Kiesus. Eipä ole ruokabloggauksen kirjoittaminen ollut koskaan näin vaikeaa. Hyvää bloggaustahan ei saisi aloittaa tällaisella vastenmielisellä valitusvirrellä. Pitäisi kuvailla sahramin ja kanelin tuoksua ja takassa rapisevia puita. No, kaikkea sitä oli meidän ihana pääsiäisemme maalla, mutta hinta siitä on pöpö, joka on kaatanut osan porukastamme petiin, nyt vuorossa olen minä. Olo kohentuu hieman illalla, mutta aamut ja päivät ovat kuumeilua, päänsärkyä, lihaskipua ja kuvotusta. Olen saanut tänään syötyä huikeat kaksi palaa leipää, yhden piltin ja pari lasillista mehua.
Pääsiäispöydässämme oli tänä vuonna välimerellisiä ja pohjoisafrikkalaisia makuja. Mintulla, fetalla ja herneillä täytettyä lammasta, couscousia granaattiomenan kera, paahdettua bataatti-porkkanakeittoa, erilaisia maustekastikkeita sekä limellä ja valkosuklaalla maustettua pashaa.
Palastelen tarkat reseptit tänne myöhemmin. Pelkkä ruokakuvien katselu on minulle nyt ylivoimainen ponnistus, saati ruoasta puhuminen tai sen syöminen. Ja tietenkin juuri nyt saan kutsun Bar Bertelin avajaisiin musiikin ja samppanjan pariin. Tässä vaiheessa mäkätystäni joku fiksu ihminen voisi tökätä minua kylkeen ja kuiskata jotain ensimmäisen maailman ongelmista. Mutta on tämä niin väärin! MINÄ KÄRSIN! Minä haluan 300-neliöisen seepranpäillä koristellun arvohuoneiston Krunikasta ja kultahampaat ja norsunluisen kävelykepin ja palvelijoita ja ja ja…..minä…. minä haluaisin nyt vain saada edes vähän kiinteää ruokaa alas.
PS. Olen tehnyt uskomattoman digitaalis-aatteellis-teknisen takinkäännön nimeltä Instagram. Sieltä löytyy otoksia pääsiäisen kokkailuista. Kyä ny on niim morernia nääs, että pitää hommata foliotakki. Sen verran sähköaaltoja, somehärdelliä ja magneettikenttiä ilmassa.