Kun sateista, helteistä, läskeistä tai liikennekäyttäytymisestä ei irtoa kirjoitettavaa, ammentavat toimittajat aiheista alkoholi, lapsiperheet sekä alkoholi ja lapsiperheet. Googlaapa piruuttasi yhdistelmiä ”alkoholi lapsen seurassa” erilaisilla täytesanoilla höystettynä. Tähän aiheeseen palataan joka vuosi useita kertoja, eikä ikiliikkuja pysähdy.
Viimeisin aiheen keksijä on Ilta-Sanomat, joka kysyy jutussaan ”Voiko lasten seurassa nauttia alkoholia – sosiaalipsykologi vastaa”.
Vaan kun ei vastaa, ei tarpeeksi hyvin argumentoiden. Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa kertoo nettisivuillaan maastavetoennätyksestään ja viehtymyksestään Clint Eastwoodiin. Sosiaalipsykologin akateemisista saavutuksista ja päihdetyökokemuksesta en löytänyt tietoa. Viljamaa lienee joko poikkeuksellisen fiksu tyyppi, tai hän on onnistunut brändäämään itsensä hyvin. Sanottavaa löytyy niin kasvatuksesta, alkoholin käytöstä, aggressioiden hyödyntämisestä, hektisestä nykyajasta ja sen riippuvuuksista, narsisteista, liikunnan ilon löytämisestä ja itsetunnon paikkaamisesta.
Vau.
Ilta-Sanomien jutussa ei avata, mikä tekee juuri Viljamaasta pätevän kommentoimaan tätä aihetta. Onko hän keskittynyt työssään erityisesti päihdeperheisiin? Onko hän tehnyt suomalaiseen alkoholikulttuuriin liittyvää tutkimusta? Onko hän työskennellyt aiheeseen liittyvässä hankkeessa? Nopean googletuksen ja Viljamaan sivujen perusteella ei.
Jutun kommenteissa pisti silmääni se, että ne kulkivat tuttua latua. Yksi ulvoo täysraittiudesta, toinen puolustelee oman isänsä perjantaipulloja, kolmas on kohtuukäytön puolella, ja joku määkii valitusvirttä siitä, miten huonosti lapset nykyään kasvatetaan ja maailma on pilalla. Sitä, miksi juuri Viljamaa on valittu kommentoimaan aihetta, ei juurikaan kyseenalaisteta.
Itse aihe on kaluttu puhki. Lapsen seurassa ryyppääminen on itsekästä ja typerää, siitä ei tarvinne edes keskustella. Suomalainen ryyppäyskulttuuri on typerä. Vain Pohjoismaissa ja Briteissä aikuiset ihmiset saavat kiksejä siitä, että oltiin nääs kauheessa kaasussa munasillaan siellä, täällä ja tuolla. Vastapoolissa istuvat ne, jotka suosittelevat hyvän pihvin ruokajuomaksi taskulämmintä maitoa. Olen kuullut jälkimmäiseen ryhmään kuuluvien suusta jopa lauseen ”alkoholia ei voi käyttää sivistyneesti”.
Alkoholista puhutaan usein samassa yhteydessä alkoholismin kanssa, ja niin tekee Viljamaakin. Aluksi sosiaalipsykologi kehottaa aikuisia tarkastelemaan alkoholinkäyttöään lasten seurassa. Siitä edetään sammaltavaan puheeseen ja hoiperteleviin askeleisiin, ja pian ollaankin jo alkoholistiperheissä kasvaneiden lasten traumoissa. Viljamaa ei siis vastaa jutussa kertaakaan selkeästi ja yksiselitteisesti otsikon kysymykseen: saako lasten seurassa nauttia alkoholia, ja jos saa, kuinka paljon.
Alkoholismista pitää puhua. Keskustelu tuntuu vain aina kääntyvän alkoholista pelkkään alkoholismiin, aivan kuin kuka tahansa satunnaisen oluen naukkaava olisi turmion tiellä. Aivan yhtä paljon kuin kaipaan keskustelua alkoholin kohtuukäytöstä, kaipaan kommentaattoreita, joilla olisi selkeää ja älykästä sanottavaa. Ai että alkoholi voi saada ihmisen puheen sammaltamaan pelottavalla tavalla? Ja kännipäissään toikkaroiva vanhempi tuntuu lapsesta uhkaavalta, en olekaan koskaan tullutkaan ajatelleeksi tätä.
Kun puhutaan kohtuukäytöstä ja nautiskelusta, malliesimerkiksi otetaan usein ”sivistyneet eurooppalaiset”. Sivistyneessä Euroopassa ei ole housuihinsa kuseksivia alkoholisteja. Siellä viiniä vain tuoksutellaan lasillinen ruoan kanssa. Päivittäin, mutta ei koskaan liikaa. Todisteeksi sivistyneistä eurooppalaisista riittää usein vain se, että joku on ollut viikon Ranskassa tai Italiassa, eikä ole koko aikana nähnyt yhtään paikallista humalassa. No, harvemmin ne rappioalkoholistit pyörivät vanhan kaupungin kujilla ja keskustan ravintoloissa. Eiköhän paikallisista lähiöläävistä löydy yhtä surullisia tarinoita kuin täältäkin. Alkoholiongelmia on varmasti, vaikka humalakulttuuri ei olisi samanlaista sekoilua kuin täällä. Niin arkisissa keskusteluissa kuin julkisissa kannanotoissakin väitteitä perustellaan valitettavan harvoin tutkimustiedolla. Alkoholikeskusteluksi tuntuu riittävän omien lomamuistojen fiilistely tai itsestäänselvyyksien jankuttaminen.
