolla oli makeaa saaristolaisleipää, juureslastuja ja pikkelöityjä kasviksia. Pidin sekä lastuista että pikkelöidyistä vihanneksista. Tosin pikkelöityä sipulia oli hiukan runsaasti muihin kasviksiin nähden.
Myös perinteiset finger foodit yllättivät iloisesti, sillä ne olivat rapeita eivätkä maistuneet vanhalle paistinrasvalle. Friteerattu kana oli mukavan mureaa. Dipeistä (1,50 e) tykästyin etenkin manteliaioliin. Se maistui oikeasti mantelille, ja murusia oli kunnolla joukossa.
Viereisessä pöydässä alkupaloiksi tilattiin chiliranskalaisia kasvis- ja lihasooseilla. Meillä kaikilla loksahti leuka auki, kun perunat tuotiin pöytään. Yksi chili fries -annos on lähes pienen lasagnevuoan kokoinen.
Järkeni sanoi omien alkupalojemme jälkeen, että nyt Janica paikka. Sitä huolimatta näin rasvaisten käsieni hamuavan auliisti kohti, kun ranutarjotinta työnnettiin meille. Pidin kasvisannoksesta enemmän, koska se oli mielestäni hiukan hotimpi kuin lihakastike. Lista vissiin lupaili, että kasvisannos olisi ollut jopa erityisen tulinen, mutta porukkamme on niin tottunut mausteisiin, että kastike oli kaikkien mielestä mausteinen, mutta ei erityisen ärjy.
Näykkäisin pienet maistiaiset myös viereiseen pöytään tilatusta falafelilla täytetystä pitasta (11 e). Falafel oli ihanan pehmeää, mutta olisin kaivannut enemmän mausteita. Zeytuunin falafel on edelleen kaupungin ykkönen, mutta Rubyn versio silti oli sata kertaa parempi kuin kebsuloiden kuivat pakastefalafelit. Kaikki ravintolan kasvisannokset saa muuten halutessaan täysin vegaanisina.
Menin taas ihan sekaisin, kun piti valita pääruoka. Kärsin pahimman luokan annoskateudesta. Iltahan on aivan pilalla, jos kaikkien muiden ruoka näyttää paremmalta kuin omani. Teimme Emmin kanssa sellaisen diilin, että minä tilasin Dukkah-mausteella kuorrutettua lammasta uunijuuresten kera (23 e) ja hän Molly´s-burgerin (11 e), jossa briossisämpylän välissä on kanaa, vuohenjuustoa, mustaherukkakastiketta sekä timjamilla ja sitruunalla maustettua jugurttia. Molemmat urakoisivat annoksensa puoliväliin ja sitten vaihdettaisiin.
Lammasannos oli todella iso. Näin runsaiden alkupalojen jälkeen oli sula mahdottomuus selättää edes puolet siitä. Liha oli pehmoista ja hyvin paistettua. En kuitenkaan voinut olla vertaamatta sitä Malabadin grillilampaaseen, joka on sulattanut sydämeni. Olisimme kaivanneet lihan pintaan enenmmän hiillosta ja grillifiilistä. Annos oli myös kokonaisuutena aika mieto, makeisiin aromeihin painottuva.
Juurekset oli kypsennetty todella pehmeiksi ja pieni rapsakkuus olisi ollut paikallaan. Pähkinäisen makea Dukkah ja makeat juurekset olisivat kaivanneet jotakin kontrastia, vaikka chiliä jossakin muodossa. Lautasen reunalla oli hillokepisaroita, joita näkyi löytyvän lähes joka annoksesta. Mielestäni ne eivät kuuluneet tähän annokseen, ja olisin korvannut ne jollakin mausteisemmalla.
Kanaburger taas oli iloinen yllätys. Se ei ehkä ole niiden makuun, jotka haluavat, että hampurilainen pursuilee majoneesia ja rasvaa. Rubyn kanahampurilainen oli enemmänkin raikas, kyllä vain. Mustaherukka ja jugurtti kevensivät annosta ihanasti ja sipuli toi siihen pientä makeutta. Broilerin kypsennyksestä iso peukku. Leivityksen alta löytyi todella pehmeä ja mehevä file.
Myös Jani kehui Dijon-sinapilla kuorrutetun broilerinsa (18 e) kypsyyttä, vaikka tatti-salviarisotto olikin puuromainen ja haalea. Tässäkin annoksessa oli maukkaita, rapeita juureslastuja, joita oli myös suomalaisella alkupalalautasellamme. Kastikepisaroita vain oli lautasen reunalla aivan överisti. Mielestäni juuresastut olisivat riittäneet rouhean pubiannoksen koristeiksi. Mietimme myös, oliko annoksia koristeltu nyt normaalia innokkaammin, koska bloggaajat olivat paikalla.
Pöytäkaverimme Anna ja Annukka kehuivat nyhtölampaalla täytettyä pitaleipää (12 e), joka oli maustettu minttumajoneesilla, valkosipulijugurtilla ja sipulilla. Pakko sanoa, että se annoskateus iski kuitenkin. Kipparin morsian -Minka valitsi listalta kalaa. Jar jar things (en valitettavasti löydä hintaa) on ehkä kaunein koskaan pubissa näkemäni annos. Metsämarjoilla graavattu lohi ja piparjuurikreemi oli aseteltu kerroksittain lasipurkkiin. Lisukkeena oli juuressipsejä, kurpitsaa, saaristolaisleipää ja siitakesieniä – sekä niitä hillopisaroita.
