Naistenlehtien perusteella ihmiset jakautuvat kahteen leiriin. Laihoihin terveysfanaatikkoihin, jotka syövät askeettisia ja mauttomia rehuruokia, ja elämästä nauttiviin pulleroihin, jotka eivät säästele voin ja kerman käytössä. Ja hei, uskon aina kaiken, mitä naistenlehdissä sanotaan, olenhan toimittaja.
Oikeassa elämässäkin olen aika monta kertaa kuullut tuhdin ihmisen perustelevan ruokavaliotaan sillä, että ”mää kun oon tämmönen nautiskelija”. Tämän logiikan mukaan ruoka on hyvää vain, jos se on rasvassa ja kermassa uitettua. Ja syöminen on nautinto vain, jos ruokaa vedetään sellainen annos, että vatsalaukku huutaa hosiannaa.
Joskus näiden nautiskelijoiden ruoat eivät ole mielestäni millään tavalla houkuttelevia. Vanhassa rasvassa kypsennettyjä Hesen tai Mäkin ranskalaisia. Eineshampurilaisia, joiden välissä on jauhoja ja kamaraa sisältävä pihvi. Keinotekoisilla aromeilla ryyditettyjä sipsejä, irtokarkkeja ja limsoja. Siis todella vähän ravinteita ja kunnon makuja sisältävää scheissea.
En myöskään ymmärrä sitä, että hyvä ruoka on yhtä kuin mikä tahansa kermassa, voissa ja juustossa uitettu. Monissa ruoissa nämä lisukkeet ovat parhaimmillaan, kun niitä käytetään maltillisesti korostamaan ruoan luonnollisia maikuja, ei peittämään niitä. Mielestäni pelkkien kovien rasvojen ja suolan mieltäminen herkuiksi on samanlainen ruokavamma kuin ronkelius. Aikuinen, joka ymmärtää vain tuplajuustolla kuorrutetun pizzan päälle on yhtä kypsä kuin teini, joka suostuu syömään pelkkiä marinoituja kanasuikaleita. Voilla ja kermalla lotraaminen kertoo usein myös huonoista keittotaidoista. Kun mausteita ja yrttejä ei osata käyttää ja raaka-aineita yhdistellä, on purkillinen kermaa helppo vaihtoehto.
Kokkaamme kevyitä ja tuhdimpia ruokia mielestäni aika tasapainoisesti. Ruotsin-reissulla söimme ja istuimme niin paljon, että pidimme matkan jälkeen tietoisesti reilun viikon kevennyskuurin. Kevyet viikot ovat käteviä, jos vihaa laihduttamista. Periaate on sama kuin siivouksessa. Jos joka päivä pyyhkäisee pölyjä hiukan sieltä täältä, ei tarvitse tehdä koskaan raivostuttavaa suursiivousta. Kevyiden päivien ja viikkojen viettäminen silloin tällöin on todellisen herkuttelijan ja laiskurin ratkaisu. Ei tarvitse laihduttaa ja viedä ruokavaliotaan kovin askeettiselle tasolle, jos harrastaa pientä kurinpalautusta silloin tällöin.
Kevennysviikkomme alkoi porkkanasosekeitolla. Sosekeittojen ongelma on yleensä niukka proteiinipitoisuus. Moni myös huijaa kaatamalla soppaan desikaupalla kermaa tai kookosmaitoa saadakseen liemestä tuhdimpaa.
Keksin loistavan suurusteen, joka lisää keiton proteiinipitoisuutta ja täyttävyyttä terveellisesti: huuhdellut valkoiset pavut. Tavalliset tomaattiliemeen säilötyt valkoiset pavut käyvät mainiosti. Huuhtele liemi pavuista huolellisesti ja lisää pavut juuresten joukkoon kiehumaan jo alkuvaiheessa. Pavut ovat neutraalin makuisia, ja soseuttamisen jälkeen niitä ei maista keitosta. Rakenteesta tulee kuitenkin ihanan paksu ja samettinen.
Tässä keitossa on runsaasti porkkanaa, pari valkosipulinkynttä, yksi keltasipuli ja iso tölkillinen huuhdottuja papuja. Mausteeksi chiliä, tilkka hunajaa ja sitruunamehua, kanelia, suolaa ja pippuria. Täyteläinen, hieman mausteinen ja kuitenkin raikas.
