Perkasin pari päivää sitten kännykkäni kuvagalleriaa ja löysin hämmentäviä otoksia. Mietin hetken, miksi olen valokuvannut jossakin kaupassa, kunnes muistin. Poikkesimme jouluna kaverini kanssa Clas Ohlsonille. En löytänyt sopivaa kastelukannua, mutta ilokseni ja äimistyksekseni jotain paljon, paljon mielenkiintoisempaa. Nimittäin hilavitkuttimia joka lähtöön. Jopa sellaisiin toimintoihin, joiden olen typerästi kuvitellut olevan automaattisia pikkuhommia. Niin kuin vaikka omenan kuoriminen tai mansikoiden viipalointi.
I was soooooooo wrong. Eihän moderni ihminen nyt herranjumala tule toimeen, jos jokaiselle hedelmälle ei ole omaa säilytysrasiaa. Kiiville tulee paha mieli, jos sitä kuljettaa tavallisessa pakasterasiassa. Siellä kiivi ikävästi kolahtelee neliön muotoisia seinämiä vasten, ei ole ollenkaan kiivin elämää semmoinen. Kaikkein pahinta on se, jos kiivin erehtyy laittamaan omenakoteloon. Semmoinen on tosi luonnotonta, ei kiivi tiedä enää sen jälkeen, onko se kiivi vai omena, eikä eheyttäminen käy ihan hetkessä. Siispä kätevää kiivinsäilytysboksia, kiwi-to-go:ta ostamaan! Eikä maksa paljon!
Ai niin, taisinkin jo mainita siitä mansikoiden viipaloimisesta. Ei sekään nyt niin yksinkertaista ole, että valitaan laatikosta terävä veitsi, otetaan marjasta tukeva ote ja viipaloidaan se ohuiksi slaisseiksi. Kelatkaa nyt, mitä kaikkea kamalaa tämänkin prosessin aikana voi tapahtua. Teet ehkä virhearvion, ja valitset liian ison, pienen tai tylsän veitsen. Nyrhäät hentoa marjaparkaa niin voimakkaasti, että se a.) purskahtaa epäesteettiseksi mössöksi, joka johtaa siihen, että b.) mansikan verta ei kun siis mehua on kaikkialla, myös sinun paidassasi ja käsissäsi ja pahimmillaan c.) viillät vielä itseäsi sormeen huonolla veitsellä, oma veresi sotkee mansikan ja OU MAI GAAD KAIKKI ON NIIN PILALLA ETTEI VOI KÄSITTÄÄ!
Ainoa keino välttää edellä kuvattu kauhuskenaario on luonnollisesti mansikkaleikkurin hankkiminen. Strawberry slicerin toimintaperiaate on sama kuin munanleikkurissa, mutta se on muotoiltu ergonomisesti. Mansikan on mukava päättää päivänsä juuri sitä varten muotoillussa, soikeassa kopassa. Voit täydentää tuotesarjaa vaikkapa mansikankannan poistajalla.
Kiwi-to-go:n lisäksi astiakaappiin kannattaa varata pari yleisastiaa kaikenlaisten hedelmien säilyttämiseen. Miellyttävän pyöreäksi muotoillussa säilytysrasiassa on myös happireiät, joka pitää omenasi ihon kimmoisana ja rypyttömänä. Banaanille tosin suosittelen joka kodin klassikkoa, banaanikoteloa.
Omenan lohkominen on lähes yhtä hankalaa kuin mansikan viipalointi. Omenassa haasteita tuo erityisesti liukas, vahamainen kuori sekä ajoittain erittäin kova koostumus. Kotikokki on taas suuressa vaarassa leikata itseään sormeen, kun omena lipeää ikävästi otteesta. Pahimmillaan omena voi vielä pudota lattialle ja likaantua syöntikelvottomaksi.
Turvallisuutta, helppoutta ja hygieniaa arvostava kuluttaja hankkii itselleen omenaleikkurin, ja täydentää valikoimaa tarvittaessa melonileikkurilla. Meloni on meinaan paha nakki. Olen kuullut sen viipaloinnista semmoista juttua, että ei sovi tämmöiseen päiväsaikaan kahvikupin äärellä luettavaan hömpänpömppäblogiin. Mutta te, jotka olette kokeneet sen. Te tiedätte, mistä minä puhun.
Clas Ohlsonilta löytyy helpotus myös suomalaisen perinneruoan eli hattaran valmistukseen. Itsekin tekaisen hattaraa kotosalla harva se päivä. Ajattelin tämän bloggauksen jälkeen laittaa saunahattarat tekeytymään, aijaijai mitä nannaa oluen kanssa. Ja kun noita sokeripilviä tulee lähes päivittäin pyöräytettyä, tarvitsen keittiövälinevalikoimaani hattaratikkuja.
