terveys ja kuntoilu

Mittarit kertovat terveydestä, mutta eivät ole koko totuus

”Purista. Purista purista!”

No minähän puristan. Puristan niin maan perkuleesti, mutta mittari ei värähdä parempiin lukemiin, vaikka testaaja yrittää tsempata minua parempaan suoritukseen.

Kyseessä oli puristusvoimakoe, johon osallistuin pari kuukautta sitten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedostustilaisuudessa. THL aloitti tammikuussa suuren seurantatutkimuksen, jossa kartoitetaan suomalaisten terveydentilaa. FinTerveys-tutkimus kiertää ympäri Suomea koko kevään. Tutkimuskiertueella haastatellaan 10 000 ihmistä, joille tehdään myös terveyttä ja toimintakykyä mittaavia testejä.

Tiedotustilaisuuteen oli kiinnostavaa osallistua, koska pääsin samalla kurkkimaan parille toimittajakollegalle tehtyjä vielä perusteellisempia testejä. FinTerveyteen osallistujat nimittäin tutkitaan päästä varpaisiin. Heiltä otetaan verikokeet, heitä haastatellaan heidän elintavoistaan ja ruokailutottumuksistaan, ja heidän kuntoaan testataan esimerkiksi tuolla viheliäisellä puristusvoimakokeella.

Tilaisuus oli silmiäavaava, sillä ainakaan minä en tiennyt, että THL tekee säännöllisesti näin laajoja seurantatutkimuksia. Liikunta- ravitsemussuositukset eivät siis ole hatusta vedettyjä, vaan niiden pohjana käytetään tuhansilta ihmisiltä kerättyä dataa.

Laajat tutkimukset kertovat myös siitä, miten elintapojen muutokset vaikuttavat terveyteemme. Esimerkiksi suomalaisten laskussa olleen kolesterolitason huomattiin lähteneen taas nousuun viitisen vuotta sitten. Tuolloin elettiin vielä karppausbuumin aikaa. Nyt on kiinnostavaa nähdä, miten mediassa esillä ollut kasvisruokabuumi vaikuttaa tuloksiin – vai vaikuttaako mitenkään.

Toisaalta masennuin hieman tilaisuudessa. Miten sain puristusvoimakokeesta surkean tuloksen, vaikka käyn salilla? Yhtään neuroottinen kun en ole, aloin googlailla raivokkaasti hakusanoilla puristusvoima ja huono puristusvoima. Mielialani ei sanottavasti noussut, kun törmäsin Prisman artikkeliin, jossa kerrottiin, että puristusvoima ei kerro vain käsivoimista, vaan koko kehon kunnosta. Jos vähän oiotaan mutkia, voidaan sanoa, että heikko puristusvoima voi olla yhteydessä matalaan elinajanodotteeseen.

elintavat ja yleiskunto
Minun teki mieli alkaa märehtiä testin huonoa tulosta. Olisi niin mukavaa uikuttaa, että yhyy, en käy enää koskaan salilla, koska tästä ei ole mitään hyötyä. Lopetan pilateksen ja perun kansanopiston juoksukoulun, koska olen heikko ja kömpelö.

Itsesääli olisi houkutteleva ratkaisu, sillä minä en ole liikunnallisesti lahjakas. Olen kertonut ennenkin ylipainoisesta lapsuudestani, johon ei kuulunut junnujoukkueita tai tansstitunteja. Olin lukutoukka, enkä pitänyt liikunnasta, koska olin siinä nöyryyttävän huono. Innostuin, siis ihan aidosti innostuin liikunnasta vasta lukiossa, kun sain kannustavan liikunnanopettajan. Hän vei meidät nyrkkeilemään, melomaan ja joogaamaan, ja tajusin, että liikunta on paljon muutakin kuin telinevoimistelu ja pesäpallo, joissa olen surkea.

Harmiteltuani huonoa puristusvoimatulostani muistin taas tämän. Terveys on niin paljon muutakin kuin se puristusvoima. Minulla on erinomainen verenpaine ja hyvät kolesteroliarvot. Raskausaikana verensokerini ei pompannut ylös. Pystyn kyykkäämään 110 kiloa ja minulla on hyvä tasapaino- ja koordinaatiokyky. Olen venyvä. En sairasta mitään perussairautta enkä ole allerginen millekään.