Keiton lisukkeeksi leivoin helpon feta-pinaattipiirakan. Pohjassa on sekä ruis- että vehnäjauhoja, vettä, ripaus suolaa ja tilkka rypsiöljyä. Piirakkaa saa kevennettyä huomattavasti korvaamalla voi-, lehti- tai filotaikinan öljypohjaisella ruistaikinalla. Aromikas ruispohja sopii moniin suolaisiin piiraisiin paremmin kuin mieto mutta rasvainen voitaikina.
Täytteeksi tein seoksen, jossa on paketillinen sulatettua pakastepinaattia, purkillinen kermaviiliä ja yksi kananmuna. Maustoin seoksen pippurilla, suolaripauksella ja sitruunalla. Sitruuna sopii pinaatin ja fetan kaveriksi todella hyvin. Suolaa täytteeseen ei tarvitse laittaa kauheasti, onhan sitä jo fetassa. Piirakkaan ei tarvitse laittaa koko paketillista fetaa ja lisäksi vielä jotain toista juustoa, kuten monissa ohjeissa neuvotaan. Väriä ja ruokaisuutta piiraaseen tuovat kirsikkatomaatit.
Yksi sitkeimpiä myyttejä on lihan lihottavuus. Laadukas vähärasvainen liha ei kuitenkaan lihota. Kaloreiden sijaan siinä on reilusti proteiinia, joka pitää nälän kurissa. Kasvisruoat taas ovat joskus todella raskaita ja vähäravinteisia. Jos proteiini puuttuu, vatsa ulvoo jo parin tunnin kuluttua.
Tässä salaatissa on käytetty peuran sisäfilettä. Kuten kuvasta näkyy, liha on todella vähärasvaista. Lisukkeena jäävuorisalaattia, tomaattia ja kevyesti ruskistettua paprikaa. Käytimme myös piirakasta jääneet fetan jämät. Erillistä salaatinkastiketta ei tarvittu, koska feta on rasvainen juusto, ja lihaan ja paprikoihin tarttui pannulta paistorasvaa. Loraus hyvää vinegretteä ja rouhas mustapippuria riittivät.
Wokit ja erilaiset tähteistä pyöräytetyt ”mössöt” ovat suosittua arkiruokaa. Parhaimmillaan wokki on terveellinen, ravinteikas ja maukas ruoka. Tässä wokissa on nuudeleita, kanaa ja runsaasti kasviksia. Kasviksia kannattaa laittaa aina vähintään saman verran kuin nuudeleita tai riisiä.
Teimme hapanimelän kastikkeen itse soijasta, chilistä, riisiviinietikasta ja ketsuppilorauksesta. Kaupan punaisia ”chilikastikkeita” kannattaa vältellä kuin ruttoa. Niissä on chiliä vain ripaus. Pääosa kastikkeesta on sokeria, loput vettä sekä emulgointi- ja säilöntäaineita. Monet kaatavat tätä aikuisten ketsuppia aivan hervottoman kasan ruoan päälle, ja litran pullo hupenee hujauksessa.
Jos haluaa käyttää valmista hapanimeläkastiketta, on parempi marinoida kana maltillisessa määrässä kastiketta kuin lorauttaa annokseen jälkeenpäin desi kastiketta. Sokerilitkun määrä pysyy aisoissa, sillä desi riittää koko wokin kanan marinoimiseen.
Minestronekeitto on siitä ihana, että yhtä ainoaa ja oikeaa reseptiä ei ole. Minestrone on vähän kuin pyttipannu; siihen voi laittaa kaikki kaapista löytyvät jämät. Tämä arkinen ja nopea minestrone syntyi palvatusta peurasta, vihanneksista, valkoisista pavuista ja täysjyväspagetista. Rasvaa on vain sen verran kuin kasvisten ja lihan kuullottaminen vaatii. Palvilihasta irtoaa mehevää savunmakua, ja siinä on kunnolla lihaa, ei jauhoa, kamaraa tai rasvaa.
Hirvittävän monissa resepteissä ruoan maustaminen skipataan, ja ohjeesae neuvotaan käyttämään liemikuutioita. Minä käytän liemikuutioita ja fondeja todella harvoin. Valitsen aina mahdollisimman vähän lisäaineita ja suolaa sisältävän tuotteen, jossa ei ole natriumglutamaattia. Tämän keiton maustoin tomaattiliemen peruskombolla eli suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Lisäksi runsaasti kuivattua oreganoa, hiukan valkosipulia ja chiliä. Kannattaa heivata liemikuutiot helvettiin ja opetella käyttämään oikeita mausteita ja yrttejä.