Minäkin maistoin palan kalaa, ja se oli todella hyvää. Pöydissä uumoiltiin, että annos voisi toimia vielä paremmin pienempänä alkuruokana, koska näin suuri annos graavattua kalaa ja piparjuurta on aika tymäkkä setti.
Katsokaapa myös Annan ja Annukan lisukkeita, pikkelöityjä kasviksia (3 e). Yksinkertainen, mutta kaunis esillepano ja hyvä maku.
Vielä sananen lisukkeista. Ensinnäkin, Rubyn bataattiranskalaiset (4 e) olivat tosi hyvät, ja tämäkin annos oli melkoinen tonkka. Pidin myös dipeistä, joissa oli jujua iänikuisten ranch-kastikkeiden sijaan. Edellä mainitun manteliaiolin lisäksi tykkäsin chili-limemajoneesista ja minttu-majoneesista.
Ahneuden sokaisemina tilasimme vielä ipa-oluessa marinoitua pekonia (3 e). Ei hyvää päivää. Lähempänä possunkylkeähän tämä oli kuin HK:n Amerikan pekonia. Siis voi luoja. Maku, mehevyys, rasvan rapeus. Väänsin melkein itkua, kun en vain kerta kaikkiaan jaksanut syödä lihaa enempää.
Ihastuin eniten uuteen street food -listaan, jossa on juurikin pitoja ja burgereita, sekä pienempiin sormiruokiin ja dippeihin. Jos haluatte syödä maukkaasti, mutta rennolla meiningillä, tilatkaa porukalla vaikkapa muutamaa eri sormiruokaa ja erilaisia dippejä. Annokset ovat reiluja ja hinta ei todellakaan huimaa päätä. Lisukkeet ja alkupalat menevät syömieni pubiruokien kirkkaaseen kärkeen.
Kun Ruby aloitti Tampereella, sen jälkiruokalistalta löytyi jotain aivan ennen kuulumatonta: friteerattu suklaapatukka. Tämä härski klassikko (8 e) on listalla edelleen. Asiakas voi valita, haluaako hän Bountyn, Susun vai Snickersin. Uppopaistettu suklaapatukka tarjoillaan vaniljajäätelöiden ja marjojen kanssa.
Sain makeaa kavahtavan Emmin jotenkin ylipuhutta tämän annoksen puolittamiseen. Suklaapatukka ei pursuile rasvaa sillä tavalla kuin voisi olettaa. Se on enemmänkin taikinakuoren sisällä oleva suklaapatukka, Janin mielestä churromainen. Emmi yllättäen tykkäsi annoksesta, mutta minä olin maistavinani friteerauskuoressa ranskanperunat. Muistelen, että ihan alkuaikoina annos tarjoiltiin pienen chilipisaran kera. Sipaus tulisuutta olisi sopinut makeansuolaisen Snickersin kylkeen kuin nenä päähän. Mutta sen verran eksoottinen annos on, että suosittelen kokeilemaan ainakin kerran.
Rubyssa on friteeratun suklaapatukan lisäksi toinenkin erikoisuus, nimittäin kymppitonnin arvoinen viskipullo. Sentti tätä yli 50-vuotiasta Highland Park -viskiä maksaa 200 euroa. Baarimikko ei uskaltanut uumoilla, mitä tapahtuisi, jos komea pullo lipsahtaisi lattialle ja särkyisi. Siinä saisi kuurata lautasen jos toisenkin, jos menetetyn viskin yrittäisi korvata tiskaamalla.
Tuo vanha viski jäi nyt kaihertamaan mieltäni. Makua kuvailtiin pehmeän sherrymäiseksi. Olen normaalisti todella savuisten viskien ystävä, mutta olisihan tätä hienoa maistaa edes kerran elämässään. Vink vink, rakas aviomieheni. Ensi kesänä tulee täyteen kymmenen vuotta yhdessä ja viisi naimisissa. Kullasta ja kimalteesta en niin välitä, mutta viskit ovatkin ihan toinen juttu…
Ruby and Fellas on myös vilkas keikkapaikka. Kesäterassi koskimaisemineen on yksi Tampereen komeimmista ja suosituimmista. Viskien lisäksi oluiden ystävälle löytyy listalta jos jonkinlaista hörpättävää. Rubya voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin. Minä olen juhlinut täällä esimerkiksi ystäväni kirjajulkkareita. Nurkassa on korotettu esiintymislava, ja me taidehörhöt saimme äänentoistonkin pelaamaan ongelmitta.
Uusistusta ruokalistasta jäi hyvä fiilis, vaikka esimerkiksi kana- ja lammasannoksissa olisi vielä viilaamista. Keittiössä tehdään kuitenkin selvästi kunnianhimoista työtä. Ylenpalttiset kastikepisarat pyyhkisin lautasilta pois, mutta on hienoa, että pubitkin uskaltavat nostaa rimaansa näin korkealle. Kaukana alkavat olla ne ajat, jolloin Tampereen baareissa tarjoiltiin vain satojen käsien kähmimiä suolapähkinöitä ja mikroruokaa. Kiitos siitä!
PS. Tsekkaa myös Idan, Kipparin morsiamen, Sivumaun ja Emmin näkemykset Ruby & Fellasista. Käyn lisäilemässä muiden jutut tänne sitä mukaan, kun ne ilmestyvät.
