Tuntuu ihan hassulta, että loma on vasta puolivälissä. Muistelen, että pidin viimeksi syksyllä 2012 näin pitkän loman, kaksi kokonaista viikkoa putkeen. Miehen yrittäjyydessä ja omassa freelanceriudessa ja projektiduuneissa on se hyvä puoli, että lomat voi pitää aika joustavasti silloin, kun itse haluaa. Kääntöpuoli on sitten se, että työjuttuja pitää tsekkailla aina hieman myös lomalla. Ajatus kuukauden pituisesta tai sitäkin pidemmästä yhtäjaksoisesta lomasta on suorastaan absurdi. Katsellaan sitten eläkkeellä – jota tälle sukupolvelle tuskin edes maksetaan, MUAHHAHHAAAHHH! No mutta joo. Edellisestä viikosta nautimme täysillä, ja teimme juuri niitä asioita, jotka huvittivat ja skippasimme kaiken vähänkään vaivalloisen. Hykerryttää ajatella, että edessä on vielä toinen samanlainen viikko täällä piiloparatiisissa.
Kävimme eilen Haniassa. En ole tutustunut kaupunkiin, vaikka olen käynyt Kreetalla pari kertaa aikaisemmin. Kaiken turistihärdellinsä alla se oli yllättävän viihtyisä ja sympaattinen satamakaupunki, mielestäni rauhallisempi kuin Rethymnon. Satama-alueella oli valtavasti ravintoloita ja aktiivisia sisäänheittäjiä, mutta veden äärellä sai olla mukavan rauhassa. Pari risteilypaattia, kulkukissaa ja kalastajaa siellä täällä. Voisin istuskella lueskelemassa ja heiluttelemassa jalkojani veden yllä tuntikaudet, ellen palaisi niin herkästi.
Jaksan aina ihastella täällä veden kirkkautta. Toisaalta, juuri senhän vuoksi täältä saa nykyään niin huonosti kalaa. Tämä oli minulle yllätys. Kalaa ei kerta kaikkiaan ole. Sitä saa lähinnä rantaravintoloista, ja se on selvästi kalliimpaa kuin liha. Niilin patoaminen on vähentänyt meren ravinteikkuutta, kalakannat ovat kärsineet ja kalan hinta noussut. Häkellyttävän puhdas vesi ei välttämättä ole tervettä vettä.
Piipahdimme kaupungin kauppahallissa, koska minun piti ostaa hieman kosmetiikkaa. Tykkään muutenkin tsekata aina kaupunkien kauppahallit ja markkinapaikat, jos sellaisia löytyy. Hanian kauppahalli oli melko kallis, mikä nyt ei kauheasti yllättänyt. Myynnissä oli paljon samaa turistitavaraa kuin syrjäisemmissä kaupoissa ja marketeissakin, paljon kovempaan hintaan vain. Samat oliivit, joita saa Inka Marketista alle kahdella eurolla, maksoivat hallissa tuplat.
Kauppahallissa kannattaa kuitenkin käydä, ihan vain kalatiskin ympärillä pörräävien kissojen vuoksi. Luottokortilla maksaminen onnistui yllättäen ainakin vielä, vaikka varasinkin reilusti käteistä mukaan. Pankit ja automaatit toimivat toistaiseksi normaalisti. Turistikohteissa taloustilanteesta ei juuri puhuta, mutta majoituspalvelut ja autovuokraamot ottavat maksun mieluiten käteisellä. Kuittia tarjotaan silti pikkupaikoissakin paljon hanakammin kuin ennen.
Haniassa oli paljon kebsuloita, ja pitihän se yksi gyros pitakin vetäistä. Älä ikinä, älä missään yhteydessä tosin mainitse kreikkalaisen kuullen sanaa kebab. Mokomalla turkkilaisten hapatuksella ei kuulemma ole mitään tekemistä gyroksen kanssa. No aika kebsu se gyros mielestäni on. Tosin kastikkeeksi laitetaan yleensä vain tsatsikia, ja lihassa on enemmän selvää possua. Se ei siis ole sellaista pahimmillaan taikinamaista lihamassaa kuin suomalaisissa kebabeissa.
Oman mainintansa ansaitsevat kreetalaiset appelsiinit. Ne saattavat näyttää pieniltä ja muhkuraisilta, mutta niille kannattaa antaa mahdollisuus. Olemme puristaneet joka aamu pienen kannullisen appelsiinimehua tuoreista hedelmistä. Kaikkein mehukkaimpia tuntuvat olevan juuri pienimmät, vähän osumaa ottaneen näköiset hedelmät, joita olemme saaneet talomme emännältä. Nappasimme Haniassakin paikallisesta mehubaarista jäiset appelsiinimehut alle eurolla.
Kuten parissa aikaisemmassa postauksessani jo hehkutinkin, ihaninta täällä on kasvisruoka. Sitä tulee syötyä niin luontevasti, että kasvisruokapäiviä tulee aivan itsestään. Ruokavalio olisi täydellinen, jos tuota kalaa vain saisi hieman enemmän. Löysimme Gavilochorin kylästä kivan ranskalaisten pitämän tavernan, ja sunnuntaina testasimme vielä kylän toisenkin ravintolan. Se ei ollut aivan niin hyvä kuin ranskalaisten paikka, mutta ihan jees.
Oliiviöljyssä haudutetut villiyrtit ovat nyt parhaimmillaan. Nämä maistuvat snadisti pinaatille. Yrtit haudutetaan pehmeiksi runsaassa oliiviöljyssä ja tarjoillaan sitruunan kera. Yrttien lisäksi en kyllästy salaatteihin. Suomessa myyty feta, siis salaattijuusto, on joko joustavan kumimaista, vähärasvaista juuston kaltaista ainetta, tai todella kovaa ja suolaista. Olen miettinyt, mahtaako tunkkainen kovuus johtua pakkaamisesta ja pitkistä säilytysajoista.
Paikallinen tuore feta on voimakasta, mutta raikasta. Sen lisäksi tarjolla on lukuisia eri variaatioita hieman pehmeämmistä juustoista, joita tarjoillaan salaatin päällä. Maistoin täällä pari iltaa sitten taivaallista vuohenjuustoa. Maulla ja tuoksulla ei ollut mitään tekemistä sen vahamaisen kiekon kanssa, joka Suomessa lätkäistään salaatin täytteeksi. Vuohenjuuston päälle lapoin sulatettua juustokastiketta. Grrrr.
Tämän viikon ohjelmassa olisi ainakin reissu todelliseen slow food -paikkaan. Siis todella slow´hun sellaiseen. Kannattaa ottaa vaikkapa kirja mukaan, ettei aika käy pitkäksi, kun odottelet jokaisen hiilen sytyttämistä yksi kerrallaan. Ruokaa tulee sitten, kun tulee. Ja sieltä tulee, mitä nyt sinä päivänä sattuu tulemaan. Tekee ihan hyvää ihmiselle, joka tsekkaa sähköpostinsa ja somensa vähän turhan usein. Ja päivittää blogiaan lomallakin. Hus hus lukunurkkaan ja kirja käteen, heti!