Voisin elää koko talven mausteisilla keitoilla. Salaatin söin viimeksi joskus marraskuussa, ja kokemus oli todella tympeä. Kroppani vaatii nyt lämpöä ja sisäistä halailua. Kun pakkanen alkoi kiristyä, keittelin kotiin hyggen tuoksua pyöräyttämällä kasvisgulassin. Halusin soppaan jotain helposti toteutettavaa ekstraa, ja päätin korvata keiton perunat perunasta tehdyillä pastapalleroilla eli gnoccheilla.
Ideana oli tehdä suht nopea lohtukeitto, joten en todellakaan alkanut näpertää gnoccheja itse. Pitäisi kokeilla sekin vielä joskus, mutta ei illalla, kun kirjoitat samaan aikaan laskuja ja tunkkaat blogisi uutta ulkoasua kuntoon (sivuhuomautus: jälkimmäinen on aivan painajaismaista, mieluummin synnyttäisin kuin olisin osallisena tässä projektissa).
Gnocchit löytyvät yleensä samasta kylmähyllystä kuin tuorepastat. Tampereen keskustassa Sokos ja Stockmann ovat varmoja ostopaikkoja, pienemmistä kaupoista niitä löytää vaihtelevammin.
Jätin keiton hieman tavallista liemevämmäksi, koska gnocchit ovat aika täyttäviä. Jos nautit keiton ilman gnoccheja tai käytät niiden sijaan tavallista perunaa, voit lisätä hieman muiden kasvisten määrää ja käyttää vaikkapa kaksi paprikaa.
Lopuksi vielä tärkeä vinkki. Gnoccheja ei missään nimessä kannata keittää keiton joukossa, vaan erikseen omassa vedessään. Palleroista irtoaa keittämisen aikana aika paljon tärkkelysvaahtoa, joka voi saostaa keiton. Gulassin koostumus pysyy miellyttävämpänä ja gnocchit kauniin vaaleina, kun keität gnocchit erikseen ja lisäät ne keittoon vasta tarjoiluvaiheessa.

Hahaa, huomasin nyt, että tuo kuvissani silloin tällöin vilahtava puulusikka on oikeasti unkarilainen! Yleensä käännän sen kuvissa toisinpäin, mutta nyt punavihreä Budapest -teksti sopi stailaukseen kuin pottu soppaan.
Muistatteko muuten vielä sitä aikaa, kun olohuoneiden vitriinit olivat puulusikoita täynnä? Oli ympäri maailmaa ostettuja turistinukkeja, rasioita, kenkiä, pulloja, viuhkoja ja vaikka mitä, eikä se ollut mautonta, vaan arvokasta. Meidän olohuoneemme kirjahylly oli täynnä kaiken maailman nukkeja ja posliinipatsaita, joita paljon matkustelleet mummot toivat meille reissuiltaan.
Jossakin vaiheessa tärkeät tavarat muuttuivat kuitenkin krääsäksi. Noloksi romuksi, jonka keräily ja johon kiintyminen osoitti huonoa makua. Mutta kaipa nämäkin vaiheet kuuluvat luonnollisina ihmisen elämänkaareen. Ensin lumoudutaan leluista ja tavaroista, sitten revitään juuret irti ja naureskellaan krääsälle. Lopulta tavarat alkavat taas liikuttaa, ja niihin liittyvät tunteet ja muistot muuttuvat hellyyttäviksi.
Pitääkin käydä vanhoja korulippaita tänään läpi. Tutkia ja puhdistaa, kuulostella tavaroiden tarinoita.
PS. Jos hiilihydraateilla ryyditetyt lohtukeitot kiinnostavat, kokeile aasialaistyylistä pho-keittoa taikinamykyjen kera. Kirkkaaseen liemeen tehty perinteinen madekeitto taas on kevättalven klassikko. Tässä paahdetussa paprikakeitossa ei säästellä kerman eikä rakkauden määrää, ja se onkin yksi syntisimmistä luomuksistani.
Usein kysytyt kysymykset kasvisgulassikeitosta
Voiko kasvisgulassin tehdä etukäteen?
Kyllä, kasvisgulassi sopii erinomaisesti tehtäväksi etukäteen. Se on usein jopa maukkaampaa seuraavana päivänä, kun maut ovat ehtineet syventyä.
Kuinka kauan kasvisgulassi säilyy jääkaapissa?
Kasvisgulassi säilyy jääkaapissa yleensä 2–4 päivää. Säilytä se ilmatiiviissä rasiassa ja jäähdytä ruoka nopeasti valmistuksen jälkeen.
Voiko kasvisgulassin pakastaa?
Kyllä, kasvisgulassi sopii hyvin pakastettavaksi. Useimmat kasvikset kestävät pakastamisen, mutta rakenne voi hieman pehmentyä sulatettaessa.
Miksi kasvisgulassi jää vetiseksi?
Kasvisgulassi voi jäädä vetiseksi, jos nestettä on liikaa tai sitä ei ole keitetty tarpeeksi kasaan. Anna keiton kiehua ilman kantta, jotta neste haihtuu ja maku tiivistyy.
Miten kasvisgulassista saa täyteläisemmän?
Kasvisgulassista saa täyteläisemmän lisäämällä esimerkiksi tomaattipyreetä, papuja tai pitkällä haudutuksella. Paprikajauhe on myös gulassin tärkein mauste, joka tuo syvyyttä makuun.
Sopiiko kasvisgulassi vegaaniseen ruokavalioon?
Kyllä, kasvisgulassi on luonnostaan vegaaninen, kun käytetään kasvispohjaisia raaka-aineita ja liemiä.








