Muistuttelua Tampereen päheimmästä ravintolatapahtumasta! Ravinteli Berthassa otetaan kesälomalla rennosti, rillaillaan ja chillaillaan. Ja tiistaina 7.7. herrat päästävät meidät, viisi tamperelaista bloggaajaa rellestämään keittiöönsä. Menossa mukana minä, Mansen muijat, Emmi Nuorgam ja Viinillä. Kokkaamme teille Berthassa kesäisen menun ravintolan herrojen avustuksella. Orkesterin tahdit on nyt jaettu siten, että minä ja Emmi pörräämme pääosin keittiössä, Heta on luonnollisesti juomamaestromme ja Muijat emännöivät salissa.
Lihaa, kalaa ja kauden kasviksia sisältävä kolmen ruokalajin menu juomineen (alkoholillinen tai holiton) kustantaa nyt vain 63 euroa. Koska kyseessä on meille melkoinen ponnistus ja oppimiskokemus, emme valitettavasti voi toteuttaa erikoisruokavalioita. Jo pelkän kolmen ruokalajin illallisen toteuttaminen isolle kattaukselle on sen verran iso jobi, että yritämme selvitä siitä kunnialla. Mutta sen jälkeen, kun illasta on tullut suksee ja te kerjäätte meiltä lisää, toteutamme tietenkin kaikki mahdolliset gluteenittomat ja kasvispohjaiset toiveet, eiks je 😉
Paikkoja on vielä vapaana, joten piristäpä heinäkuista arki-iltaasi ja varaa Berthasta pöytä, nopeat syövät hitaiden safkat. Nähdään!
Pingback: Ravintolavaltaukseen alle viikko – KATSO KUVAT! | EMMI NUORGAM
Pingback: Ravintolavaltaukseen alle viikko - KATSO KUVAT! - EMMI NUORGAMEMMI NUORGAM