Valkosipulimurskainhan nyt on jo vanha juttu, mutta tiesittekös, että valkosipulimurska ja -raaste ovat kaksi aivan eri asiaa. Jos ohjeessa sanotaan ”raastettua valkosipulia”, mutta menetkin heittämään soosiin murskaa, saati sitten paloja tai siivuja, niin aijajai. Pilalla on sekin kastike. Mitä ajattelit tehdä? Ei sitä nyt herranjumala syödäkään voi, kun raastetun valkosipulin suutuntuma on ihan erilainen kuin murskan. Hanki hyvä ihminen oma raastin valkosipulille, ettei tämmöisiä kämmejä pääse enää käymään.
Ehdoton suosikkini Clasun keittiövälineistä on kuitenkin tämä, master of the masters: Colinen automaattinen omenankuorija – tai oikeammin omenasorvi. Kukapa ei haluaisi keittiönsä koristeeksi tätä höyläpenkin ja masokistisen makuukammarivempeleen välimuotoa.
Mieti sitä tyydyttävää tunnetta, kun isket omenan noihin piikkeihin ja pyörität kampea. Kuori rullautuu pöydälle ihanan symmetrisenä nauhana, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Siitähän voi vaikka askarrella jotain kivaa! Kun kuorinauhan kuivattaa, sitä voi käyttää semmoisena paksuna kaulakäätynä, on melkein samanlainen kuin Marja Tiuralla aikoinaan linnan juhlissa. Ja käädyn voi hätätilanteessa syödä, mikäs sen kätevämpää! Turha edes mainita mitään niistä kikseistä, jotka saan ajatellessani täydellisesti kuorittua, sileää omenaa.
Ruoanlaitto on kyllä kivointa ja helpointa silloin, kun et joudu omin käsin koskettamaan yhtään käyttämistäsi raaka-aineista. Siksi aion kaikkien edellä mainittujen lisäksi hankkia myös silppurin tavalliselle sipulille. Se siis EI OLE sama asia kuin valkosipuliraastin. Älä missään nimessä raasta väärää sipulia väärällä masiinalla, ettei ruoka mene pilalle! Ja jotta voin raastaa valkosipulin, kynnet pitää tietenkin ensin kuoria. Eikä hampurilaispihvien muotoilusta tule mitään ilman tähän tarkoitukseen suunniteltua hampurilaispuristinta. Ostoslistalla ovat myös yrttienkuorintasakset, minihampurilaissetti ja teeputki.
Kauheen huonosti kaappitilaa täällä. Se olis varmaan keittiöremontin paikka nääs. Mutta nyt saunahattaralle!
Hedelmien mukana tulisi olla myös käyttö- ja syöntiohjeet. Kaverin pomo veti vaimon evääksi laittaman kiivin kuorineen – totesi vain, että kovin on karvas hedelmä tämä. 😀 Ehkä kuljetusboksi olisi auttanut?
Remuhan kuulemma syö kiivit kuorineen, koska vitamiinit ovat siinä 😀
Katsoessani tällä kaudella Kaappaus keittiössä -sarjaa mieleeni on tullut, että osa ihmisistä varmaan ihan oikeasti tarvitsisi käyttöohjeet siihen, miten osataan valita kypsä tomaatti raakojen joukosta ja paloitellaan omena. Ja omat lähtökohtani kuitenkin ovat sellaiset, että opiskeluaikoina söin lähinnä kanasuikaleista, pastasta ja jauhelihasta tehtyjä mössöjä. No, osasin kuitenkin tehdä niitä, vaikka ei se lopputulos mitään gurmeen terävintä huippua ollutkaan.
Silti ihmettelen sitä, että miten nuokuksissa köksäntunneilta voi nykyään selvitä. Kai siellä nyt edelleen edes jotain persujuttuja tehdään? Ne kuuluisat hiivaiset, mauttomat teeleivät ja jotain salaattia kiinankaalista ja appelsiinista?
Keskustelin näistä turhakkeista Facebookissa, ja allergikot puolustivat niiden tarpeellisuutta. Osa ei esim. voi kosketella perunaa tai omenaa, vaikka voi kypsennettyinä syödä niitä. Siitä huolimatta mieleeni hiipii epäilys, että aikas usein nämä sorvit, leikkurit ja surruuttimet löytävät tiensä Hese-sukupolven ostoskoriin.
Aika paljon muuten varmaan syödään omenaa niissä talouksissa, joissa omenankuorinnan hankaluus saa sellaiset mittasuhteet, että hommaan pitää hankkia noinkin paljon säilytystilaa vievä sorvi. En minäkään iloitse vetisten melonien tai ananaksen kuorimisesta, mutta ei sitä nyt niin usein tule tehtyä, että harkitsisin toimenpiteelle jotain omaa linkoa.
Puukko ja kuorimaveitsi, niillä ainakin mun näkemyksen mukaan pärjää hyvin pitkälle…
Mutta niillä voi herranjumala sentään satuttaa itsensä!
Sen takia laastaripaketti on keittiössä 😀
Ei, siis kyllä mä nyt ratkaisen tän ongelman niin, että jos en saa käyttää omenasorvia, ja jos Clasulta ei löydy luumulle omaa paloitteluvälinettä, mä en sitten syö ollenkaan.