Pseudoterveellistä mättöä: Meksikolainen kasvismunakas

Kasvikset ovat nyt niin halpoja, että jopa Stockan Herkusta selviytyy lauleskellen ulos. Ostin eilen kolme valtaisaa, hienoa kesäkurpitsaa, hinta rapiat kolme euroa. Tiedossa onkin nyt paljon vegereseptejä, koska kun kasvikset ovat näin hyviä, en näe mitään järkeä paistella joka päivä eläintä lisukkeeksi.

Kasvikunnan proteiinilähteistä suosikkejani ovat pavut. Kyllä vain. Pidän niistä juuri sen ruokaisan jauhoisuuden vuoksi, mikä saa monet karsastamaan palkokasveja. Papuhimo iski taas pari päivää sitten, ja halusin tehdä hieman erilaisen, meksikolaishenkisen munakkaan.

Tein munakkaan samalla tavalla kuin Shakshuka, joka siis on nyt kovin muodikas pohjoisafrikkalainen munakas tai enemmänkin pata, jossa munat hyydytetään mausteiseen tomaattikastikkeeseen. Rakenne ei ole ehjä ja kiinteä kuten perinteisessä omeletissa. Voit tietenkin tehdä täytteen ensin, paistaa sitten munakaspohjan ja kumota täytekastikkeen munaseoksen päälle. Shakshuka-tyylillä selviydyt helpommin ja nopeammin. Annoksesta tulee yksi reilu munakas kahdelle tai pikkusuolainen neljälle.

1 purkki hyvää tomaattimurskaa tai tölkkitomaatteja
1 ruokalusikallinen tomaattipyrettä
1 keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 pihvitomaatti
1 vihreä paprika
1 purkki (300 grammaa) kidneypapuja
1-2 ruokalusikallista jalapenoviipaleita
4 kananmunaa
1 teelusikallinen vahvaa kuivattua chiliä tai chilitahnaa
1 teelusikallinen jeeraa
2 teelusikallista valkoviinietikkaa
suolaa
sokeria
mustapippuria
öljyä kuullottamiseen

Koristeeksi:

kourallinen nachoja
tuoretta lehtipersiljaa
raastettua vahvaa juustoa

1. Kuori ja murskaa valkosipuli ja kuori ja lohko sipuli. Lohko valmiiksi paprika, siivuta tomaatti ja huuhdo pavut.

2. Kuullota sipulia ja valkosipulia pari minuuttia öljyssä jeeran ja chilin kanssa. Varo, ettei valkosipuli pala. Lisää pannulle paprika, jalapenot, tomaattimurska ja tomaattipyre. Keitä kastiketta kasaan, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää pavut kastikkeeseen keittämisen loppuvaiheessa.

3. Mausta kastike vielä valkoviinietikalla, pippurilla, suolalla ja sokerilla. Käytä suolaa ja sokeria yhtä paljon, noin teelusikallinen kumpaakin.

4. Riko kananmunat kastikkeen päälle. Kallistele pannua pari kertaa kevyesti, jotta munamassa levittyy tasaisesti. Lisää tomaattisiivut koristeiksi munien päälle. Anna munakkaan kypsyä, kunnes munat ovat kiinteitä, mutta niiden pinta on vain juuri ja juuri hyytynyt.

5. Koristele munakas juustoraasteella, tuoreella lehtipersiljalla ja nachoilla. Tarjoile heti. Lisukkeeksi sopii guacamole tai tuore, limemehulla maustettu avokado sekä ranskankerma tai paksu jugurtti. Jos kaikki kasvikset eivät mahdu pannuun, tee niistä raikas salaatti munakkaan kaveriksi.

munakas1

Ahne kun olen, tein kaksi. Maku oikeastaan parantui vetäytyessään.
Ahne kun olen, tein kaksi. Maku oikeastaan parantui vetäytyessään.

Ja aijai kun oli taas kivaa uskotella itselleen syövänsä tosi kevyesti ja terveellisesti. Ihan vihanneksia ja proteiinia vain ronksun ronksun nachojen mussutusta ronksun.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*