Suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka

Aaaaah, nyt tuli leivottua paras piirakka aikoihin. Teen usein kesäsalaattia, jossa on mansikkaa fetan tai halloumin kera. Nyt halusin yhdistää suolaisen ja raikkaan jotenkin uudella tavalla. Hetken reseptejä selailtuani löysin Soppa 365:n herkullisen kuuloisen fetapiirakkaohjeen. Tein siitä oman versioni, ja suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka onnistui yli odotusten. Vedimme melkein koko pellillisen Villen kanssa kahteen pekkaan iltapalaksi.

Feta-mansikkapiirakka ja rosee ne yhteen sopii

Suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka syntyy helposti valmiista voi- tai lehtitaikinasta. Taikinan päälle sivellään seos, jossa on ranskankermaa, fetaa, sitruunaa, timjamia ja ihan pieni hippunen chiliä.

Suosittelen käyttämään chilijauheen sijaan hiukan isompia chilihiutaleita, joista tulee piirakkaan pieniä makusattumia. Feta-mansikkapiirakan ei ole tarkoitus olla tulinen, vaan kesäisen raikas ja piristävän suolainen. Piirakka viimeistellään juoksevalla hunajalla, jota lorotetaan ohuina nauhoina sen pinnalle.

Söimme piirakan sitruunamehulla maustetun tomaattisalaatin kanssa. Villa Wolfin Pinot Noir Riesling oli täydellinen paritus ruoalle, ja se on muutenkin yksi lemppariroseitani. Viinissä on elegantti ruusunmarjan aromi, joka sopii kuin nenä päähän umamisen, mutta hapokkaan tomaatin ja mansikan sekä juuston kanssa.

VINK: Voit käyttää ranskankerman sijaan myös rasvaista kermaviiliä.

VINK VINK: Timjamin lisäksi oregano ja minttu sopivat makumaailmaan. Piirakan voi koristella myös pinjansiemenillä tai nautiskella pinjansiemen- tai pähkinäsalaatin kera.

Suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka

Pellillinen

Pohja ja täytteet:

  • 500 grammaa valmista voi- tai lehtitaikinaa
  • 200 grammaa ranskankermaa
  • 200 grammaa fetaa
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 ruokalusikallinen raastettua sitruunankuorta
  • 1 ruokalusikallinen sitruunamehua
  • kourallinen tuoretta timjamia tai 1 teelusikallinen kuivattua
  • 0,5 teelusikallista chilihiutaleita
  • ripaus suolaa
  • 250 grammaa mansikoita

Pinnalle:

  • juoksevaa hunajaa
  • timjamia ja pieni ripaus chiliä

  1. Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista taikinan sulaessa täyte ja perkaa mansikat.
  2. Sekoita ranskankerma ja murusteltu feta keskenään. Notkista tilkalla sitruunamehua. Mausta sitruunankuorella, murskatulla valkosipulinkynnellä, chilillä ja timjamilla. Maistele ja lisää makusi mukaan suolaa.
  3. Kauli ja venyttele voitaikina kevyesti jauhotetun leivinpaperiarkin päällä hieman arkkia pienemmäksi neliöksi. Nosta piirakkapohja pellille.
  4. Levitä pohjan päälle fetaseos ja levitä sen päälle halkaistut mansikat.
  5. Paista piirakkaa uunin alatasolla 25 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja reunat kullankeltaiset. Jos mansikat ovat vetisiä, voit pitää uunia viimeiset viitisen minuuttia kiertoilmalla.
  6. Jäähdytä piirakkaa hetki. Valuta päälle hunajaa ja halutessasi hippunen lisää chiliä. Koristele timjamilla.

suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka ohje
suolaisenmakea feta-mansikkapiirakka resepti

Viilentäviä ja ravitsevia kesäruokia

Somen kesän hittiruoka näkyy olevan hiukan samantyyppinen vesimelonipizza. Melonisiivujen päälle siis ripotellaan fetaa, chiliä ja suolaa.

Jos vesimelonin, mausteiden ja suolaisuuden yhdistelmä kolahtaa, testaa tofu-melonisalaatti chimichurrilla. Chimichurri on eteläamerikkalaiseksi pestoksi kutsuttu marinadi, jonka tärkeimmät raaka-aineet ovat punaviinietikka ja yrtit – ässäyhdistelmä raikkaan vesimelonin ja rapeaksi paistetun tofun kanssa. Tofu-melonisalaatti on vegaaninen ja raikkaudestaan huolimatta ruokaisa. Erittäin hyvää purtavaa näillä keleillä.

Mansikkaa ja vesimelonia voi käyttää myös kylmään espanjalaiseen gazpachokeittoon. Mansikkagazpacho on mehevä, mausteinen ja juuri sopivan etikkainen helleherkku. Keitto itsessään on vegaaninen, mutta sen kanssa tarjotut feta-hunajaleipäset eivät. Annos on kuitenkin helppo veganisoida: sivele paahdettujen leipien päälle vegaanista tuorejuustoa tai hummusta ja viimeistele siirapilla.

Myös nuudelisalaatti teriyakitofulla on raikas kesäruoka, jossa on kuitenkin tarpeeksi suolaa ja ruokaisuutta. Tein tuon reseptin yhteistyössä Lunetten kanssa ja valitsin siihen viilentäviä raaka-aineita, joita kannattaa syödä, jos kuumat aallot kiusaavat vaihdevuosien aikaan. Kurkkua, minttua, tähtianista ja thaibasilikaa kannattaa suosia myös tappohelteillä.

Uskaltaisiko ensi kesänä jo matkustaa?

Mansikoista ja kylmistä keitoista tulee mieleen matkamme Espanjan Casaresiin kolme vuotta sitten. Päivät pienessä, valkoiseksi kalkitussa kylässä olivat yhtä tukalan kuumia kuin todellisuus Suomessa nyt. Torkuimme ja yritimme kestää iltaan, jolloin ilma viileni, kylä heräsi eroon ja lähdimme illalliselle.

Ajatukseni matkustamisesta, maailmasta ja elämästä ylipäätään ovat tällä hetkellä helvetin ristiriitaisia. Toisaalta puolitoista vuotta ilman ulkomaanreissuja on mennyt yllättävän nopeasti ja kivuttomasti. Tämmöisiä etuoikeutettuja porsaita kun olemme, rahaa on säästynyt, ja korona-ahdistuksesta huolimatta olemme selvinneet ajasta suht pienin vauroin.

Toisaalta kaipaan valtavasti sitä ”kaikki on mahdollista” -tunnetta ja innostumista, jota saan matkoista. Haluan ihmetellä asioita, jotka eivät ole minulle arkisia. Haluan olla lapsellinen tohinoissani erikoisista säilykkeistä, joita löydän paikallisista marketeista. Tämä piirakka ja Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjan lukeminen (viime vuonna aloitettu projekti) eivät hellitä kaipuuta. Meillä on ollut ystäväpariskunnan kanssa jo monta vuotta haaveena viettää pari viikkoa Provencessa, ja haave kasvaa koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi.

Kun vihdoin saan toteutettua sen matkan, en aio tinkiä mistään. Vuokratalon pitää olla valkoiseksi rapattu, piknikkorin rottinkia ja siellä pullo roseeta ja tuokkonen mansikoita. Ja viltissä puna-valkoisia ruutuja.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.