Käytin vihdoin äitienpäivälahjaksi saamani lahjakortin Berthaan. Vinkki: ravintolassa kannattaa käydä myös keskellä viikkoa. Ankea alkuviikko piristyy kummasti, kun tietää pääsevänsä ensiluokkaisten patojen ja pannujen äärelle.
Pahoittelen kuvien tavallista kehnompaa tasoa. Nyt oltiin kännykän varassa, ja se ei valitettavasti tee oikeutta Berthan kauniille annoksille. Toivottavasti ruokien sanallinen kuvailu sentään hieman hyvittää rakeisuutta. Olen käynyt Berthassa parisen kertaa vuodessa paikan avaamisesta lähtien. Jokaisen käynnin jälkeen olen lähtenyt kotiin hyvällä mielellä uusien ruoka- ja viini-ideoiden kanssa. Niin myös tälläkin kerralla.
Liikeidea lyhykäisyydessään kaikille, jotka eivät Berthaa tunne: äärettömän simppeli menu. Listalla on aina kolme alku-, pää- ja jälkiruokaa. Menun hinta on ruokalajien määrästä riippuen tällä hetkellä 28/37/43 euroa. Kannattaa siis vetäistä koko setti, niin saa rahoilleen parasta vastinetta. Yleensä tarjoilija ehdottaa ennen jälkiruokaa vielä välijuustoa, jos kaipaa ruokaisampaa kokonaisuutta. Viinipaketti menulle maksaa 37 euroa sisältäen myös kuohuvan. Ruoat voi tilata ja maksaa etukäteen. Listalla on ilmoitettu ainoastaan annoksen pääraaka-aineet, mutta valmistustapa ja hallitseva elementti paljastuu vasta paikan päällä. Berthan linja on jossain maalaisranskalaisen ja nouvelle cuisinen välimaastossa. Annokset ovat kunnianhimoisia, mutta selkeitä. Pääruoat ovat hyvän kokoisia, mutta ruoka ei ole liian rasvaista ja raskasta, vaikka keittiö onkin tunnettu hartaudella haudutetuista liharuoistaan.
Pöytävaraus on muuten aivan ehdoton etenkin viikonloppuisin ja pikkujouluaikaan. Varasin pöydän TableOnlinen kautta. Systeemi on kätevä, koska se näyttää heti, mille päiville on varausmahdollisuuksia, ja vahvistuksen varaukseensa saa saman tien. Mahdolliset allergiat ja toiveet voi esittää varauksen yhteydessä ihan samaan tapaan kuin puhelimessa tai mailitse. Varaajien kannattaa huomioida, että monen muun ravintolan tapaan Bertha perii viime hetken peruutuksista 50 euroa, ellei pöytää saada myytyä saman illan aikana toiselle asiakkaalle. Tämä varmasti harmittaa monia, mutta ymmärrän kyllä yrittäjääkin. Kun kyseessä ei ole liukuhihnaravintola, suunnittelee ravintoloitsija seuraavaa päivää ja raaka-aineita jo etukäteen, ja hän voi kärsiä melkoisia tulonmenetyksiä, jos iso seurue peruu tulonsa tuntia ennen varausta.
Otimme tiistai-illan piristykseksi lasilliset kuohuvaa. Shamppanjan nimi ei valitettavasti jäänyt mieleen, mutta tiheät ja runsaat kuplat, paahteisuus ja runsas aromikkuus osoittivat taas kerran, että hyvä shamppanja on kyllä hintansa väärti. Myös Berthan leipä ansaitsee suitsutusta. Leipominenhan on aivan oma taiteen- ja kemianlajinsa, eikä sitä handlata kaikissa hyvissäkään ravintoloissa. Tämä leipä oli todella, todella maukasta. Kuori oli rapea ja kaunis, sisus pehmeää ja sopivan sitkoista.
Aloitimme molemmat illallisen silakka-fenkoli-valkuainen -yhdistelmällä. Kauniisti asetellussa annoksessa oli kokonaista silakkaa fenkolipedillä, kypsennettyä munanvalkuaista, kurkkua ja tomaattia. Tarjoilijan mukaan annoksessa oli myös fenkolivaahtoa, mutta vaahdossa en sitä juurikaan maistanut. Fenkolin ja silakan yhdistelmä oli kuitenkin loistava; raikas, makea ja hapan. Tästä tuli heti idea joulupöytään. Ehkä teemmekin tänä vuonna fenkolisilakkaa tai -silliä.
Päätin jatkaa kalalinjalla ja tilasin pääruoaksi sardellia, munakoisoa ja kummeliturskaa. Seuralaiseni valitsi kahdella tavalla valmistettua nautaa. En ole koskaan aikaisemmin syönyt kummeliturskaa. Kyseessä on siis valkoinen, kevyt kala. Kuva vääristää värejä, mutta todellisuudessa kalan paistopinta oli oikein sopiva, kullankeltainen ja rapsakka. Kala tarjoiltiin juuresten, munakoisovaahdon ja sardellikastikkeen kera. Tuo ruskea, ei ehkä niin kovin herkullisen näköinen mömmö on siis munakoisoa ja hurja kirkkaanvihreä kastike sardellia. Kastikkeet olivat todella maukkaita. Munakoiso on kyllä parhaimmillaan kasvisten aatelia. Se vain vaatii lähes aina itkettämisen ja mielellään pitkän kypsennysajan päästäkseen oikeuksiinsa.
