Avainsana: Kreikkalainen salaatti

Elämä

Kasviksillakin elää, voi niillä todellakin elää

Tuntuu ihan hassulta, että loma on vasta puolivälissä. Muistelen, että pidin viimeksi syksyllä 2012 näin pitkän loman, kaksi kokonaista viikkoa putkeen. Miehen yrittäjyydessä ja omassa freelanceriudessa ja projektiduuneissa on se hyvä puoli, että lomat voi pitää aika joustavasti silloin, kun itse haluaa. Kääntöpuoli on sitten se, että työjuttuja pitää tsekkailla […]

Elämä

Kaksi päivää lomalla, kuin olisi levännyt jo kaksi viikkoa

Nopea tervehdys täältä paratiisista. Saavuimme Doulianaan sunnuntaina puolen päivän maissa, aivan pökerryksissä herättyämme aamuyöllä kolmen maissa. Vastaanotto oli taas mitä sydämellisin. Talot olivat valmiina, jääkaapit täynnä ruokaa, olutta, viiniä ja rakia. Saman tien keitettin kahvit, halailtiin ja pussailtiin. Emäntämme Vasso on ihana; suora, rempseä ja lämmin. ”Janica, you´re a woman […]

Ravintolat

Gastrolaivan avajaiset: Jotain perinteistä, jotain uutta

(*Söin ja join ilmaiseksi) Viime kesänä ovensa avannut Gastrolaiva on taas täällä! Viime vuonna minulla oli kova aikomus mennä tänne syömään, mutta rientoja oli niin paljon, että suunnitelmaksi jäi. Nyt otin vahingon takaisin Gastrolaivan avajaisissa, joita vietettiin viime perjantaina. Viime vuonna laiva oli Alarannan puolella, mutta nyt se on parkkeerannut […]

Elämä

Kreikkalaista lohturuokaa

Lumeton joulukuu. Oikeasti. Perkele. Itkettää. Kun minä vain haaveilen tästä. Ja kun todellisuus on parhaimmillaan tätä. Silloin tarvitaan puilla lämmitetty mökki, kellanpunaista valoa ja viinipulloja. Runsaasti valkosipulia ja timjamia, kreikkalaista musiikkia ja viime kesän matkamuistojen kertaamista, haaveita uusista reissuista. Tarvitaan stifadoa, tsatsikia, viininlehtikääryleitä, uunissa muhineita munakoisoja ja kasvispataa, täytettyjä tomaatteja, […]