Sarjamme Hesarin ruokaliitteen mausteisten makujen testailu jatkuu. Marraskuun alun liitteessä oli niin ihania kanelilla höystettyjä ruokia, että päätin nyt kokeilla kaikki. Tällä kertaa teimme srilankalaista kasviscurrya eli Sodhia, joka oli tarpeeksi nopea resepti arki-iltaan.
Lisäsimme tosin aika reippaasti mausteita, koska minä pidän siitä, että etniset ruoat maistuvat kunnolla. Ja kuten Hashew-risotossakin, myös tässä ohjeessa oli omaan makuuni turhan monimutkaisia välivaiheita, joita oikaisemalla maaliin selviytyi aivan yhtä hienosti.
Olin aluksi huolissani, tuleeko kastikkeesta nyt varmasti täyttävä. Tämä on aina perusporuni kasvisruoan kanssa. ETTEI MULLE NYT VAAN HERRAJJUMALA JÄÄ NÄLKÄ! Se jos mikä olisi tällä lantionympäryksellä aivan järkyttävä takaisku, josta en toipuisi. Mutta ei siis jäänyt. Jo yksi desi kuivia linssejä on todella ruokaisa setti. Linssit turpoavat nesteessä ja saostavat kastikkeen mukavan paksuksi. Ja kun joukossa on vielä kokonainen kukkakaali, purkillinen papuja ja puolisen litraa ah niin kevyttä ja terveellistä kookosmaitoa, ei tällaisen päivänsä tietokoneella notkuvan hylkeen tarvitse olla huolissaan kylläisyydestään.
Srilankalainen curry eli Sodhi
- 2 suurta perunaa
- 1 desi punaisia linssejä
- 4 valkosipulinkynttä
- 2 keltasipulia
- 3 porkkanaa
- 1 pieni kukkakaali
- 200 grammaa vihreitä papuja
- 2 tomaattia
- 2 teelusikallista tuoretta inkivääriä raasteena
- 1 tuore vihreä chili
- 2 kanelitankoa
- 2 tölkillistä (yhteensä noin 400 grammaa) kookosmaitoa
- 3 teelusikallista kurkumaa
- 2 teelusikallista jauhettua korianteria
- 2 teelusikallista jauheuttua kardemummaa
- suolaa
- öljyä kuullottamiseen
Lisukkeeksi:
- basmati- tai jasmiiniriisiä
- Kuori perunat, keitä ne kypsiksi ja kuutioi.
- Tee seuraavaksi kasvisten esivalmistelu. Kuori keltasipulit ja paloittele ne kuutioiksi. Kuori ja murskaa valkosipulit. Paloittele kukkakkaali kukinnoiksi. Leikkaa chili renkaiksi. Kuori ja paloittele porkkana. Poista tomaateista kannat ja kuutioi ne. Huuhdo linssit lävikössä. Jos käytät vihreitä tölkkipapuja, huuhtele ne. Jos käytät pakastepapuja, ota ne sulamaan huoneenlämpöön.
- Kuumenna kattilassa loraus öljyä ja kaada joukkoon inkivääriraaste, kanelitangot, kardemumma, korianteri, kurkuma ja chili. Jos haluat jättää osan chilistä koristeeksi, voit lisätä tässä vaiheessa vain reilun puolet chilistä ja säästää loput. Kuullota sipulia ja mausteita muutama minuutti keskilämmöllä ja varo, ettei valkosipuli pala.
- Lisää seuraavaksi joukkoon porkkanaviipaleet ja kukkakaali. Jatka kuullottamista, kunnes porkkana on kypsynyt lähes al denteksi. Lisää lopuksi tomaattikuutiot, vihreät pavut ja linssit. Kypsennä ja sekoittele kasvispaistosta muutama minuutti ja kaada joukkoon kookosmaito. Huuhtaise molemmat kookosmaitopurkit noin desillä vettä, ja kaada myös vesi kastikkeen joukkoon.
- Lisää kypsät perunakuutiot kastikkeen joukkoon, kun kookosmaito on lämmennyt, ja kaikki kasvikset ovat napakan kypsiä. Lisää Sodhiin lopuksi ripaus suolaa ja tarjoile keitetyn riisin kanssa. Jos säästit osan chilistä koristeluun, ripottele tuoreita renkaita annoksen päälle.
Kaikkein parhaimmillaan kastike on vetäydyttyään hieman, sillä mausteet saavat näin kunnolla syvyyttä. Pidin Sodhista todella paljon, mutta kuten kaikkien mausteisten ruokien kanssa, se kolahti parhaimmin seuraavana päivänä levättyään yön jääkaapissa.
Seuraavaksi pitäisi testata vielä meksikolaiset chilit pähkinäkastikkeella ja possutäytteellä. Chilit tosin pitänee korvata vihreillä paprikoilla, sillä isoja poblano-chilejä tuskin löytyy lähikaupoista.
Olen ihastellut chilireseptiä pitkään, mutta viikonloppusafkaksi taitaa mennä. Pähkinäkastikkeen saksanpähkinöitä nimittäin pitäisi liotella yön yli. Kaipa sitä laiskana voisi oikaista ja heittää kastikkeeseen maapähkinävoita, mutta se on usein vielä pähkinöitäkin kalliimpaa, ja saksanpähkinöistä irtoaa vahvempi aromi.
Voi jumalauta. Tää ei ole mikään srilanka lainen curry. Ei sodhi nimellä ole mitään tälläiställaista. Kuka on keksinut tämmönen reseptin. Tää voi olla jostain muusta maasta. Srilankassa ruokakulttuuri on rikas. Tää kuulostaa aivan typerältä. Vyäk.
Pahoittelut, jos olen väärässä. Tässä tietoni pohjautuvat Helsingin Sanomien ruokaliitteeseen. Ruoka oli joka tapauksessa maukasta, kutsutaan sitä sitten vaikka vain curryksi.