Kunnioitan täysraittiiden ihmisten valintaa. Siitä huolimatta kaipaan alkoholin kohtuukäyttäjänä ja nautiskelijana fiksumpia puheenvuoroja kuin jorinaa siitä, että Nasse-setä ei oikeasti ole lasten mielestä hauska, vaan aivan perkeleen pelottava. Suomalainen alkoholikeskustelu valitettavasti junnaa Päivi Räsänen vs. Nasse -tasolla. Nillitetään terassien varjoista ja kesäfestareiden piknikjuomista. Jopa sosiaalipsykologialla itsensä elättävä ihminen ei keksi muuta sanottavaa, kuin ”alkoholin käytöksen alaisena ääni helposti kovenee ja askel saattaa hoiperrella”. Tai sitten toimittajat eivät halua kirjoittaa niitä lauseita, joissa infantiilin mustavalkoisia lausumia pehmennellään ilmaisuilla ”joskus” ja ”ääritapauksissa”.
Siinä vaiheessa, kun ihmisen pitää lukea oppaasta, millä tavalla hän voi käyttää (siis ei voi käyttää) alkoholia eri tilanteissa, ollaan aika surkeassa tilanteessa. Kukaan lapsi ei halua nähdä turvallisinta aikuistaan kieli poskella. Kukaan aikuinen ei halua nähdä, kun punakka 48-vuotias mies vetää kalsarit nilkkoihin ja tempaisee goazet keskellä katua, koska se on hauskaa.
Kun nyt olen kitissyt siitä, että asiantuntijatkaan eivät tunnu osaavan tai uskaltavan määritellä, miten alkoholia tulisi käyttää, teen sen itse. Määrittelyni perustuu omaan mutu-tuntumaani, järkeeni ja moraaliini. Määrittelyssäni ei ole mitään uutta, yllättävää tai virkistävää. En kehtaisi kutsua itseäni asiantuntijaksi saati lähettää laskua perään mielipiteeni ”briljanttiuden” vuoksi.
Ihminen saa olla juomatta. Ihminen saa juoda. Pihvinsä kanssa pitää saada juoda lasillinen punaviiniä ilman alkoholistiksi leimaamista. Me kohtuukäyttäjät voisimme opetella juomaan pienempiä lasillisia. Jos aikuinen ihminen haluaa juoda ykkös- tai kakkosbisseä, hänen pitäisi saada tehdä se ilman nössöksi leimaamista, ilman vinoiluja poronkusesta ja vastaavasta. Alkoholia saa nauttia lasten ja aikuisten seurassa, mutta se pitäisi tehdä toisia ja itseään kunnioittaen. Lapsen aikana voi juoda ruoan kanssa viiniä tai saunakaljan, mutta on jumalattoman surullista opettaa, että rentoutuminen ja hauskanpito vaativat aina alkoholia. Lapselle voi sanoa, että olut on olutta ja viini viiniä, eikä mitään mystistä aikuisten mehua tai belsebuubin mahlaa.
Kesästä ja alkoholikeskustelusta on puolet jäljellä. Saamme lukea vielä tukun tulikivenkatkuisia avautumisia terassiluvista, lomallaan ördäävistä vanhemmista ja festareilla kuseksivista teineistä. Kaikesta mouhoamisesta huolimatta keskustelu tuntuu pysyvän samalla tasolla. Yksi vaatii kieltolakia kaikille, koska ei itse siedä viinaa, henkisesti tai fyysisesti. Toinen väittää, että Euroopassa kukaan ei ördää, vaikka näissä sivistysvaltioissa nuoriso saattaa poltella pilveä yliopiston puistossa.
Toistaiseksi tyydyn kadehtimaan Janne Viljamaata. Aika messevää, että ammattiopiston psykologian lehtori on pätevä sanomaan vähän sitä sun tätä siitä sun tästä; kuntoilusta, narsismista ja vanhempien alkoholinkäytöstä. Viiden lapsen vanhemmuus kun tunnetusti oikeuttaa moralisointiin, joka kuulostaa oikeamieliseltä, mutta ei lopulta sano mitään selkeää yhtään mistään.
Kaikki kuvituksen alkoholijuomat on nautittu, ei vain juotu, vieläpä hyvässä seurassa.
Keltaisen lehdistön ns. asiantuntijoiden lausunnoista puuttuu täysin yksi tärkeä seikka, maalaisjärki. Tosin se tuntuu uupuvan monelta muultakin nykyisin. Mutta tämä kirjoitus huokui tervettä maalaisjärkeä 🙂
Kiitos kauniista sanoistasi Tuomas! Jos tapaisit mut livenä, saattaisit tosin harkita uudelleen, voiko termiä ”terve järki” yhdistää minuun 🙂
Suhteellisuudentajun puuttuminen, se ärsyttää itseänikin. Ja se, että asiantuntijan tittelin tuntuu saavan nykyään enemmänkin karismalla ja innokkuudella kuin relevantilla sanottavalla ja tietotaidolla. Olisi toki mukavaa, jos nämä piirteet yhdistyisivät samassa ihmisessä. Siis olisi älykkäitä, viisaita ja kokeneita ihmisiä, jotka osaisivat pukea sanottavansa ymmärrettävään ja napakkaan muotoon.