Joku toinen voisi säikähtää annoksen kastikkeita, mutta minä olin ihan fiiliksissä. Ajatukset lensivät heti Välimeren rannalle. Mieleen tuli rantahiekka, suolainen merivesi, vesikasvit ja levät. Kaikin puolin mietitty ja kekseliäs annos siis.
Seuralaiseni on yksi nirsoimmista koskaan tapaamistani ihmisistä kaikessa mahdollisessa mielessä (Sori T, ihan kaikella rakkaudella). Ja jos tämä ihminen yltyy kehumaan lihaa ihan tarjoilijallekin, on annos varmasti todella hyvä. Lihan kypsyysaste oli juuri sopiva, ja kuten kuvasta näkyy, pääraaka-aineessa ei oltu säästelty. Olen lukenut joistakin arvosteluista kitinää Berthan annoskoosta, mutta honestly, jos tästä lihakasasta ei tule täyteen, ei ravintolassa ole mitään vikaa, vaan asiakkaan kannattaisi miettiä omia ruokailutottumuksiaan. Varsinkin, kun lisukkeena on tuhti keko perunamuusia.
Jälkiruoaksi valitsin seesamia, mandariinia ja suklaata. Suklaa-seesamikakun kanssa tarjoiltiin mandariinivaahtoa ja talon jäätelöä sekä seesamilastu. Makupari oli taas osuva. Ainoastaan kakkuun olisin kaivannut enemmän mutakakkumaista tuhtiutta ja kosteutta.
Yksi asia, josta seuralaiseni jaksaa aina nirsoilla, on makea. Hän kun ei siitä pahemmin pidä. Seuralainen valitsikin listan villeimmän jälkkärin, punajuurta, palsternakkaa ja saksanpähkinää. Hän suhtautui annokseensa sen verran mustasukkaisesti, että uskalsin vain hieman sirpaista annoksen punajuurijäätelöä. Ja se maistui – täysin punajuurelta! Seuralainen oli annokseensa todella tyytyväinen, koska se ei ollut perinteinen, makea jälkiruoka, vaan raikas ja kirpsakka. Kuvassa annos valitettavasti näyttää lähinnä yliajetulta peuralta, mutta luonnossa punaisen eri sävyt ja tekstuurit säväyttivät. Hieno annos.
Jälkiruokalista olikin tässä mielessä todella onnistunut. Tarjolla on tutumpia makuyhdistelmiä perinteisen makean ystäville sekä aina jokin villi kortti kokeilijoille.
Maistelemistamme viineistä mieleeni jäi erityisesti seuralaiselle jälkiruoan kanssa tarjoiltu kevyesti kuohuva, punainen jälkiruokaviini. Kuvittele syvä makea port todella kylmänä ja kuohuvana. Olikohan C tai Perla, jossa viimeksi maistoin tällaista. Suomalaiset eivät ole vielä oikein hoksanneet yhdistelmän kylmä-makea-punainen-kuohuva jaloutta, mutta minä olen ikihyviksi ihastunut näiden viinien makuun ja suutuntumaan. Loistava kruunu tälle hieman vampyyrihenkiselle jälkkärille ja hyvä pari jälkiruoille, joissa on tummaa suklaata, mansikkaa, viinimarjaa tai kirsikkaa.
Parasta palvelua olen saanut Berthassa ravintolan erikoisiltoina, jolloin meno on ollut aika hulvatonta. Palvelussa ei ollut mitään moitittavaa, mutta se oli tällä kerralla lähempänä kohteliasta peruspalvelua. Ruokien maistumiset kyseltiin asiallisesti, viinit ja ruokien raaka-aineet selostettiin huolella, mutta ehkä hiukkasen juuri selostustyyliin. Mutta kuten sanottu, ei tästä mitään varsinaista valitettavaa ole. Viime kerralla Tiiliholvissa minä pidin tarjoilijan laveasta jutustelusta, ja samainen seuralainen koki sen turhaksi jorinaksi. Eli makuja on monia.
Aikaisemmista postauksista on varmasti tullut selväksi, että Bertha on yksi suosikkiravintolani. Sen tulo on tehnyt valtavan hyvää koko kaupungin ruokakulttuurille. Ruoka tehdään otteella, jossa yhdistyvät sopivalla tavalla luovuus, rentous ja selkeys. Berthan konsepti on konstailemattomuus. Täällä saliin ei hilata liekityskärryä, ja kolmen ruokalaijin menu on kolmen ruokalajin menu ilman keittiön tervehdyksiä. Ei siis kolmetuntista balettinäytöstä muistuttava taide-elämys, mutta selkeydessään edelläkävijä.
Tuomio: 4 tähteä