Munakas on nopea ja ravitsemuksellisesti todella hyvä arkiruoka. Siinä on paljon proteiinia, ja fiksuilla täytteillä munakkaasta saa terveellisen nälänsammuttajan. Tässä munakkaassa täytteitä, etenkin kasviksia oli niin reilusti, että pala hajosi ennen kuin sain aseteltua sen kauniisti lautaselle…
Jääkaapin uumenista löytyi pari yksinäistä perunaa. Ne kuullotettiin munakkaan täytteeksi. Munakkaassa on myös vihreää paprikaa, tomaattia, sipulia ja persiljaa. Ja syntisen hyvää Lidlin bratwurstia! Ravinto-oppaissahan makkara on tabu, koska monet kyrsät sisältävät rutkasti suolaa. Lisäksi moni makkara ei ole lihaa nähnytkään. Ja niitä jauhoisia kamarapötköjä tietenkin uppoaa vatsaan paljon enemmän kuin tuhtia lihamakkaraa.
Kannattaa siis maksaa hiukan enemmän ja valita makkara, jossa on kunnolla lihaa. Tämä makkara oli sen verran mausteista ja suolaista, että emme lisänneet munakkaaseen muita mausteita tai suolaa. Lisäksi käytimme vain reilun puolet paketillisesta. Jäljelle jääneet nakit säästimme mäyräkoiran synttärikakkuun 🙂 Koko kahden hengen ison omeletin päälle on ripoteltu noin 20 grammaa parmesaania. Vian einespastan mukana tuli noin 40 gramman pussi juustoa. Se on melkoinen määrä yhteen reilun 300 gramman annokseen. Käytin juustosta vain puolet pastaan ja jemmasin loput.
Kokosin vielä lopuksi listan keinoista, joilla ruokaa voi keventää maukkauden kärsimättä.
1. Käytä sosekeittojen suurusteena mietoja, vaaleita papuja tai linssejä kerman ja kookosmaidon sijaan. Valmiiseen keittoon saa kevyttä ruokaisuutta jugurttisilmällä, raejuustolla, siemenillä, pähkinöillä, avokadolla, tofukuutioilla, soijarouheella, you name it. Pavuilla ja linsseillä saa muihinkin ruokiin kuin varkain ruokaisuutta. Palkokasvit ovat myös halpoja.
2. Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa. Liika suola kerää kroppaan nopeasti turvotusta – yllättävän paljon. Nimimerkillä illalla kebab, aamulla nahkasaappaat kinnaavat pohkeista. Jos käytät jo valmiiksi suolattua raaka-ainetta, kuten makkaraa, maistele ruokaa ja mieti, tarvitseeko siihen lisätä suolaa. Lisää ensin muut mausteet ja suola vasta viimeisenä. Reilu määrä voimakkaita mausteita tai yrttejä ei tarvitse suolaa, joka vain peittäisi muut maut.
3. Sama juttu rasvan kanssa. Jos käytät rasvaista lihaa, siitä irtoava rasva riittää usein ruokaan tulevien kasvisten kuullottamiseen. Runsas rasva aiheuttaa monelle närästystä. Sitä kannattaa miettiä, vaikka rasvahössötys ärsyttäisi muuten.
4. Reilusti kasviksia. Kasviksilla saa annokseen ruokaisuutta, ravinteikkuutta ja esteettisyyttä. Pelkistä marinoiduista kanasuikaleista ja nuudeleista tehty wokki on pirun ankean näköinen, ravintosisällöstä puhumattakaan.
5. Parempaa vähemmän. Joskus on kiva vetää överit juustossa uivilla cannelloneilla. Voimakasta juustoa, kuten parmesaania tai sinihomejuustoa, ei kuitenkaan tarvitse laittaa ruokaan mahdottoman paljon. Pieni ripaus riittää, koska maku on voimakas. Sama juttu kerman ja voin kanssa. Tällä logiikalla päällystän myös aamiaisleipäni. Syömme lähes aina rasvaista kermajuustoa. Yksi hyvän kokoinen siivu per leipä riittää. Sen sijaan kevytjuustoa tulee aina ladattua leivälle ihan liikaa, koska eihän sellainen kumi miltään maistu. Rasvaisella ja voimakkaalla juustolla päällystetty leipä ei läheskään aina vaadi päälleen lihaa. Levitteitä emme käytä koskaan. Kaapissa on aina voipaketti, mutta se on vain ruoanlaittoon.
