Umaminen juuresbolognese

Tämä ruoka on meillä niin arkinen, etten ole edes ajatellut, että voisin lisätä sen blogiin. Sitä tulee tehtyä vähän väliä pienillä muunnoksilla. Tajusin nyt, että ohje on vielä vegaaninenkin. Enpä ole sitä edes ajatellut.

Tiedän, että joku italialainen nonna pyörii haudassaan, kun kerron tämän, mutta me silppuamme kaalia ja palsternakkaa bologneseen ja jopa lasagneen. Ja hyvää on!

Kaalissa sen salaisuus

Myönnän, että olin hämmentynyt, kun näin ensimmäistä kertaa Villen pilkkovan kaalia lasagneen. Olimme vasta alkaneet seurustella, ja omat kokkailutaitoni olivat tasoa Uncle Ben´sin valmiskastikkeet. Olin älyttömän nirso, ja juureksista minulle maistui vain porkkana.

Ukkelsson kuitenkin vakuutti, että kaali antaa ruokaan syvyyttä, eikä lasagne todellakaan maistu kaalipadalta. Ja oih: palsternakalla ja kaalilla höystetty lasagne oli parasta koskaan maistamaani! Juuri kaali antoi kastikkeelle sellaista mehevyyttä, että oksat pois.

Suosittelenkin lisäämään rohkeasti kaalia tomaattipohjaisiin ruokiin. Kun kaali kypsyy, se muuttuu mehevän makeaksi, mikä softaa tomaatin hapokkuutta. Lisäksi kaali antaa ainutlaatuista umamisuutta kasvisruoille. Suorastaan lihaisaa liemevyyttä, joka saa veden herahtamaan kielelle.

VINK: Halusin vähän luksusta arkiruokaan, joten haudutin kastiketta laakerinlehtien ja maustepippureiden kanssa. Jos et omista näitä mausteita, pärjäät yhdistelmällä suola+sokeri+mustapippuri.

VINK VINK: Voit korvata balsamiviinietikan punaviinillä. Viini ei ole yhtä hapanta kuin etikka, joten sitä voi käyttää puolet enemmän kuin etikkaa tai reilumminkin.

VINK VINK VINK: Myös timjami ja basilika sopivat mausteyrteiksi. Minulla on nyt oreganokausi, joten käytin sitä.

Juuresbolognese

4 – 6 annosta

  • 1 iso tai 2 pientä keltasipulia
  • 2 – 4 valkosipulinkynttä
  • 200 gramman pala kaalia
  • 100 gramman pala palsternakkaa
  • 1 iso tai 2 pienehköä porkkanaa
  • 2 tölkkiä eli noin 800 grammaa laadukasta tomaattimurskaa/tölkkitomaatteja
  • 1 paketti eli 250 grammaa härkistä
  • oliiviöljyä kuullottamiseen
  • tilkka vettä
  • 2 ruokalusikallista balsamiviinietikkaa/muuta miedohkoa etikkaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 6 maustepippuria
  • suolaa
  • sokeria
  • 1 kourallinen tuoretta/pari teelusikallista kuivattua oreganoa
  • lisukkeeksi 500 grammaa pastaa/80 grammaa per syöjä

  1. Esivalmistele kasvikset. Kuori ja paloittele porkkana. Kuori ja silppua keltasipuli. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele palsternakka. Pese ja silppua kaali.
  2. Lorauta ison kattilan pohjalle reilusti oliiviöljyä. Kuullota kaalia, kelta- ja valkosipulia muutama minuutti keskilämmöllä, kunnes kasvikset saavat kullankeltaista väriä.
  3. Lisää joukkoon porkkana ja palsternakka. Kuullota vielä pari minuuttia sekoitellen.
  4. Kaada joukkoon tomaattimurska. Huuhtaise tölkit ja lisää tilkka huuhteluvettä kattilaan. Lisää joukkoon maustepippurit ja laakerinlehdet. Keitä keskilämmöllä kannen alla puolisen tuntia tai kunnes kaali on pehmeää, mutta porkkanassa ja palsternakassa on vielä purutuntumaa.
  5. Lisää keittämisen loppuvaiheessa joukkoon härkis ja anna turvota viitisen minuuttia. Mausta kastike balsamicolla, suolalla, sokerilla ja oreganolla. Jos kaipaat lisää ytyä, rouhaise vielä mustapippuria myllystä.
  6. Keitä pasta runsaassa suolavedessä al denteksi. Siivilöi, mutta ota vajaa desi keitinvettä talteen. Kun sekoitat veden pastaan, se ei kuivu.

Vegaaninen bolognesekastike resepti
Vegaaninen bolognesekastike ohje

Meheviä pastakastikkeita

Viime talvena tein hieman samantyylisen, mutta vielä mausteisemman bolognesen, nimittäin nyhtispullia syvässä punaviinikastikkeessa. Punaviinin ja timjamin yhdistelmä on herkullinen etenkin kylmänä päivänä! Tykkään myös yhdistellä helppoja puolivalmisteita itse hartaudella tuunattuihin kastikkeisiin.

Soseutetusta porkkanasta ja punaisista linsseistä syntyy paksu pastakastike, joka maustetaan timjamilla, etikalla ja hitusella chiliä. Pahoittelut kuvista, jotka saavat annoksen näyttämään vauvanpaskalta. En ole aina osannut tätäkään vähää. 🙂

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.