Toisin sanoen, olen todella onnekas ja todella terve.

Tätä painotti myös terveysalalla työskentelevä sukulaiseni, jolle ruikutin huonoa tulostani. Hänkin oli saanut samasta testistä kehnon tuloksen. Hän, ikäistään 20 vuotta nuoremman näköinen, savuton, hoikka, liikuntaa harrastava kasvissyöjä, jonka kropasta moni nuorempi olisi kateellinen.

Kaikenlaiset kokeet aktivoivat aina sisäisen suorittajani ja soimaajani. Jos en ole kaikessa täydellinen, tulkitsen olevani menetetty tapaus. Tämä on tuhoisa ajattelutapa, etenkin, kun kyse on terveydestä. Olikin helpottavaa kuulla terveysalan ammattilaiselta, ettei hänkään saa kaikista testeistä hyviä tuloksia, vaikka joillakin mittareilla hän on huippukunnossa.

Kutsu FinTerveyteen saattaa napsahtaa kenelle tahansa, sillä kutsutut on valittu satunnaisotoksella väestötietojärjestelmästä. Jos olet saanut kutsun mittauksiin, suosittelen osallistumaan rohkeasti. Tarkoituksena ei nimittäin ole tuomita ja arvioida, vaan tutkia ja kerätä tietoa.

liikunnan ja ruoan vaikutus terveyteen
Tieteen edessä ei kannata kuitenkaan lannistua, vaikka numerot olisivat joskus sinua vastaan. Pelkkä puristusvoimakoe tuskin kertoo kaikkea terveydestäni, vaikka Prisman jutussa pohdiskellaankin puristusvoiman ja eliniän välistä yhteyttä. Eiköhän kunnostani kerro enemmän se, että jaksan raahata painavat kauppakassit kotiin ja kävellä niiden kanssa kuudenteen kerrokseen. En edes hengästy pahemmin. Parannun sairauksista melko nopeasti, minulla ei ole lääkityksiä eikä selittämättömiä kipuja. Jaksan ja haluan liikkua, vaikka en olisi siinä kovin hyvä.

Lukujen tulkitseminen vaatii fiksuutta ja kokonaiskuvan ymmärtämistä myös lääkäreiltä, terveydenhoitajilta ja kuntovalmentajilta. Valitettavasti näin ei aina käy. En voi sietää esimerkiksi television laihdutusohjelmia, joissa ihminen pannaan puoleksi vuodeksi rääkkiin, jonka tarkoituksena on pudottaa painoa kymmeniä kiloja. Loppupunnituksessa sitten nillitetään jostain puuttuvasta kahdesta kilosta, vaikka ihminen olisi oppinut juoksemaan ensimmäistä kertaa elämässään ja hänen kroppaansa olisi tullut rutkasti lihasta.

Siispä, jos sinulle naksahtaa kutsu FinTerveyteen tai päätät ihan vain mielenkiinnosta osallistua mihin tahansa kuntotestiin, säilytä malttisi. Mieti kokonaisuutta. Ole itsellesi rehellinen, mutta älä armoton. Me kaikki emme ole genetiikaltamme huippu-urheilijoita. Me kaikki emme ole hoikkia, nopeita, lihaksikkaita, vahvoja tai notkeita. Vain kovaa treenaavat poikkeusyksilöt ovat kaikkea tätä, suurin osa meistä vain jotakin.

Puristustestin tulokseni on mikä on. Sen innoittamana olen tehnyt jonkun verran roikkumisharjouituksia, mutta en ota asiasta paineita. Tänään minun piti mennä salille tekemään ylävartalotreeni. Pääni kaipasi kuitenkin tuuletusta, joten hikisen saliin sijaan painelin metsään kävelylle. Ihastelin heräävää luontoa ja kuuntelin hyvää podcastia. Se oli mukavampi ja kevyempi valinta kuin salilla rehkiminen, mutta olisi typerää mollata itseään tällaisen ”laiskottelun” vuoksi. Kävin kuitenkin lenkillä. Se oli parempi ratkaisu kuin sohvalle käpertyminen.

Ja joskus se sohvalle rullautuminenkin on oikea päätös. Kun keho on stressaantunut, sitä kannattaa mieluummin helliä syyllistämisen ja rehkimisen sijaan. Stressi nimittäin tappaa ihan yhtä varmasti kuin kehno puristusvoima.

Kannattaa muuten lähteä ulos, juoksemaan, kävelemään tai löntystelemään. Löysin viikonloppuna ensimmäiset kukat lakastuneen ruohon alta. Olivat kuulemma lumikelloja.

PS. Aloitan parin viikon kuluttua juoksukoulun. Kiinnostaisiko teitä lukea rapsaa siitä näkökulmalla ”tavis opettelee juoksemaan”? Meikäläisen kroppa kun on tehty enemmän voimaharjoitteluun ja joogan tyylisin lajeihin, ja kaikki kestävyyslajit ovat heikko kohtani.

Olen myös vähän huolissani nykyisestä juoksubuumista. Voiko kuka tahansa juosta maratonin? Voiko askellus tai kropan rakenne altistaa sellaisille juoksuvammoille, että kovasta harjoittelusta huolimatta kestävyys ei kehity mitenkään huikeasti, mutta vammoja tulee sitäkin enemmän? Kannattaisiko osan meistä vain suosiolla kävellä, uida tai tehdä jotain ihan muuta kuin juosta?

Yritän saada näihin kysymyksiin vastauksia juoksukoulussa, ja jos teitä kiinnostaa lukea tällaisesta, voin ottaa aiheen työn alle.

 

 

5 Kommenttia

  1. Campasimpukka

    Kyllä kiinnostaisi lukea juoksukoulukokemuksia!

  2. Ehdottomasti kiinnostaa lukea kokemuksia juoksukoulusta!

  3. Jes! No minäpä kerron, miten homma alkaa rullata. Yritin käydä juoksukoulussa viime kesänä, mutta ryhmä oli minulle ihan väärä. Luulin, että treenaisimme aika rennosti tekniikkaan panostaen, mutta porukka koostuikin kokeneista maratoonareista ja oli minulle ihan liian rankka.

    Ykkösjuttu olisi nyt sen tekniikan hiominen. Lonkkani ja selkäni nimittäin kipeytyivät viime vuonna. Yritän udella myös fiksuja ruokavinkkejä.

  4. Kiitos hyvästä tekstistä Janica! Mulla on samoja kokemuksia. Mielestäni liikun nykyään kohtuuhyvin, ainakin suositusten verran melkein joka viikko. Ennen kuin olin 20-vuotias ei sen sijaan urheilu kiinnostanut – ja kuntoni oli aika ala-arvoinen. Silloin olin tikkulaiha ja passiivinen, tupakkakin maistui ja ruoan virkaa toimitti pelkät nuudelit. Yöt kukuin ja päivät pohdin yhteiskunnan epäkohtia.
    Pikkuhiljaa vosien karttuess alkoi myös elintapoihin liittyvä jräki kerääntyä päähän. Nyt 35-vuotiaana olen mielestäni fyysisesti parhaassa kunnossa, ja vaikka olenkin tuhdimpi kuin teininä, niin olo ja jaksaminen on ihan eri leveleillä.
    Mittareitten mukaan olen kuitenkin kaukana ihannetasosta! Vyötärönympärys on yli 90 senttiä ja puristusvoima sitä sun tätä. Hetkeksi ihan tästä masennuin, mutta sitten otin järjen käteen. Sentit on vaan yksi indikaattori. Jos toteuttaa muuten terveitä elintapoja, voi esim. riskiään sairastua diabetekseen pienenpää hurjasti.
    Summa summarum sentit ja kilot ei ole itsetarkoitus, oma hyvä olo ja jaksaminen on.

  5. Minä yritän itse elää sillä tyylillä, että jaksaisin elää siten vaikka loppuelämäni. En kestäisi olla loppuelämääni fitness-dieetillä. Sen sijaan kestän syödä loppuelämäni 80-prosenttisesti järkevästi ja liikkua 3-5 kertaa viikossa. Vuosi vuodelta tuntuu yhdentekevämmältä, mahdunko tiettyihin mittoihin. Kunhan nyt vaatekoko on öbaut m. Tärkeämpää on se, että olen terve ja jaksan elää ja tehdä työtä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.